Vaaleihin on aikaa seitsemän viikkoa ja kampanja polkaistiin käyntiin Leppävaaran Raittikarnevaaleilla viime torstaina. Väkeä oli paljon liikkeellä ja Vihreä Lanka kävi mukavasti kaupaksi.
Tänään jatkettiin Jyrki Kasvin kanssa Laajalahtipäivillä. Olimme paikalla kotikylän valtuutettuina, muita puolueita ei näkynyt.
Tunnelma oli juuri niin mahtava kuin asukkaille tärkeän kotikylän tapahtumassa voi kuvitella! Paljon kirppispöytiä, Laajalahden koulun 5-luokkalaisten herkkuja pursuava kahvila ja Laajalahti ry:n infopöytä.
Laajalahti ry:n väki esitteli lähialueen kaavoja, Turvesuon Retail-parkia ja Raide-Jokerin tilannetta. He olivat iloisia, että paikalla oli kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtaja kertomassa asioista tarkemmin.
Seuraavat seitsemän viikkoa kuluvatkin sitten kampanjoinnin merkeissä. Valtuustoryhmän puheenjohtajana yritän oman kampanjan lisäksi parhaani mukaan tehdä töitä myös Vihreiden yhteisen kampanjan hyväksi. Tarkoitus on kiertää ahkerasti toreilla ja tilaisuuksissa sekä jalkautua loppuvaiheessa asemille ja ostareille.
Viime vaaleissa sain mykistävät 944 ääntä. Äänivyöry mullisti elämäni ja teki minusta paitsi valtuutetun myös kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtajan. Viimeiset puolitoista vuotta minulla on ollut kunnia toimia myös vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajana.
Kulunut valtuustokausi on ollut antoisa ja opettavainen, rankkakin. Päällimmäisenä on tunne, että työ vihreässä valtuustoryhmässä on ollut innostavaa, palkitsevaa ja motivoivaa. Olemme saaneet paljon aikaan, mutta paljon on vielä tehtävää. Olen valmis jatkamaan työtä vihreämmän Espoon puolesta, jos äänestäjät niin suovat.
Vaaliteemani olen kiteyttänyt kolmen teeman alle:
1. Vihreä Espoo suojelee luontoa ja ilmastoa
2. Avoin Espoo ottaa asukkaat mukaan
3. Reilu Espoo – Hyvinvointia luonnon ja ihmisten ehdoilla
Lue teemoistani ja saavutuksistani tarkemmin.
Meillä on edessämme tärkeät vaalit. Espoo tarvitsee vahvan vihreän ryhmän pitämään huolta niin ihmisten arjen sujuvuudesta kuin luonnosta ja ympäristöstä. Vihreiden vahvuutena on laadukas ehdokasjoukko ja hyvä yhteishenki sekä kestävään tulevaisuuteen tähtäävät teemat.
Tulethan sinäkin tekemään Vihreiden vaalivoittoa ja varmistamaan, että olemme toiseksi suurin puolue Espoossa myös vaalien jälkeen – Kokoomuksen ohi ei ehkä ihan vielä näissä kisoissa kiritä…
Olet lämpimästi tervetullut tukijoukkoihini! Tukiryhmän sähköpostilistalla pääset seuraamaan kampanjaa läheltä ja voit tarttua sinulle sopivaan tapaan olla mukana. Laitathan viestiä, jos haluat mukaan: tiina.elo at vihreat.fi