Valtuuston kokouksessa ensi maanantaina päätetään mm. Blominmäen osayleiskaavasta.
Kun edellinen valtuusto päätti 12.10.2009 jätevedenpuhdistamon paikasta, oli tiedossa, että Blominmäki on ympäristön kannalta huono vaihtoehto. Blominmäki valikoitui puhdistamon paikaksi paljolti sen takia, ettei siellä asu juuri ketään. Ympäristöväki varoitteli jo tuolloin, että haasteita tulee – nyt olemme niiden äärellä.
Valtuuston päätöksen jälkeen Blominmäen kaavaa on viety vauhdikkaasti eteenpäin. Kaupunkisuunnittelulautakunnassa me vihreät olemme kantaneet erityistä huolta Keskuspuiston ja Nuuksion välisen maakunnallisen ekologisen yhteyden toimivuudesta. Valtuusto asetti sen vaatimuksestamme puhdistamon siirron edellytykseksi.
Ehdotusvaiheessa kaavaan oli piirretty merkittävästi asumista viheryhteyden päälle. Lautakunta muutti puolet asumiseen ehdotetusta alueesta viheralueeksi. Edelleen asumiselle varattu alue kurottaa liiaksi metsään, joten asemakaavavaiheessa asumisen lomaan on osoitettava riittävästi viheralueita. Tätä ovat myös ympäristöviranomaiset edellyttäneet.
Olennaista on myös liito-oravien kulkureittien turvaaminen Kehä III:n ja uusien rinnakkaisteiden yli. Kaavamerkinnät edellyttävät tätä, mutta edellytämme valtuustolta lisäpäätöstä siitä, että yhteydet suunnitellaan ja toteutetaan samanaikaisesti rakentamisen kanssa. Rahat on tähän löydettävä, ja asiasta on viipymättä käynnistettävä neuvottelut Kehä III:n osalta valtion kanssa.
Toinen vakava huolemme on puhdistettujen jätevesien laskeminen poikkeustilanteissa Espoonjokea pitkin Espoonlahden natura-alueelle. ELY-keskus on natura-arviointia koskevassa lausunnossaan todennut, ettei Espoonjoki käytettävissä olevien tietojen perusteella sovellu puhdistamon varapurkuyhteydeksi.
HSY on lausunnon jälkeen tehnyt muutoksia puhdistetun veden purkujärjestelyihin. 14.2.2013 päivätyn selvityksen mukaan riskiä että vesiä jouduttaisiin ohjaamaan Espoonjokeen, on saatu pienennettyä todennäköisyyteen yhden kerran tuhansien tai kymmenientuhansien vuosien aikana. Investointikustannuksia muutosten arvioidaan lisäävän 3 miljoonaa euroa ja käyttökustannuksia 40 000 e/v.
Varapurkujärjestelyä ei ratkaista osayleiskaavalla. Tosiasia kuitenkin on, että puhdistamo ei saa ympäristölupaa, ellei asiaa pystytä ratkaisemaan siten, ettei natura-alueelle aiheuteta haittaa. Siksi meidän päättäjien on syytä vaatia suunnitelmat, jotka turvaavat Espoonjoen ja Espoonlahden natura-alueen hyvään vedenlaadun kaikissa olosuhteissa.
Ympäristön voi tuhota vain kerran. Siksi on tärkeää, että päättäjät, ympäristöviranomaiset ja ympäristöjärjestöt ovat nyt hereillä ja sparraavat vastuutahoja ympäristön kannalta parempiin ratkaisuihin.
Mihin unohtui hiihtoyhteys eritasoisena rinnakkaiskadulle? Nyt siellä soljuu hieno latu Gumbölestä Palolammelle!
Nyt en hahmota, mitä kohtaa ja katua tarkoitat.