Valtuuston kokouksen lista oli pitkä. Puheenjohtaja ilmoitti kuitenkin heti kokouksen aluksi, että se viedään tänään loppuun, jotta voidaan aloittaa syyskausi puhtaalta pöydältä. Niinpä istuimme sitten täyden työpäivän puoli kahteen.
Matinkylän palvelutori
Valtuusto hyväksyi yksimielisesti Matinkylän palvelutorin hankesuunnitelman. Tämänhän hyväksyimme jo tila- ja asuntojaostossa.
Käytin asiasta puheenvuoron, jossa totesin, että Matinkylän palvelutorihankkeessa yhdistyvät ne tavoitteet, joita kaupunki on tilojen hallinnalle asettanut: Tilojen tulee olla yhteis- ja monikäyttöisiä, muunneltavia, joustavia, tehokkaita, turvallisia ja viihtyisiä. Asukkaiden kannalta on loistavaa, että palveluja saa yhden luukun periaatteella.
Korostin, että vaikka tällä hankkeella palvelut tuodaan hyvin tavoitettavaan liikenteen solmukohtaan, hyvin toimivat palvelutorit viidessä kaupunkikeskuksessa eivät poista lähipalveluiden tarvetta. Konseptia kannattaa hyödyntää myös pienemmissä tiloissa ja pienemmässä mittakaavassa. Ja toteutuksessa voidaan hyödyntää myös jo olemassa olevia.
Matinkylän palvelutori toteutetaan kauppakeskuksen yhteyteen vuokratiloihin. Sijaintinsa puolesta ratkaisu on perusteltu, mutta jatkossa on selvitettävä vaihtoehdot vastaavien torien sijoittamiseksi kaupungin omiin tiloihin.
Espoo tarinassa korostetaan yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyys tarvitsee julkista tilaa. Matinkylän palvelutorivastaa myös tähän tarpeeseen. Totesin lopuksi, että on hienoa, että Espoossa lähdetään rohkeasti rakentamaan uudenlaista julkista tilaa, jossa monenlaiset palvelut ja ihmiset kohtaavat.
Sivistystoimen organisaatiouudistus
Sivistystoimen organisaation uudistaminen alkoi viime valtuustokauden lopulla ja nyt sitä ollaan viemässä eteenpäin kovalla vauhdilla. Meidän Saara Hyrkkö uusi kaupunginhallituksessa tekemänsä esityksen, että nuorisotoimi säilytetään omana tulosyksikkönään. Esitys kaatui äänin 55-20. Ennen sitä äänestettiin palautuksesta, jota kannatimme ja hylkäyksestä, johon emme lähteneet mukaan.
Pitkässä keskustelussa tehtiin lukuisia toivomuksia, jotka hyväksyttiin yksimielisesti. Meidän Inka Hopsun toivomus korosti nuorisopalveluiden asemaa:
” Valtuusto toivoo, että sivistystoimen jatkokehityksessä huomioidaan seuraavat asiat:
– Nuorisoasioista vastaavan tulosyksikön ja kaupungin nuorisopolitiikan johtamisessa painotetaan kasvatus- ja nuorisoalan korkeakoulutusta, monipuolista kokemusta nuorisotyöstä sekä näkemystä espoolaisen nuoristyön ja nuorisopolitiikan kehittämisestä.
– Nuorten omia vaikutusmahdollisuuksia kehitetään ja nuorisovaltuuston vahva asema säilytetään.”
Itse puhuin aikuiskoulutuksen puolesta. Kaupunginhallitus linjasi jo aikuiskoulutusta koskevan uudistuksen valmistelua. Koska kyseessä on merkittävä valtuuston päätösvallassa oleva asia, on tärkeää, että myös valtuusto voi evästää valmistelua.
Tästä tein myös toivomuksen, joka hyväksyttiin yksimielisesti:
”Valtuusto toivoo, että päätöksenteon valmistelussa huomioidaan myös vaihtoehdot, joissa työväenopisto tai koko aikuiskoulutus säilytetään kaupungin omassa organisaatiossa.
