Pohjois-Espoon kehitys on juuttunut pattitilanteeseen: Yleiskaava on vanhentunut, ja asemakaavat kaatuvat oikeudessa. Myöskään suunnittelutarveratkaisuja ei myönnetä asemakaavoittamattomille alueille. Asukkaat odottavat oikeutetusti keskeneräisten alueiden loppuunsaattamista ja luvattuja palveluita. Päättäjien huomio kiinnittyy etupäässä eteläisen ruuhka-Espoon kysymyksiin. Espoolta puuttuu selvä visio alueen tulevaisuudesta.
Kanta-Espoon Vihreät järjesti sunnuntaina 28.4. asukastilaisuuden Kalajärven kirjastossa. Olimme Louhelaisen Kirsin kanssa paikalla kertomassa kaavoitustilanteesta ja kuulemassa asukkaiden näkemyksiä. Asukkaita oli paikalla toistakymmentä ja keskustelu kävi vilkkaana.
Olimme yhtä mieltä siitä, että itäisen Pohjois-Espoon kaavatilanne Kehä III:lta Kalajärvelle on saatava ratkaistua tarvittaessa osayleiskaavatyön kautta. Kalajärvellä on hyvät mahdollisuudet kehittyä eläväksi aluekeskukseksi, joka palvelee asukkaita ja vähentää tarvetta lähteä toiselle puolelle Espoota palveluiden perässä.
Alueen kehittäminen edellyttää myös joukkoliikenneyhteyksien parantamista. Yhteyksiä tulee parantaa Vihdintien varresta erityisesti Vantaan suuntaan. Kalajärven alue on lähellä tulevaa kehärataa ja hyvällä seudullisella yhteistyöllä yhteyksiä voidaan parantaa Vantaan palveluihin.
Keskustelussa nousi esiin myös se, että Pohjois-Espoota ei pidä käsitellä yhtenä kokonaisuutena. Alue käsittää pientalovaltaisen asutuksen lisäksi arvokasta kulttuurimaisemaa ja jylhiä erämaita.
Olimme yhtä mieltä myös siitä, että Pohjois-Espoon arvokkaat erämaat ja kulttuurimaisemat on säilytettävä myös tuleville sukupolville. Nuuksion kansallispuiston virkistysarvo on suuri koko pääkaupunkiseudun asukkaille. Seudun läpi kulkee merkittäviä seudullisia viheryhteyksiä, joita nykyinen postimerkkikaavoitus uhkaa. Bodominjärven ympäristö ja Röylän pellot muodostavat arvokkaan kulttuurimaiseman, joka tulee rauhoittaa rakentamiselta ja säilyttää maatalouskäytössä.
Asukkailla on suuri huoli kotiseudustaan. He arvostavat alueen luonnonläheisyyttä, mutta toivovat myös palveluita kasvavan asukasmäärän tarpeisiin. Pohjois-Espoon tulevaisuudesta on nyt muodostettava selkeä näkemys, jonka pohjalta kaavoitusta ja muuta suunnittelua viedään eteenpäin. Tämän aiomme nostaa esiin niin Espoo-strategiassa, valtuustosopimuksessa kuin kaupunkisuunnittelulautakunnan lautakuntasopimuksessakin.
Lisäksi on tärkeää, että asukkaat kytketään vahvasti mukaan suunnittelutyöhön. Pohjois-Espoon asukasfoorumi on toiminut aktiivisesti ja sitä kannattaa hyödyntää. Tilaisuus oli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut. Kiitos läsnä olleille, jatketaan samoissa merkeissä!