Tässä tila- ja asuntojaoston ensi maanantain lista avattuna. Esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä. Isoina asioina asunto-ohjelman luonnoksen käsittely sekä tilannekatsaus kouluinvestointeihin.

Espoon Vihreät järjestää oman asuntopoliittisen seminaarin ke 9.10. Tervetuloa sinne kertomaan, millaista asuntopolitiikkaa Espoossa pitäisi tulevalla valtuustokaudella harjoittaa.

Lista-asiat:
– Korkotukilainahakemuksen puolto Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen hyväksymisvaltuudella

AVAIN Asumisoikeus Oy hakee Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta (ARA) korkotukilainaa asumisoikeustalon rakentamista varten As Oy Espoon Isäntärengintie -nimiselle 24‑asuntoiselle hankkeelle (2 210 k-m2). Hankkeen lainantarve on 4 351 150 euroa.


– Keskuspaloaseman peruskorjauksen laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kh/Kv-asia)

Keskuspaloaseman peruskorjaus ja laajennus on yksi kaupungin kiireellisistä korjauskohteista. Valtuusto on hyväksynyt asiaa koskevan hankesuunnitelman ensimmäisen kerran jo vuonna 1987. Rakennuksen henkilöstö on siirretty kohteessa esiintyvän sisäilmaongelman johdosta väistötiloihin toukokuusta 2013 alkaen.

Peruskorjauksessa keskuspaloasemasta tehdään terveellinen ja turvallinen paikka työskennellä. Tilat suunnitellaan siten, että ne muodostavat yhdessä keskenään loogisesti ja tehokkaasti toimivan kokonaisuuden, huomioiden rakennuksen eri käyttötarpeet ja -tilanteet.

Rakennuksen heikkoa energiatehokkuutta parannetaan talotekniikan lisäksi uusimalla ulkovaipan rakenteiden lämmöneristystaso vastaamaan voimaanastuneita lämmöneristysmääräyksiä. Rakennuksen nykyistä kokonaisenergiatehokkuutta parannetaan tiivistämällä ulkovaippa ja kiinnittämällä huomiota tilankäytön tehostamiseen. Edellä mainitut tavoitteet asettavat rakennuksen kokonaisenergiakulutustason n. 25 % määräysten asettamaa vaatimustasoa alhaisemmaksi.

Hankkeen laskettu tavoitehinta on 15,9 miljoonaa euroa sisältäen piha-alueiden kunnostustyöt. Hankkeelle esitetään vuoden 2014 talousarviossa 16 miljoonaa euroa vuosille 2014 – 2016.

– Asunto-ohjelmaluonnos

Espoo-tarinan asumisen ja asuntoihin liittyvien tavoitteiden toteuttamiseksi ja toiminnan tarkemmaksi suuntaamiseksi on laadittu asunto-ohjelmaluonnos 2013.

Ohjelmalla vastataan tekemääni valtuustoaloitteeseen ja sen käsittelyn yhteydessä valtuustossa 10.12.2012 hyväksyttyyn toivomukseen:

”Valtuusto toivoo, että kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaos arvioi vuoden 2013 aikana, missä muodossa uuden Espoo-strategian yleisten asuntopoliittisten tavoitteiden mukaiset tarkemmat linjaukset ja periaatteet tuodaan valtuuston päätettäväksi.”

Jaosto käy keskustelun asunto-ohjelmaluonnoksesta. Valtuustoseminaari on sovittu pidettäväksi 21.10.2013. Valtuustoseminaarin jälkeen asia etenee jaoston ja kaupunginhallituksen kautta valtuuston päätettäväksi.

Ohjelmassa kuvaillaan Espoon asuntotuotantotilannetta ja listataan 21 tavoitetta ja toimenpide-ehdotusta. Työ on tehty virkamiesten voimin, poliitikkojen tehtävä on tuoda mukaan varsinaiset linjaukset, eli se politiikka (joka tosin sanana putosi ohjelman nimestä pois).

