Tässä raportti kaupunginhallituksen eilisestä kokouksesta. Alla asiat, joista käytiin keskustelua tai tehtiin muutoksia. Esityslista avattuna löytyy täältä.
Pisimmän keskustelun kirvoitti poikkihallinnollisten ohjelmien ohjelmakuvausten hyväksyminen. Lisäasiana Leppävaaran uimahallin 10 miljoonalla noussut kustannusarvio. Ei olisi tällaista kaivattu tässä taloustilanteessa.
– Uudet toimet sekä virkoja ja toimia koskevat muutokset vuonna 2013
Tässä yhteydessä keskusteluun nousi se, että kaupunginarkkitehdin virka on ollut pitkään täyttämättä Lars Hagmanin jäätyä eläkkeelle. Kun apulaisarkkitehti siirtyi hiljattain Vantaalle, on kaupunki tyystin vailla kaupunginarkkitehtiä.
Olavi Louko selvitti, että arkkitehtijärjestelmä on peräisin vanhasta organisaatiost. Tilakeskuksessa menossa organisaatiouudistus ja tilahankkeiden rakennuttamisessa ollaan siirtymässä projektimaiseen yhden johtajan malliin sen sijaan, että ensin arkkitehti suunnittelee ja sitten insinööri toteuttaa. Tavoitteena on häivyttää jako insinööreihin ja arkkitehteihin. Nyt kun kaupunginarkkitehti ja -apulaisarkkitehdin vakanssit ovat auki, on mahdollisuus niiden muuttamiseen. Molemmat mainitaan johtosäännöissä, joten harkitaan muutettavaksi, molemmat vakanssit auki.
Tätä uudistusta emme purematta niele. Saara Hyrkön kanssa palaamme asiaan tila- ja asuntojaostossa.
– Poikkihallinnollisten kehitysohjelmien ohjelmakuvausten hyväksyminen
Yleisesti ottaen olimme kovin tyytyväisiä ohjelmakuvauksiin. Ohjelmaryhmät ovat tehneet hyvää työtä ja erityisesti Osallistuva Espoo ja Kestävä kehitys -ohjelmissa edistetään meidän keskeisiä tavoitteita.
Koska ohjelmakuvaukset tuotiin kaupunginhallitukseen hyväksyttäväksi, halusimme evästää jatkovalmistelua. Yllättäen muut ryhmät pitivät tätä omituisena ja ohjelmaryhmien vapauksia rajoittavana. Esityksiämme pidettiin liian poliittisina, johon totesin, että kyllä itse ohjelmapaperitkin ovat mitä eniten poliittisia.
Ohjelmaryhmissä on kussakin vain viisi luottamushenkilöä. Meillä toiseksi suurimpana ryhmänä on edustus vain neljässä ryhmässä, eli Elinvoimaa ikääntyville -ohjelman valmisteluun emme ole lainkaan osallistuneet. Valmistelussa ei siis poliittisten ryhmien ääni ole kattavasti kuulunut. Varsinaiset ohjelmasuunnitelmat tulevat valtuuston hyväksyttäväksi talousarvion yhteydessä, mutta silloin on jo liian myöhäistä vaikuttaa sisältöihin ainakaan olennaisesti.
Poliittisia ohjelmia tehdään nyt ensimmäistä kertaa ja on sinänsä hienoa, että luottamushenkilöt on otettu mukaan. Kaupunginhallituksen käymä keskustelu oli mielestämme tärkeä. Sovimme lopulta, että osa evästyksistä toimitetaan suoraan ryhmille ja osa hyväksyttiin kaupunginhallituksen evästyksinä.
Nämä evästykset kelpasivat:
Elinvoimaa ikääntyville
– Ohjelmatyössä huomioidaan selkeämmin poikkihallinnollinen ja verkostomainen yhteistyö kodeissaan asuvien tuen tarpeen tunnistamiseksi ja hyvinvoinnin tukemiseksi sekä erilaisen päivätoiminnan järjestämiseksi.
