Kaupunginhallituksen syksy pyörähtää käyntiin maanantaina. Listalla mm. valtuustokysymys autopaikoista, nuorten toimintakeskus Vamoksen perustaminen sekä lausuntoja erilaisiin valituksiin.

Ohessa esityslista kommentein, kokonaisuudessaan se löytyy täältä.

– Edustajien nimeäminen Suomen Kuntaliiton asettamaan neuvottelukuntaan

Suomen Kuntaliiton asettamaan metropolialueen ruotsinkielisiä palveluita seuraavaan neuvottelukuntaan nimetään kaksi Espoon kaupungin edustajaa (joko virkamiehiä tai luottamushenkilöitä). Jostain syystä asiaa ei ole pohjustettu paikkajakotoimikunnassa. Meillä ei liene tarvetta tavoitella näitä pestejä.

– Nuorten toimintakeskus Vamoksen perustaminen Espooseen

Esitetään, että kaupunginhallitus valtuuttaa perusturvajohtajan ja sivistystoimen johtajan solmimaan sopimuksen Helsingin Diakonissalaitoksen kanssa Vamos-toimintakeskuksen toiminnasta vuosille 2013 – 2015.

Vamos -toimintakeskus on osa Helsingin Diakonissalaitoksen tuottamaa, tutkitusti vaikuttavaa palvelukokonaisuutta. Toiminnan tarkoituksena on vahvistaa nuoren omia voimavaroja ja vahvuuksia sekä tukea nuorta kiinnittymään yksilöllisesti arvioituun ja suunniteltuun jatkopolkuun. Päätavoitteena on löytää nuorelle tie koulutukseen tai työelämään. Työskentely on suunnattu 16 – 29-vuotiaille nuorille. Ehdotettava Espoon Vamos-toimintakeskus on suunniteltu toimivaksi kiinteässä yhteistyössä Omnian ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kanssa.

Espoon Vamos tulisi jo vuoden 2013 aikana tavoittamaan noin 100 ilman opiskelu- ja työpaikkaa jäänyttä nuorta, mikäli sen toiminta voidaan käynnistää alkusyksyllä 2013. Vuositasolla neljän (4) ohjaajan resurssilla tavoitetaan noin 300 ilman opiskelu- ja työpaikkaa, syrjäytynyttä tai syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta.

Diakonissalaitoksen esitys toimintakeskuksen talousarvioksi vuodelle 2013 on noin 150 000 euroa, mikä käsittää 5 kk:n kustannukset ja vuodelle 2014 356 475 euroa ja vuodelle 2015 366 794 euroa. Toimintakeskus esitetään käynnistettäväksi neljällä (4) ohjaajalla alkusyksyllä 2013.

Talousarvioesitys seuraaville kahdelle vuodelle sisältää kuuden (6) ohjaajan palkkakustannukset. Ohjaajien määrästä neuvotellaan kaupungin ja Diakonissalaitoksen välillä syksyn 2013 aikana.

Toiminta on tarkoitus rahoittaa puoliksi sivistys- ja sosiaali- ja terveystoimen kesken siten, että molempien toimialojen kustannus vuonna 2013 on 75 000 euroa. Sosiaali- ja terveystoimi esittää Vamoksen rahoittamista saamistaan testamenttivaroista vuonna 2013 ja 2014. Sivistystoimi esittää vuoden 2013 osuuden rahoittamista oman talousarvionsa puitteissa.

Tämä on nuorten syrjäytymistä vaikuttavasti ehkäisevä hanke, jota kannattaa viedä eteenpäin. Sinänsä hyvä periaate on tuoda uudet pysyviksi tarkoitetut rahaa vievät hankkeet päätettäväksi budjettivalmistelun yhteydessä. Tämä asia on niin tärkeä, että on hyvät perusteet olla odottamatta vuoden vaihteeseen.


– Valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin (Kv-asia)

Kokoomuksen Sanna Lauslahden valtuustokysymyksessä pyydetään selvittämään, voidaanko lisätä nykyistä enemmän joustoa autopaikkavaateiden kanssa, kun liike- tai muita tiloja muutetaan asumiskäyttöön, sekä voidaanko erityisesti uudisrakentamisessa erottaa autopaikan hinta asunnon hinnasta.