Lisäksi valtuusto toivoo, että asia tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn heti, kun tiedossa on Omnian muiden jäsenkuntien (Kauniainen ja Kirkkonummi) sekä opetusministeriön kannat.”
Puheenvuoroni kokonaisuudessaan löytyy tämän blogin lopusta.
Lausunto Kattilantien varren tontin siirtämisestä Espooseen
Tämän kohdan osalta myönnän rehellisesti, että kaupunginhallitusvaiheessa en ollut asiaan kunnolla perehtynyt, enkä tajunnut että kyse oli ihan tutusta paikasta. Kaupunginhallituksen kokous, jossa asia käsiteltiin, oli raskas ja ajankohtana puoluekokouksen jälkeinen maanantai. Kun valtuustossa asiaa esitettiin palautettavaksi äänestin vihreän ryhmän mukana, ja asia palautuikin uudelleen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Jatkossa pitää skarpata pieneltäkin näyttävien asioiden kanssa.
Strategia
Strategiatyötä olemme tehneet valtuustoryhmistä ahkerimmin ja muutoksiamme olikin jo saatu hyvin mukaan pohjaan. Viimeisissä neuvotteluissa esityksiämme ei enää otettu mukaan neuvottelutoimikunnan esitykseen, joten teimme keskeisimmät lisäys- ja muutosesitykset valtuustossa:
– Lisäys: Ryhmäkoot ovat pieniä ja opettajilla ja kasvattajilla on aikaa keskittyä lapsiin
– Lisäys: Kaikki hankinnat tehdään vastuullisesti kestävä kehitys huomioiden. Espoon ilmastopäästöt vähenevät 30% vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta
– Lisäys: Palvelukeskittymien saavutettavuutta joukkoliikenneyhteyksin parannetaan joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn kulkumuoto-osuus kasvaa.
– Muutos: Espoo TUOTTAA ja järjestää palvelut asukaslähtöisesti, yhteistyössä kuntalaisten kanssa
– Muutos: Espoo toimii palvelujen tuottajana ja järjestäjänä, ja palveluita tuotetaan tarvittaessa myös yhteistyössä kumppaneiden kanssa.
Parituntisen keskustelun jälkeen strategiakäsittelystä tuli lopulta melkoinen show, kun esityksille löytyi muista ryhmistä tukea. Oli pakko pitää neuvottelutauko, jonka tuloksena kaikki muutokset vaihdettiin toivomuksiksi.
No tämä oli sinänsä hyvä lopputulos, nyt meidänkin tavoitteet tulivat valtuuston yksimielisiksi päätöksiksi (ilmastonmuutostavoitetta vastusti muutama perussuomalainen).
Prosessi osoitti, että Espoosta puuttuu aito poliittinen neuvottelukulttuuri. Toivottavasti tästä otetaan opiksi.
Kokouksen lopuksi käsiteltiin vielä tukku valtuustoaloitteita.
* * *
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
sivistystoimen organisaation uudistaminen alkoi viime valtuustokauden lopulla ja nyt sitä ollaan viemässä eteenpäin kovalla vauhdilla.
Kaupunginhallitus linjasi aikuiskoulutusta koskevan uudistuksen valmistelua. Koska kyseessä on merkittävä valtuuston päätösvallassa oleva asia, on tärkeää, että myös valtuusto voi evästää valmistelua.
Koulutuskuntayhtymä Omniasta ollaan rakentamassa aikuiskoulutuksen palvelukeskusta, mikä tarkoittaisi aikuislukion ja työväenopiston toimintojen siirtämistä Omniaan. Vastaavaa yhdistämistä ei olla tehty tässä mittakaavassa missään muualla.
Uudistus ei ole pelkästään Espoon tahdosta kiinni. Omnia tarvitsee ministeriöltä luvan niin lukiotoimintaan kuin työväenopiston pyörittämiseen. Näistä käydään neuvottelut kaupunginhallituksen antaman valtuutuksen myötä.
