Kokouksessa oli muutama paljon keskusteluttanut kaava sekä maakuntakaavalausunto. Kaikista asioista löytyi vääntämisen jälkeen lopulta yksimielinen kompromissi.

Turvesuo pohjoinen

Hanketta esiteltiin meille hulppeiden havainnekuvien kera. Liiketilaa on tulossa yhteensä 47 500 k-m2 (vajaat puoli Lommilaa!). Pääkäyttötarkoitus on tilaa vaativa erikoiskauppa (puutarhaliike, rautakauppaa, kodinkoneita, sisustusta). Hankkeen edustajien mukaan tulijoita on.

Lautakunta siis palautti kaavan viime lokakuussa, jotta alueen käyttötarkoitusta mietittäisiin vielä kerran. Palautuksen aikana selvitettiin, että asumista siihen ei voida sijoittaa pilaantuneen maan takia. Kaava tuli siis takaisin pääosin samanlaisena.

Ihmettelin, tarvitaanko näin massiivista kauppakeskusta paikkaan, joka on vajaan parin kilometrin päässä Sellosta. Toki esimerkiksi puutarhakaupalle tai rautakaupalle on varmasti lähialueilla kysyntää, mutta niin on nykyiselle viheralueellekin (melko hienoa metsää pähkinäpensaineen ja lahopuineen siellä on toistaiseksi säilynyt). Nykyinen latureitti Laajalahden suunnasta oli ehdotuksessa typistetty aivan Turunväylän varteen ilman melusuojausta!

Pohdin palautusta viheralueen säilyttämiseksi, mutta sille ei tuntunut löytyvän kannatusta. Sain lopulta väännettyä yksimieliseen päätökseen, että rakennusten sijoittelua muutetaan siten, että virkistysreitille (latu ja ulkoilutie) varataan riittävä tila Turunväylän eteläpuolella. Riittävä on tässä tapauksessa enemmän kuin muutama puurivi.

Lisäksi lautakunta päätti seuraavaa:

  • Turunväylän liittymän suunnittelua ja rakentamisen valmistelua kiirehditään siten että liittymä on edellytys tämän ja Turunväylän pohjoispuolisten kaupallisten hankkeiden toteuttamiselle.
  • Asemakaavan hyväksyminen edellyttää pyöräilyn, hiihdon ja muun virkistyksen verkostojen yksityiskohtaisten suunnitelmien laadintaa ja toteuttamista.
  • Alueen kaupallisten palvelujen suunnittelua jatketaan ja esitetään tarkempina niin että ne täydentävät Turunväylän lähialueilla olevia palveluja ja tuovat palveluja erityisesti myös Laajalahden nykyisille ja tuleville asukkaille.
  • Hankkeen alle jäävälle lumenkaatopaikalle on myös osoitettava korvaava tila ennen hankkeen hyväksymistä.
  • Alueelle voidaan sijoittaa pieni päivittäistavarakauppa ja ravintoloita
  • Huoltoaseman tarvetta selvitetään

Lausunto vaihemaakuntakaavasta

Lausunnosta saatiin lopulta väännettyä kompromissi, johon kaikki saattoivat tyytyä. Keskeiset muutokset olivat nämä:

  • Histan osalta lausuntoa reivattiin raidesidonnaisempaan suuntaan. Totesimme, että Histan alue kokonaisuudessaan tulee merkitä raideliikenteeseen tukeutuvaksi taajama-alueeksi (pohjassa oli pelkkä taajama-alue). Esityksestäni lausuntoon lisättiin kappale: ”Vaihemaakuntakaavaluonnoksessa pyritään kestävään kaupunkirakenteeseen sitomalla uusien radanvarsien taajama-alueiden toteuttaminen sitoviin päätöksiin raideyhteydestä tai asemasta. Tämä on linjassa Espoon kaupunginhallituksen ja valtuuston Histasta tekemän päätöksen kanssa.”
  • Virkamiehet esittivät Kehä II:n tunnelimerkintöjen poistamista. Lautakunta päätti, että merkintöjä ei tule poistaa, sillä maasto-olosuhteet ja kaupunkirakenne eivät mahdollista hyvää asumista ja kestävää kehitystä ilman tunneliratkaisuja. Kehä II:sta laaditaan kuitenkin suunnitelma, jossa väylää on tarkoitus keventää.
  • Esityksestäni lausuntoon lisättiin, että poikittaisen raideliikenteen kehittämiselläon olennainen merkitys pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen kehittämiselle, joten liitekarttaan tulee lisätä puuttuvat Raide-Jokeri ja Tiedelinja.
  • Virkistys- ja viheralueiden osalta pohjaesityksessä oli esitetty heikennyksiä. Sain kompromissiin Histan osalta lisäyksen, että Nuuksion pitkäjärven länsirannan pohjois-eteläsuuntainen ekologinen käytävä on turvattava. Kohdat Suomenojan laakson ja Bodominjärven eteläpuolisen virkistysaluemerkinnän muuttamisesta viheryhteystarpeeksi sain poistettua.
  • isäksi sain mukaan lisäyksen, että Espoo kiirehtii viherjärjestelmän tarkastelua kokonaisuutena, jotta riittävät virkistysalueet ja elinvoimainen ekologinen verkosto saadaan turvattua myös metropolialueen ydinalueilla.

