Valtuusto hyväksyi tänään selkeällä enemmistöllä Länsimetron jatkon hankesuunnitelman. Kannatimme suunnitelman hyväksymistä, koska kannatamme länsimetron pikaista jatkamista Kivenlahteen saakka. On tärkeää, että Matinkylä toimii mahdollisimman lyhyen aikaa läntisen Espoon vaihtoasemana.
Korostimme kuitenkin, että tulevien asemanseutujen kaavoituksessa on huomioitava nykyistä paremmin hyvän kaupunkirakenteen periaatteet ja Espoon asuntopoliittiset tavoitteet. Metroasemien tuntumaan kannattaa rakentaa asuntoja ja työpaikkoja. Samalla on kuitenkin pidettävä huoli siitä, että rakennamme viihtyisää ja ihmisen mittakaavaista kaupunkiympäristöä nykyisille ja tuleville espoolaisille. Yksittäisten hankkeiden sijaan Espoon kaupunkikeskuksia on tarkasteltava kokonaisuuksina. Myös nykyisten asukkaiden tarpeet ja näkemykset on otettava huomioon.
Metroasemien kaavoitus on osoittanut, miten haasteellista on tuoda metro valmiiseen kaupunkirakenteeseen. Metro tarvitsee käyttäjiä, muttei hinnalla millä hyvänsä. Nyt asemia on kaavoitettu rahan ja rakennusliikkeiden ehdoilla. Sama ei saa toistua jatkettaessa Matinkylästä länteen, vaan asemien kaavoitus on tehtävä avoimesti ja tiiviissä vuorovaikutuksessa asukkaiden ja kaikkien osallisten kanssa.
Yksi ongelma on kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoksen tapa antaa suunnitteluvarauksia ilman avointa poliittista keskustelua. Olemme esittäneet, että suunnitteluvarausten myöntämisessä siirrytään avoimempaan menettelyyn ja järjestetään esimerkiksi ideakilpailuja.
Espooseen tarvitaan myös avoimen poliittisen keskustelun kautta hyväksyttävä asuntopoliittinen ohjelma, jossa linjataan hyvän asuntotuotannon tavoitteet ja keinot niihin pääsemiseksi. Siksi jätin tänään alla olevan valtuustoaloitteen:
Valtuustoaloite 11.6.2012
Asuntopoliittinen ohjelma Espoolle
Helsingin seudun MAL-sopimus 2012-2015 on tarkoitus allekirjoittaa 20.6.2012. Sopimus pyrkii vahvistamaan Helsingin seudun toimivuutta ja kilpailukykyä, lisäämään seudun asuntotuotantoa ja sen edellytyksiä sekä vahvistamaan metropolipolitiikan kansallisten tavoitteiden toteuttamista maankäytön, asumisen ja liikennejärjestelmän kehittämisessä. Aiesopimuksella tuetaan seudun elinkeinopolitiikan toteuttamista, seudun kuntien tasapainoista kehittämistä sekä kestävää kehitystä edistäviä suunnitteluratkaisuja ja yhteistyötä.
Helsingin seudun tuotantotavoitteena on 12 000–13 000 asunnon rakentaminen vuosittain. ARA -vuokra-asuntotuotannon tulee olla vähintään 20 % (2500 asuntoa/vuosi) seudun tuotantotavoitteesta. ARA -vuokra-asuntojen tulee ensisijaisesti olla normaaleja vuokra-asuntoja. Espoon osuus tavoitteesta on 2500 asuntoa vuodessa.
Kunnat sitoutuvat luomaan edellytykset kiintiönsä mukaisen asunto- tuotantotavoitteen toteutumiselle osoittamalla asemakaavoissa tarvittavan uuden rakennusoikeuden ja varmistamalla asemakaava-alueiden toteuttamisedellytykset.
Espoolla ei viime vuosina ole ollut asuntopoliittista ohjelmaa, vaan asuntopolitiikkaa on linjattu Helsingin seudun yhteisissä valtion kanssa solmittavissa MAL-aiesopimuksissa sekä osana strategiaa. Espooseen tarvitaan avoimen poliittisen keskustelun kautta hyväksyttävä asuntopoliittinen ohjelma, jossa linjataan hyvän asuntotuotannon tavoitteet ja keinot niihin pääsemiseksi, sekä ohjataan MAL-sopimuksen toteuttamista. Ohjelma liittyy mm. Espoonkruunun omistajaohjaukseen, kaupungin harjoittamaan maapolitiikkaan sekä kaavoitukseen, mutta on syytä tehdä kuitenkin näistä erillisenä kokonaisuutena.
Ohjelmassa otetaan kantaa mm. seuraaviin asioihin:
– aluekeskusten tasapainoinen kehittäminen
– vuokra-asumisen monimuotoisuus
– suunnitteluvarausten myöntämisperusteet
– tontinluovutuksen periaatteet
– pientalo- ja kerrostaloasuntojen keskinäinen suhde
– asuntorakentamisen sijoittuminen suhteessa joukkoliikenteen palvelutasoon
– asuntorakentamisen etäisyys keskeisistä palveluista (koulu/neuvola/kirjasto)
– asuntorakentamisen energiatehokkuustavoitteet
Me allekirjoittaneet esitämme, että kaupunki laatii asuntopoliittisen ohjelman.
Espoossa 11.6.2012
Tiina Elo