Lisäksi tarvitaan vihreää valoa kuntayhtymän muilta jäsenkunnilta: Kauniaisilta ja Kirkkonummelta.
Nyt tehdystä selvityksestä käy ilmi, että aikuiskoulutusta tarjoavien tahojen kesken tarvitaan lisää yhteistyötä. Sen sijaan selvityksestä ei löydy taloudellisia tai toiminnallisia perusteita aikuiskoulutuksen keskittämiselle Omniaan.
Espoossa uskotaan verkostomaiseen yhteistyöhön. Nyt ollaan kuitenkin rakentamassa mammuttimaista koulutusorganisaatiota melkoisen hatarilla pohjatiedoilla. Omnia on tällä hetkellä yli 10 000 opiskelijan ammatillista koulutusta tarjoava organisaatio.
Esillä on ollut myös vaihtoehto, että aikuiskoulutus keskitettäisiin kaupungin omaan organisaatioon, mutta sen sisältöä ei ole tarkemmin avattu. Työväenopisto sopisi elinikäisen oppimisen nimissä opetuslautakunnan alaisuuteen kuten myös aikuislukio, joka ollaan nyt erottamassa muusta lukiotoiminnasta.
Synergiahyötyjä näyttäisi tulevan erityisesti maahanmuuttajaopetuksen järjestämisestä. Asia on tärkeä ja sen merkitys tulee kasvamaan. Mutta riittääkö se syyksi yhdistää kaikki toiminnot samaan organisaatioon?
Työväenopiston osalta huolta herättää erityisesti se, miten vapaa sivistystyö sopii ammatillisen koulutuksen yhteyteen. Työväenopiston arvo on siinä, että siellä voi harrastaa tai opiskella vapaasti ja kohtuuhintaan ilman ammatillisia tai tutkintotavoitteita.
Kysymyksiä herättää myös Arbiksen tulevaisuus. Svenska rum -lautakunnan perustamisen yhteydessä päätettiin kaikkien ruotsinkielisten toimintojen siirtämisestä sen alaisuuteen. Kannattaisiko vielä kuitenkin arvioida olisiko kaksikielinen työväenopisto toimiva ratkaisu jatkossakin?
Arvoisa puheenjohtaja,
Valmistelussa on vedottu siihen, että uudistus johtaa asiakaslähtöiseen toimintaan. Näyttää kuitenkin siltä, että uudistusta on lähdetty tekemään organisaatiokeskeisesti eikä asiakkaita ole kuultu. Myös työntekijöiltä on tullut vahvoja viestejä siitä, että heidän näkemyksensä on sivuutettu.
Merkitystä on myös sillä, että siirtämällä kaupungin toimintoja kuntayhtymälle, siirrämme päätösvallan pois valtuuston käsistä. Vaikka Espoolla on enemmistö kuntayhtymän hallituksessa, on poliittinen ohjaus kuitenkin harvojen käsissä – eikä avointa ja asukkaiden tavoitettavissa.
Hyvät valtuutetut,
Hyvä päätöksenteko perustuu avoimeen valmisteluun ja eri vaihtoehtojen arviointiin.
Jotta saamme päätöksentekoa varten riittävät tiedot, ja jotta kaupunginhallitus pystyy ohjaamaan valmistelua, teen toivomusesityksen, joka on jaettu teille numerolla 9.
”Valtuusto toivoo, että päätöksenteon valmistelussa huomioidaan myös vaihtoehdot, joissa työväenopisto tai koko aikuiskoulutus säilytetään kaupungin omassa
organisaatiossa.
Lisäksi valtuusto toivoo, että asia tuodaan kaupunginhallituksen
käsittelyyn heti, kun tiedossa on Omnian muiden jäsenkuntien (Kauniainen ja
Kirkkonummi) sekä opetusministeriön kannat.”