Vastaus on ylimalkainen ja nihkeä. Tilojen muuttamisesta asumiskäyttöön todetaan, että jos esimerkiksi liiketiloja muutetaan asunnoiksi, lasketaan autopaikkatarve uudelleen muuttuneen käyttötarkoituksen ja uuden autopaikkaohjeen mukaisesti. Jos näin määritetty autopaikkatarve ei ylitä kiinteistöllä olevaa autopaikkamäärää, lisäpaikkojen rakentaminen ei ole välttämätöntä. Jos autopaikkamäärä ei ole riittävä, on uusia paikkoja rakennettava ja se on usein rakennetussa ympäristössä vaikeaa ja kallista. Toivoisi, että tässä voisi tilannekohtaisesti käyttää maalaisjärkeä.

Autopaikan hinnan erottaminen asunnon hinnasta todistellaan myös tehottomaksi keinoksi vaikuttaa asuntojen hintoihin. Vastauksessa todetaan, että autopaikkojen erikseen myyminen on nykyisinkin mahdollista, jos rakennuttaja niin haluaa ja autopaikkaosakkeilla on kysyntää. Autopaikan hinnan eriyttämisellä ei kuitenkaan vaikuteta asuntojen hintaan, koska asuntojen hinnat määräytyvät markkinoilla. Autopaikan hinnan erottamisesta seuraa pahimmillaan, että asunnon hinta ei laske yhtään, vaan ostaja joutuu maksamaan vielä autopaikan hinnan verran lisää. Osakkeina myytävät autopaikat ovat joissain tapauksissa päätyneet muiden kuin asunto-osakeyhtiön osakkaiden omistukseen, jolloin ne eivät ole enää asukkaiden käytettävissä.

Tässäkin luetellaan uhkia, muttei haluta nähdä mahdollisuuksia. Kyllähän autopaikkojen vähentäminen vaikuttaa rakentamisen hintaan ja normaalissa kilpailutilanteessa myös asunnon hintaan.

Vastaus on palautettava uudelleen valmisteltavaksi. Pysäköintiproblematiikkaa pohditaan parhaillaan asukkaat osallistaen.  http://www.hel.fi/hki/Ksv/fi/Uutiset/kaupunkilaisten_raati Innovatiivisempaa ja tuoreempaa näkökulmaa toivoisi myös Espooseen.

– Valtuustokysymys alueen varaamisesta Suomen Lähikauppa Oy:lle (Kv-asia)

Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti 13.5.2013 varata Suomen Lähikauppa Oy:lle alueen Jupperi I –nimiseltä asemakaavamuutosalueelta liiketilahankkeen suunnittelua varten. Vihreät olivat mukana tätä päätöstä hyväksymässä.

Sitoutumattomien Kurt Byman kysyy valtuustokysymyksessään onko kaupunginhallitus tietoinen, että Suomen Lähikauppa Oy on ulkomaalaisen sijoitusrahaston IK Investment Partners omistama veroparatiisiyhtiö Jerseyn saarella, ja minkälaisia syitä on ollut muuttaa vahvistettu puistoalue liiketontiksi.

Perusteena alueen varaamiselle Suomen Lähikauppa Oy:lle oli erityisesti saada kaupan alalle lisää toimijoita ja sitä kautta kilpailua ja valinnanvaraa kuluttajille. Suomen Lähikauppa Oy:n, jonka aikaisempi toiminimi oli Tradeka Oy, myymälöitä ovat Siwa ja Valintatalo. Suomalaisen osakeyhtiön syrjimiseen ei oikeuta se, että yhtiön osakkeenomistajat eivät ole kotimaisia. Laillista verosuunnittelua ei voida pitää esteenä yrityksen sijoittumiselle kaupungin luovuttamalle tontille.

Toinen suunnitteluvarauksen hakija oli S-ryhmä, ja samassa kokouksessa myönnettiin toisaalle suunnitteluvaraus S-ryhmälle Alepaa varten. Näin ollen tässä painoi enemmän argumentti välttää yhden ketjun suosimista.

Puistoalueen käytön osalta esitämme, että lausunnosta poistetaan lause: ”Espoossa on tavanomaista, että täydennysrakentamiseen otetaan puistoiksi kaavoitettuja alueita, joilla ei käytännössä ole mitään virkistyskäyttöarvoa.” Tällaista tapaa ei Espoossa pidä olla, vaan kuten seuraavassa lauseessa todetaan: Jokainen tapaus harkitaan aina asemakaavaprosessissa. Harkintaa on kyllä syytä käyttää jo suunnitteluvarausta annettaessa.


– Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle valituksista koskien Blominmäen osayleiskaavan, alue 620 000, hyväksymispäätöstä

Kaavasta on jätetty kaksi valitusta:

Espoon ympäristöyhdistys pitää kaavaa luonnonsuojelulain vastaisena, koska se saattaa merkittävästi vaarantaa Espoonlahti – Saunalahden Natura 2000 -alueen suojeluarvot ja niihin keskeisesti kuuluvan meriuposkuoriaisen suojelutavoitteet mahdollistamalla varapurkuyhteyden Espoonjokeen. Lisäksi se pitää kaavaratkaisua maakuntakaavan vastaisena, koska sillä heikennetään tärkeää ekologista yhteyttä.

Yksittäinen kuntalainen on valittanut sillä perusteella, että osayleiskaava ei täytä liikenteen järjestämiselle asetettuja vaatimuksia turvallisuuden ja liikennemelun osalta, ekologisen yhteystarpeen vähimmäisleveys on riittämätön ja jätevesipuhdistamon hätäylivuodot saattavat todennäköisesti merkittävästi heikentää Natura 2000 -verkoston alueen luonnonarvoja.

Olemme tehneet koko kaavaprosessin ajan töitä viheryhteyden puolesta ja valtuustovaiheessa varapurkujärjestelyiden muuttamiseksi, jotta Natura-alueen arvot voidaan turvata. Valtuuston päätöksen jälkeen Ely-keskukselta on tullut lausunto HSY:n uusimmista purkuputkiratkaisuista ja lausunnon mukaan merkittävää haittaa ei enää ole.

Kaupungin lausunto on pitkä ja perusteellinen ja siinä osoitetaan ettei valituksille ole perustetta. Minusta voimme lausuntoon yhtyä. Itämeren päästöjen kannalta on tärkeää, että Blominmäen puhdistamo saadaan rakenteille. Puhdistamon turvallisuudesta päätetään viime kädessä ympäristöluvan yhteydessä ja Kehä III:n eteläpuolisesta viheryhteydestä jatketaan vääntämistä asemakaavatasolla.

– Lausunnon antaminen valituksista koskien Jousenpuiston asemakaavan muutosta

Tästäkin kaavasta on jätetty kaksi valitusta:

Espoon Tennistuki ry:n ja Esport Arena Oy ovat tehneet yhteisen valituksen. Espoon Tennistuki ry vuokrasi Espoon kaupungilta alueen Tapiolan urheilupuistosta Esport Centerin rakentamista varten 1979 allekirjoitetulla vuokrasopimuksella 25 vuodeksi. Nykyinen vuokrasopimus on voimassa 2038 asti, jonka jälkeen vuokrausta on edelleen mahdollista jatkaa.

Valituksen mukaan kaava loukkaa vuokra-aluetta ja sen käyttömahdollisuuksia, koska kaavoitusalue vie vuokra-alueesta kaikkiaan 355 m2 ja siihen on merkitty jalankululle ja pyöräilylle tarkoitettu Jousimiehenraitti. Lisäksi kaava-alueen pohjoisosan rakennukset tulevat liian lähelle Esport Centerin rakennusta. Myös liikennejärjestelyistä valitetaan, koska ne vievät toteutuessaan Esport Centerin parkkipaikkoja. Lisäksi valitetaan vuorovaikutuksen puutetta.

Toinen valitus on yksittäisen kuntalaisen ja se koskee yleisemmin kaavan tehokkuutta ja sopimattomuutta Tapiolan kulttuurimaisemaan sekä kritisoi kaavan laatimisprosessia.

Lausunnossa perustellaan kaavassa tehdyt ratkaisut ja osoitetaan, ettei valitukselle ole aihetta. Jousimiehen reitin siirto on ollut tiedossa jo poikkeamispäätöksen yhteydessä ja kaavasta on ollut mahdollisuus antaa muistutuksia eri vaiheissa. Kuntalaisen valituksesta todetaan, että se on tullut valitusajan päätyttyä ja tulee siksi jättää tutkimatta.

Jousenpuiston kaavaa teimme pitkään ja huolella kaupunkisuunnittelulautakunnassa, joten en allekirjoita valitusta vuorovaikutuksen puutteesta. Turvallinen kevyen liikenteen yhteys alueen halki oli yksi keskeinen ongelmakohta, joten Jousimiehenraitin paikka on tarkkaan harkittu. Koska alueen rakentaminen olisi syytä saada liikkeelle metron tulon takia. Lausunnossa pyydetäänkin asian käsittelyn kiirehtimistä.

