Valtuusto otti tänään aikalisän espoolaisen palvelujen uudistamisessa palauttamalla yksimielisesti uudelleenvalmisteltavaksi esityksen palveluverkon tavoitetilaksi 2020. Palautus tehtiin evästäen, jotta seuraava versio antaisi eväät päätöksentekoon.
Hyvä niin, sillä nyt hyväksyttäväksi tuotu paperi oli todella sekava ja sisäisesti ristiriitainen.
Vihreiden ryhmä oli aktiivinen palautukseen johtaneissa neuvotteluissa. Lopulta perusteltu palautus tehtiin yksimielisesti, mikä vahvistaa sen merkitystä. Valtuusto osoitti, ettei sitä pidä pitää kumileimasimena!
Valtuusto hyväksyi viime toukokuussa palvelujen järjestämisen sekä palveluverkon uudistamisen ja tilojen hallinnan tehostamisen periaatteet. Nyt palveluverkon jatkovalmistelua evästettiin siten, että valmistelun tulee sisältää:
– selkeät tavoitteet palveluille ja niiden tasolle,
– kattava kuvaus siitä mitä palveluja tarjotaan minkäkin tasoisina ja mitä on ajateltu kolmannen sektorin ja yhteiskunnallisten yritysten järjestettäväksi
– kuvaus palvelujen kehittämisestä yli kuntarajojen
– muutosten tavoitteiden ja hyötyjen kuvaaminen kuntalaisten näkökulmasta
– kuvasu siitä, miten taataan palveluiden jatkuvuus ja laatu siirtymävaiheessa
– arvio palveluverkon muutoksen kustannuksista
– kuvasu siitä, miten HSL:n joukkoliikennesuunnitelmat tukevat palveluverkon tavoitetilaa
Palveluiden tehostamisessa olennaista on, että muutosten vaikutukset arvioidaan kaikkien kuntalaisten kannalta. Palveluiden keskittäminen ei saa johtaa siihen, että heikoimmassa asemassa olevat jäävät ilman tarvitsemiaan palveluja. Lähipalvelut ovat tärkeitä juuri kaikkein heikoimmille: lapsille ja vanhuksille. On varmistettava, että palvelut ovat helposti myös joukkoliikenteellä saavutettavissa.
Tehostamisen varaa varmasti on, mutta tehostaminen kannattaa tehdä yhteistyössä asukkaita kuunnellen.