En päässyt tänään varsinaiseen kokoukseen, mutta osallistuin infoon ja neuvotteluihin, joissa käytännössä päätettiin, mitä kokouksessa päätetään. Tässä raporttia:
Infossa esiteltiin kokousasioiden lisäksi Aalto-yliopiston kampuksen suunnittelutilannetta ja Leppävaara-Vermon liikennejärjestelyjä.
– Aalto-yliopiston Otaniemen ydinkampuksen arkkitehtikilpailun eteneminen
Alueelle hyväksyttiin kaava kaksi vuotta sitten. Aalto-yliopiston päätös sijoittaa kampus Otaniemeen sai aikaan tarpeen suunnitella yliopistolle uusi päärakennus, koska tilaa tarvitaan lisää.
Kaavoitus tehdään kahdessa vaiheessa, ensin ratkaistaan alueen maanalainen pysäköinti, sen jälkeen pintakaava. Pinnalle halutaan mahdollisimman vähän autoja, tavoitteena on autoton kampus.
Kilpailuohjelma on viimeistelyä vaille valmis. Alueelle järjestetään avoin kansainvälinen 2-vaiheinen suunnittelukilpailu. Tuomaristo julkistaa voittaneet ehdotukset huhtikuussa 2013. Lautakunnan on mahdollista päästä tarkastelemaan kilpailutöitä ensimmäisen valinnan jälkeen (jolloin jäljellä 20-30 työtä).
– Leppävaara-Vermo liikennejärjestelyt
Kaupunginhallitus on edellyttänyt liikenneasioiden ratkaisemista ennen kuin Ikea voi sijoittua Superlifelabin tontille. Virkamiesten näkemys on, että Ikean tulo edellyttää Vermontien rakentamista. Koska alueen kaavoitus on aika alkuvaiheessa, saattaa tulla eteen esitys Vermontien tiealueen erottamisesta omaksi kaavaksi, jota voidaan kiirehtiä. Tässä vaiheessa tutkitaan 1+1 ja 2+2 kaistainen vaihtoehto. Tielinjaus on alustavasti suunniteltu alueen itäreunassa kulkevan kaasuputken länsipuolelle. Jos mennään itäpuolelle, se edellyttää siltaratkaisua. Lisäksi länsipuolen sijaintia perustellaan tulvasuojauksella.
Vielä ei ole varmuutta, edellyttääkö Ikean tulo myös kaavamuutosta, vai voidaanko se rakentaa poikkeusluvalla. Nykyinen Superlifelabin kaava ei salli niin suurta kaupallista toimintaa.
Lista-asiat:
– Blominmäen osayleiskaava, yleiskaavaehdotuksen asettaminen nähtäville (pöydälle 1.2.2012)
Tämä jäi vielä kerran pöydälle. Ekologiselle viheryhteydelle tuntuu löytyvän ymmärrystä, nyt on kaksi viikkoa aikaa käydä neuvotteluja ja hioa muutosesitystä.
– Matinkylän metroaseman lähialueiden kehittämislinjaukset (pöydälle 1.2.2012)
Linjauksia hiottiin vielä siten, että korostettiin viihtyisää kaupunkiympäristöä tehokkuuden kustannuksella.
Koulutontista on tehty vertailua Suomenlahdentien tontin ja terveyskeskuksen tontin osalta. Terveyskeskuksen tontti on ahdas, koska sosiaali- ja terveystoimi on sitä mieltä että nykyinen terveyskeskus on tarpeen säilyttää.
Suomenlahdentien länsipään tontti on kostea ja vaikeasti rakennettava. Lisäksi sieltä löydetty silmälläpidettävän marskiviholaisen esiintymä. Tonttia on täytettävä, tilaa sen sijaan on riittävästi. Päätöksiä koulun sijainnista ei nyt tehty, vaan molempia tontteja selvitetään. Uimahallin kupeeseen koulua ei sen sijaan haluta.
Suomenlahdentien varren alustavia suunnitelmia esiteltiin myös. Rakentamista oli aiemmasta kevennetty, mutta edelleen visio piti sisällään
16-kerroksisia pistetaloja kadun eteläreunalla. Tämä herätti laajaa vastustusta ja tekstiä muokattiin siten, että Suomenlahdentiestä halutaan bulevardimainen ja sen varrelle viihtyisiä asuinkortteleita.
Lisäksi Nokkalan venesataman kehittäminen lisättiin linjauksiin. Ehdotus oli tullut asukkailta.
– Kilo, ehdotus kaupunginhallitukselle asemakaavan muutokseksi, Kellarimäki-Friisinmäki
Esityksen mukaan.
– Tapiola, ehdotus kaupunginhallitukselle asemakaavan muutokseksi Koivu-Mankkaa, (Kh-asia)
Tämä jäi pöydälle, koska palautetta on tullut paljon.
– Kilo, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville, Kilonpuisto IA
Esityksen mukaan.
– Viherlaakso, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 §), Viherlaakso, alue 150336
Esityksen mukaan.
– Lausunto Lohjan taajamaosayleiskaavaehdotuksesta (Kh-asia)
Esityksen mukaan.