Lausunto on puolestani ok.

– Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle valituksista koskien Tapiolan keskus, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, aluenumero 210418

Kaavasta on tehty kolme valitusta:

Pro Tapiola ry:n mielestä kaava ei täytä asemakaavalle asetettavia sisältövaatimuksia, eikä vaatimusta kaavan avoimesta valmistelusta ja vuorovaikutuksesta. Selvitysaineisto on puutteellista, ja Tapiolan keskustan kaava-alueen pilkkominen osiin ja vaiheisiin eivät anna mahdollisuutta muodostaa kokonaisvaltaista käsitystä siitä, miten kaavat vaikuttavat Tapiolan keskustan kaupunkikuvalliseen ilmeeseen ja mitkä ovat kaavojen toteuttamisen kaikki merkittävät vaikutukset. Kaava on valtioneuvoston päätöksen ja valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen inventoinnin RKY:n vastainen. Espoon asukkaita ja valtuustoa on suurissa ja kauaskantoisissa ratkaisuissa johdettu harhaan väärillä tiedoilla.

TANK ry:n mukaan asemakaavan muutos ei vastaa lain vaatimuksia. Rakennettavan kohteen tulee sopeutua ympäristöönsä, ympäröivään kaupunkikuvaa ja siihen liittyvään maisemaan. Kaava-aineisto ei täytä vaatimusta avoimesta valmistelusta, eikä vuorovaikutteisesta suunnittelusta. Yhdistys katsoo, että kokonaisuus on ainoa mahdollisuus Tapiolan keskustan asemakaavan ja siihen liittyvän kansallismaiseman arviointiin. Nyt esitetään ns. postimerkkikaava arvokkaasta alueesta, jolla on suuri vaikutus koko laajaan ympäristöön. TANK ry yhtyy museoviraston kantaan, että asemakaavan mukainen asuntorakentaminen Merituulentien ylle hävittäisi Tapiolan keskeisen säilyneen ominaispiirteen ja on tältä osin valtakunnallisten alueiden käytön tavoitteiden, maakuntakaavan ja yleiskaavan vastainen.

Tapiolan Kilta ry pyytää, että hallinto-oikeus kumoaa valituksenalaisen päätöksen ensisijaisesti sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Toissijaisesti sillä perusteella, että kaavapäätös on perustunut puutteellisiin selvityksiin; ja viimesijaisesti sillä perusteella, että kaavapäätös ei riittävällä tavalla edistä valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutumista, valituksenalainen asemakaavapäätös ei täytä riittävällä tavalla asemakaavalta edellytettävää sisältövaatimusta.

Myös Tapiolan kaavaa tehtiin poikkeuksellisen huolellisesti ja mm. museoviranomaisten kanssa neuvotellen. Lopputulos on pitkällisen väännön tulos ja mielestäni kelpo kompromissi. Myös tähän lausuntoon olen valmis yhtymään. Ja myös tämän asian käsittelyä kiirehditään, koska Tapiolan keskusta pitäisi saada vilkkaasti rakentumaan.

– Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle etuosto-oikeuden käyttämisestä Espoonkartanon kylässä sijaitsevan kiinteistön kaupassa

Kaupunginhallitus päätti käyttää etuosto-oikeutta kokouksessaan 3.6.2013. Ostajat vaativat etuostopäätöksen kumoamista perusteettomana ja aiheettomana sekä virheellisiin päätöksenteossa käytettyihin tietoihin pohjautuvana ja jättämällä täysin huomiotta ostajille myönteisen suunnittelutarveratkaisun. Kaupunkisuunnittelupäällikkö on antanut myönteisen suunnittelutarveratkaisun 29.5. eli vain muutama päivä ennen kaupunginhallituksen käsittelyä. Siitä ei kuitenkaan kerrottu kokouksessa. Lisäksi ostajien mukaan listalla oli virheellistä tietoa: Tilan läpi ei heidän mukaansa kulje virkistysyhteyttä ja matka Kauklahden asemalle on kolmen kilometrin sijaan 5,6 km.

