Eipä olisi uskonut, että 2010 luvulla voidaan Suomen toiseksi suurimman kaupungin valtuustossa käydä sellaista keskustelua kuin tänään koulujen viikottaista kasvisruokapäivää koskevan valtuustoaloitteeni käsittelyn yhteydessä.

Toki poliittinen retoriikka on parhaimmillaan värikästä ja viihdyttävää, mutta tänään se oli lähinnä tietämätöntä, dissaavaa ja loukkaavaa.

No en käy tässä muiden sanomisia sen enempää referoimaan. Toivomukseni kasvisruokapäivän toteuttamisesta hävisi äänin 18 – 40, 7 tyhjää, 2 poissa.

Alla pitämäni puhe.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Vastaus aloitteeseeni viikoittaisesta kasvisruokapäivästä on kovin kunnianhimoton, vaikka Espoo Catering on tehnyt ansiokkaan selvityksen siitä, miten kasvisruokapäivä voitaisiin toteuttaa.

Tässä salissa on kuultu niin oikealta kuin vasemmaltakin vuolaita vakuutteluja ilmastonmuutoksen torjuntaan sitoutumista. Nyt valtuustolla on mahdollisuus osoittaa, että sitoutuminen ulottuu puheita pitemmälle.

Lihankulutuksen vähentäminen on vastuullista, terveellistä ja järkevää toimintaa. Nuoret ovat sen oivaltaneet, sillä nuorisovaltuusto puolsi viikoittaista kasvisruokapäivää. Olisin toivonut, että nuorten ääni olisi kantanut tänne valtuustoon asti.

Espoon kouluissa tarjotaan jo nyt kasvisruokaa kaikille kolmena päivänä viidessä viikossa. Kyse ei siis ole mistään dramaattisesta muutoksesta. Hesarin haastattelemat koululaiset eivät edes mieltäneet pinaattilettuja kasvisruoaksi.

Yksi kasvisruokapäivä Espoon kouluissa vähentää lihankulutusta 1400 kg. Kyse on siis merkittävästä päätöksestä niin ilmastonmuutoksen kuin eläinten hyvinvoinnin kannalta.

Hyvät valtuutetut,

Kasvisruoasta saa kaikki tarvittavat ravintoaineet. Se, että valtuusto päättää lisätä kasvisruoan määrää kouluissa, kannustaa panostamaan uusiin, maistuviin ja ravitseviin kasvisruokaresepteihin. Espoo Cateringin selvitys osoittaa, että tähän on halua ja valmiuksia.

Suomalaisten lihankulutus on kasvanut viime vuosikymmeninä kovaa vauhtia. Nyt se on jo 77 kiloa vuodessa. Olemmeko nyt terveempiä kuin 80-luvulla, jolloin söimme lihaa keskimäärin kymmenen kiloa vähemmän?

Tampereella on jo käytössä viikoittainen kasvisruokapäivä ja ainakin Helsingissä, Turussa ja Vantaalla asian käsittely etenee.

Espoo on toistamiseen pyrkimässä Euroopan vihreäksi pääkaupungiksi. Sellaiseksi valitaan kaupunki, joka ottaa päätöksissään mahdollisimman hyvin huomioon ympäristönäkökohdat ja kestävän kehityksen ja voi toimia tässä suhteessa esimerkkinä Euroopan muille kaupungeille.

Nyt meillä on mahdollisuus näyttää, että tuon hakemuksen taustalla on muutakin kuin yritys kiillottaa kaupungin imagoa.

Jotta Espoo osoittaa olevansa visionsa mukaisesti ilmastonmuutoksen torjunnan edelläkävijä, toivon että valtuusto yhtyy tekemääni toivomukseen, joka on jaettu teille numerolla        :

Asia 17

Toivomus:

Valtuusto toivoo, että viikoittaiseen kasvisruokapäivään siirrytään Espoon kouluissa syyslukukauden 2010 alusta alkaen Espoo Cateringin ehdotuksen mukaisesti:

–    kasvisruokana tarjotaan lakto-ovovegetaarista kasvisruokaa, joka on kasvaville lapsille ja nuorille suositeltava ja täysipainoinen kasvisruokavaihtoehto

–    viikoittainen kasvisruokapäivä toteutetaan kaikissa espoolaisissa peruskouluissa ja lukioissa, koska mm. yhtenäisissä peruskouluissa ala- ja yläkoululaisten ruokailutilat ovat yhteiset ja ruokailuajat saattavat olla osittain päällekkäiset

–    viikoittainen kasvisruokapäivä toteutetaan eri viikkoina vaihdellen eri arkipäivinä

–    kasvisruokapäivänä tarjotaan vaihdellen erilaisia kasvisruokalajeja, jotta kasvisruokailun monipuolisuus ja vaihtelevuus tulee tutuksi koululaisille ja opiskelijoille

–    kasvisruokapäivä toteutetaan kaikissa sekä Espoo Cateringin itse hoitamissa että ostopalveluina hoidettavissa kouluissa

–    kasvisruokapäivän suosiota mitataan kouluravintoloissa suoritettavan ns. päivittäisen lautaslaskennan avulla