Koivu-Mankkaa

Tämä on laaja kokonaisen korttelin kokoinen alue, jonka suunnittelu on nyt siis käynnistymässä. Valmisteluaineistossa runko rakentuu 8-kerroksisista pistetaloista ja pysäköinti on esitetty maantasoon. Maanalainen pysäköinti olisi kallis toteuttaa kostean maaperän takia. Koska alueelle haetaan kohtuuhintaista asumista, ovat vaihtoehdot maantaso tai pysäköintilaitokset. Talojen korkeus puolestaan johtuu siitä, että 8-kerroksinen talo on nykyisillä palomääräyksillä edullinen rakentaa.

Moni jakoi kanssani huolen siitä, että alueesta on tulossa liian monotoninen ja lähiömäinen. Nyt on tärkeää, että lautakunta evästää jatkosuunnittelua riittävän selkeästi, jotta suunnitelma jalostuu huomattavasti valmisteluaineistosta. Tämä jäi pöydälle.
Matinkartanonristi

Alueelle on siis tulossa Suomen Majakka yhdistys ry:n kulttuurikeskus. Hankkeen ulkoasu on jalostunut edellisestä vaiheesta. Nykyisten suunnitelmien mukaan rakennukseen olisi tulossa myös kaupungin päiväkoti. Tilat olisivat myös alueen asukkaiden käytössä.

Päätimme hyväksyä kaavan nähtäville sillä evästyksellä, että koska hanke sijoittuu Matinkylän alueen sisääntulon kannalta keskeiselle paikalle, on sille asetettava korkeat kaupunkikuvalliset laatuvaatimukset. Tontille olisi mahdollista sijoittaa myös enemmän rakennusoikeutta. Lisäksi todettiin, että lähialueiden yleissuunnittelua tulee jatkaa, jotta jatkossa ei tehdä yksittäisten tonttien erillisratkaisuja.


Kaavoituksen työohjelma

Kuultiin tilannekatsaus ja jätettiin asia pöydälle seuraavaan kooukseen.

Seurantaraportti

Tähän lautakunta teki muutamia lisäpäätöksiä virkamiesten seurantakoosteen tiedoksimerkitsemisen lisäksi. Ilmastonmuutoksen torjuntatyö etenee, mutta päätimme nimetä luottamushenkilötyöryhmän työtä ohjaamaan. Työryhmään nimettiin kaupunkisuunnittelulautakunnan pj. Markkula (kok.), ympäristölautakunnan pj. Tiina Pursula (vihr.) ja kh:n edustaja Jaana Leppäkorpi (sd.) Tiina Pursula on varmasti nainen paikallaan tässä työryhmässä. Nyt saamme varmasti ilmastonmuutosasiat laadukkaasti valmisteltuina valtuuston käsittelyyn vielä tänä vuonna!

Tarkastuslautakunnan kertomukseen annettuun vastaukseen lisäsimme seuraavat päätökset:

  • kaupunkisuunnittelulautakunta järjestää loppuvuoden aikana arkkitetuuriohjelman valmistelua linjaavan työpajan, jojhon kutsutaan myös kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoksen, teknisen lautakunnan, ympäristölautakunnan ja rakennuslautakunnan virkamies- ja luottamushenkilöedustajat.
  • Vuoden 2012 talousarvioon valmistellaan uuden projektipäällikön vakanssi, jonka tehtävänä on edistää kaupunkisuunnittelun kannalta kestävän kehityksen mukaista ja energiatehokasta pientalorakentamista, erityisesti ryhmärakentamista, sekä energia- ja muita kestävän kehityksen ratkaisuja. Henkilö toimii myös kaupunkisuunnittelukeskuksen ja rakennusvalvonnan yhteyshenkilönä.

Vihreästä näkökulmasta kohtuullisen tuloksellinen kokous.