Lausunnossa todetaan, että etuostolain mukaan kunnalla on etuosto-oikeus kunnassa sijaitsevan kiinteistön kaupassa. Lain pääsäännön mukaan etuosto-oikeutta voidaan käyttää maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten. Espoolla ja eräillä muilla pääkaupunkiseudun kunnilla on kuitenkin etuosto-oikeus tämän edellytyksen estämättä. Lisäksi todetaan, että Espoon kaupunkisuunnittelupäällikön 29.5.2013 tekemällä suunnittelutarveratkaisulla ei ole asiassa merkitystä.

Tämä on hankala tapaus. Kokouksessa keskusteltiin etuosto-oikeuden käytön periaatteista sekä siitä, että päätöksen teon pohjaksi olisi syytä selvittää tarkemmin yksittäisten tapausten taustoja (onko esimerkiksi kyse tontin siirtämisestä seuraavalle sukupolvelle). Äänestyksessä päädyimme kannattamaan etuosto-oikeutta. Olisi kyllä ollut tärkeää, että tieto suunnittelutarveratkaisun myöntämisestä olisi ollut kaupunginhallituksen käytössä. Myös valituksen väitteisiin virheellisestä tiedosta olisi syytä vastata, vaikkei niitä päätöksen perusteiksi edellytetäkään. Tästä on hyvä käydä keskustelu, vaikka olen kyllä sitä mieltä, että kaupungin on syytä tehostaa maanhankintaansa, ja etuosto-oikeus on siinä yksi keino. Vaadimme vähintäänkin parempaa lausuntoa.

– Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston päätöksestä, joka koskee Nuijalassa sijaitsevan korttelin 54117 alueen varaamista liiketilahankkeen suunnittelua varten

Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti 13.5.2013, että kaupunki varaa Toyota Tsusho Nordic Oy:lle kyseisen korttelin liiketilahankkeen suunnittelua varten.

Alue on varattu Maskun Kalustetalo Oy:lle 16.12.2008 tilaa vievän kaupan suunnittelua varten. Asemakaava tuli voimaan 22.8.2012. Masku haki varaukselle jatkoa 14.8.2012 päivätyllä hakemuksella varauksensa jatkamista, mutta sitä ensin lykättiin yrityksen jouduttua yrityssaneeraukseen 16.10.2012, ja sitten toukokuussa varaus siirrettiin Toyotalle.

Maskun Kalustetalo Oy:n mukaan kaupunki on rikkonut hallinnon tasapuolisuuden vaatimusta lykkäämällä päätöstä yhtiön varauksen jatkamisesta ja tekemällä yhtiön jatkohakemuksen vastaisen päätöksen yhtiön saneerausmenettelyn perusteella. Lisäksi yhtiö pitää päätöstä suhteellisuusperiaatteen ja luottamuksensuojaperiaatteiden vastaisena.

Selostuksessa todetaan, Kaupungille yrityssaneerauksella ja siihen johtaneilla syillä on merkitystä.  Yhtiö on menettänyt merkittävän osan toimintakyvystään eikä yhtiön jo osin suunnittelema hanke ole asemakaavamuutoksen voimaantulon jälkeen edennyt kaupungin kannalta kohtuullisella ja sovitulla tavalla. Kysymys on saneerauksessa olevan yhtiön toimintakyvystä ja uskottavuudesta merkittävän uudisrakennushankkeen suunnittelijana ja tulevana toteuttajana. Merkityksen antaminen näille ei riko yhdenvertaisuus-, suhteellisuus eikä luottamuksensuojaperiaatteita.

Tästä keskusteltiin elinkeino- ja kilpailukykyjaostossa, jonka kokouksia seuraan kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan ominaisuudessa. Ymmärrän rannalle jääneen hakijan harmin, mutta aikaa on ollut vakuuttaa kaupunki siitä, että hanke todella toteutuu.

– Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset

Ei osunut silmään kummempaa.

– Päätökset ja kirjelmät

Oikeusministeriöltä tullut kirje kaksikielisille kunnille ja kuntayhtymille kielilain täytäntöönpanon ja soveltamisen seuraamisesta. Sekä ministeriö että kieliasiain neuvottelukunta ovat havainneet, että kielellisten perusoikeuksien toteuttaminen kaksikielisissä kunnissa on jossain määrin epäselvää ja epätasaista erityisesti silloin, kun kielellisen vähemmistön osuus kunnan väestöstä on pienehkö.

Tästä ei käynyt ilmi, odotetaanko meiltä toimenpiteitä.