Lautakunnassa lista-asiat eivät juuri keskusteluttaneet. Infossa sen sijaan oli mielenkiintoisia asioita.
Infoasiat:
Korsbacka
Korsbacka sijaitsee Kunnarlantien varrella Miilukorven uuden asuinalueen koillispuolella. Asukkaat haluavat kehittää kyläänsä. He ovat tehneet kaavoitusaloitteen 2007 ja työstäneet nyt ajatuksensa melkoisen konkreettiseksi suunnitelmaksi. Alue on vahvistetussa osayleiskaavassa pääosin AP-aluetta. Maanomistajia on 35, kaupungillakin on alueella maata muutama hehtaari. Uusia taloja on suunnitelmassa 109 kpl.
On hyvä, että asukkaat ovat aktiivisia. Alue on kuitenkin arvokasta kulttuurimaisemaa Nuuksion järviylängön laidalla. Tarvitaan perusteelliset luontoselvitykset ja kulttuurimaisemaselvitykset, ennen kuin voi ottaa kantaa suunnitelmaan. Ja aivan ensin on tehtävä päätös alueen ottamisesta kaavoituksen työohjelmaan.
Raide-Jokerin tarkennukset
Lautakunta on ohjeistanut, että haasteelliset paikat pitää selvittää tarkemmin ennen hankesuunnitteluvaihetta. Tapiolan alueella on kolme haasteellista kohtaa: Pyhänristin alue, Pohjantien alue terveysaseman kohdalla sekä Tapiolan keskuksen terminaalialue.
Pyhänristinpuisto
Vaihtoehtoja on edelleen selvitetty. Lautakunnan päättämä Kivennavantien linjausta pitempään menevä vaihtoehto vaatii vesi- ja jätevesijohtojen siirtoja, ja hidastaa jonkin verran ratikan kulkua. Linjauksen varrella on 11 tonttiliittymää. Hankearvioinnissa päähavainto oli, että Raide-Jokerin kulkua pitäisi nopeuttaa. Tämä oli tiedossa, kun lautakunta teki päätöksensä.
Pohjantie
Tässä on kyse siitä, menevätkö rampit kalliopysäköintiin kaistojen keskellä vai reunalla ja vastaavasti, kulkevatko raiteet kadun keskellä vai reunalla. Molemmat vaihtoehdot toimivat, joten tässä ei ole ongelmaa.
Keskustan terminaali
Tässä on nyt käynyt niin kuin Tapiolan keskuksen kaavaa hyväksyttäessä epäilin: Raide-Jokerille on varattu tila, mutta kaavaa ei ole suunniteltu sen kannalta toimivaksi. Katusuunnitelmaluonnoksessa ei ole esitetty Raide-Jokerille varausta, mutta ratkaisu ei sulje sitä pois, koska tilavaraukset ovat kaavassa. Diagonaaliajo bussiterminaalin suulla arveluttanut HSL:ää, joten nyt on tutkittu muita vaihtoehtoja.
Yksi vaihtoehto on, että Jokerin päätepysäkki olisi Pohjantiellä. Tällöin vaihto joukkoliikennevälineestä toiseen ei tapahtuisi terminaalialueella. Toinen vaihtoehto on, että käytettäisiin Tapiolan kiertoliittymää kääntöraiteena. Tätä ei ole vielä testattu kunnolla.
Raide-Jokeri ei selvästikään ole ollut kunnolla mukana Tapiolan keskusta-alueen suunnittelussa, ja nyt joudutaan etsimään uusia ratkaisuja. Harmillista!
Helsingin valtuustossa käsiteltäneen hankesuunnitelma lähiaikoina. Sen jälkeen Espoossa tehdään päätös suunnitteluun osallistumisesta. Se tarkoittaisi, että hankesuunnitelma tehdään ensi vuoden aikana.
Lista-asiat
– Kurttila, Taltrinkinmäki, asemakaavaehdotuksen hyväksyminen nähtäville
Esityksen mukaan.
– Lintuvaara, Lintukorpi IIA, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville
Johdin puhetta tämän pykälän ajan puheenjohtajan ollessa jäävi.
Saimme perustelut Y-tontin muuttamiselle asumiseen: Tonttiyksikkö on hakenut asemakaavan muutosta omakotiasumiselle, koska sille on alueella kova kysyntä. Tontti on alun perin kaavoitettu päiväkotia tai muuta yleishyödyllistä käyttöä varten. Vähäisen rakennusoikeuden ja pienen koon vuoksi näin pienelle (393 k-m2) päiväkodille ei ole ollut kysyntää. Asemakaava on ollut voimassa noin 20 vuotta, eikä tontille ole myöskään löytynyt muuta käyttöä kaupungilta.
Kaupunkisuunnittelukeskus on laatinut vuonna 2008 yhteistyössä eri toimialojen kanssa Y-tonttiselvityksen, jossa todetaan että ko. tontin käytettävyys on heikko ja rakennusoikeutta on liian vähän nykyisiin tarpeisiin nähden. Lähialueelle, noin 200 metrin päähän jää vielä kaksi rakentamatonta suurempaa Y-tonttia.
Tyydyin perusteluihin, jotka esittelijä lisäsi listatekstiin. Hyväksyttiin esityksen mukaan.
– Leppävaara, leppävaaran keskus pohjoinen I, asemakaavan muutoksen hyväksyminen
Esityksen mukaan.
– Kaupunkisuunnittelulautakunnan selvitys tarkastuslautakunnan vuoden 2011 arviointikertomuksessa esittämistä havainnoista
Esityksen mukaan.