Osallistuva Espoo
– Korostetaan ohjelmassa myös tavoitetasolla tiedon avaamista yritysten ja yhteisöjen lisäksi myös asukkaiden käyttöön.
Nuorten elinvoimaisuus
– Opiskelijoiden asuntopulan ratkaisemiseksi tehdään yhteistyötä ohjelmakuvauksessa mainittujen yhteistyökumppaneiden lisäksi myös korkeakoulujen ylioppilaskuntien ja opiskelijakuntien kanssa. Erityistä huomiota kiinnitetään syksyisin aloittavien opiskelijoiden asumisratkaisuihin ja tarvittaessa hätämajoitukseen.
Lisäksi kaupunginhallitus ehdottaa, että ohjelmaryhmien työstä ja sen etenemisestä kootaan esittely kaupungin verkkosivuille.
Nämä eivät kelvanneet:
Kilpailukyky, innovatiivisuus ja yrittäjyys
– Ohjelmatyössä huomioidaan yhteiskuntavastuun merkitys kilpailutekijänä.
– Ohjelmatyössä huomioidaan ns. vihreiden työpaikkojen (green jobs) määrän lisääminen Espoossa ja innovaatiotoiminnan edistäminen erityisesti cleantech sektorilla. Tältä osin ohjelmatyö linkittyy Kestävä kehitys -ohjelmaryhmän työhön.
Kestävä kehitys
– Espoo-tarinan mukaan kaupunki toimii ilmastonmuutoksen torjunnan edelläkävijänä. Ohjelmatyössä huomioidaan valtuuston 10.6.2013 hyväksymä toivomus: ”Espoon ilmastopäästöt vähenevät 30 % vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta.” Ilmastonmuutoksen torjuntatyössä varmistetaan päästövähennystavoitteiden saavuttaminen keskittymällä vaikuttavimpiin keinoihin.
– Uusiutuvan energian käyttöönoton pilottialueiksi valitaan olemassa olevan yhdyskuntarakenteen sisällä olevia kohteita (s. 13)
– Ohjelmatyössä tutkitaan ja edistetään tuulivoiman käyttöä Espoossa laajemmin kuin vain pientuulivoimaloiden osalta.
– Ohjelman toteuttamiseen haastetaan mukaan asukkaiden ja kaupungin työntekijöiden lisäksi alueen yritykset.
– Leppävaaran uimahallin peruskorjauksen ja maauimalan hankesuunnitelman muuttaminen
Urakkatarjoukset on saatu tällä viikolla ja hinta oli noussut 10 me yli budjetoidun ja hinta olisi 41,5 me. Urakkakilpailu kuitenkin osoitti, että kilpailua oli, eli tarjous olisi sinänsä relevantti. Leppävaaran uimahalli on suojeltu rakennus ja hanke on viivästynyt mm. valitusten takia. Hanke on myös matkan varrella elänyt, kun altaat on venytetty 50 metrisiksi ja pari vuotta sitten budjettineuvotteluissa lisättiin katettu hyppyallas. Leppävaaraan on tulossa myös maauimala ja se nostaa osaltaan hankkeen hintaa.
Suunnitteluun on mennyt tähän mennessä 1,6 me ja valtiolta on tulossa 1,2 me jos hanke alkaa tänä vuonna.
Nyt päätettiin hankesuunnitelman päivittämisestä summan osalta. Varsinainen päätös hankkeen aloittamisesta tarvitaan vielä joko erillisenä tai osana ensi vuoden talousarviota. Urakkatarjoukset ovat voimassa 23.11.2013 asti.
Todella valitettavaa, että taas ollaan reilusti ylittyvän kustannusarvion äärellä. Toisaalta todettiin, että hankkeiden budjetteja ei kannata laatia varovaisuusperiaatteen mukaan, koska yleensä se menee, mikä varataan. Uimahalli sinänsä on tärkeä palvelu, eli hanke pitäisi saada vihdoin toteutukseen.