Ohjelman pihvi ovat tavoitteet ja toimenpiteet, jotka tässä listattuna:

1. Espoo toteuttaa valtion kanssa solmitun asuntotuotantoa koskevan MAL aiesopimuksen
tavoitteita.

2. Espoo varmistaa kaavalliset ja kunnallistekniset edellytykset 2500 asunnon rakentamiselle vuosittain. Uudistuotannosta 20 % (500 asuntoa) toteutetaan valtion tukemana kohtuuhintaisena vuokra-asuntotuotantona.

3. Asuntotuotannosta 10 % (250 asuntoa) toteutetaan asumisoikeusasuntoina.

4. Espoo kaavoittaa vuositasolla uutta asuntorakennusoikeutta vähintään 350 000 kem2.

5. Espoo torjuu segregaatiota ja vastaa espoolaisten erilaisiin asumistarpeisiin tarjoamalla edellytykset edulliselle ja monimuotoiselle asuntotuotannolle ja tonttitarjonnalle.

6. Espoo sijoittaa valtion tukemaa asuntotuotantoa eri puolille kaupunkia.

7. Espoo varmistaa tontinluovutuksin ja maankäyttösopimuksin riittävän määrän tontteja valtion tukemaa asuntotuotantoa varten.

8. Espoon Asunnot Oy aloittaa vähintään 300 valtion tukemaa vuokra-asuntoa vuosittain.

9. Espoon Asunnot Oy pitää valtion tuella rakennetut käyttö- ja luovutusrajoituksista vapautuvat asunnot pääosin vuokra-asuntoina. Asunto-osakeyhtiöissä olevia yksittäisasuntoja voidaan myydä.

10. Espoon Asunnot Oy pitää rajoituksista vapautuneiden asuntojen vuokrat kohtuullisina.

11. Espoo edistää uudenlaisia tapoja toteuttaa asuntoja, esimerkkinä ryhmärakennuttaminen,
puurakentaminen ja kaupunkipientalot.

12. Espoo luovuttaa omatoimisille pientalorakentajille 100 tonttia vuodessa.

13. Espoo keskittää muistisairaiden ja huonokuntoisten espoolaisten asumisen Elä ja asu –
seniorikeskuksiin. Elä- ja asu –seniorikeskusten ympärille kaavoitetaan etenkin ikääntyneille tarkoitettuja asuinkerrostaloja.

14. Espoo järjestää asunnon ja riittävät tukipalvelut vuosittain 15-30 uudelle kehitysvammaiselle henkilölle.

15. Espoo toteuttaa valtion kanssa solmitun pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämistä koskevan aiesopimuksen tavoitteita varmistamalla 125 uuden asunnon toteutumisen sekä luovuttamalla sopimusaikana kolme tonttia nuorisoasuntojen rakentamiseen.

16. Espoo ehkäisee asunnottomuutta ja asukkaiden syrjäytymistä tarjoamalla asumisneuvontaa.

17. Espoo edistää ja tukee asuntoalueiden täydennysrakentamista.

18. Espoo selvittää yhdessä Espoon Asunnot Oy:n kanssa täydennysrakentamismahdollisuudet
Espoon Asunnot Oy:n kiinteistöissä.

19. Espoo kehittää uudenlaisia pysäköintiratkaisuja ja selvittää pysäköintinormeja
täydennysrakentamisalueilla.

20. Espoo myöntää käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa enintään 10 % hissiavustuksia hissien rakentamiseen vanhoihin asuinkerrostaloihin.

21. Espoo edistää uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja parantaa asumisen energiatehokkuutta.


– Viranhaltijoiden päätökset

Ei kummempia.

– Päätökset ja kirjelmät sekä kokouksessa kuultavat selostukset

Saadaan selostus koulujen peruskorjaushankkeista. Liitteenä on koulujen investointiohjelma tämän hetkisessä muodossaan sekä lista väistötiloista. Näin pääsemme vielä käsittelemään investointiohjelmaa ennen kaupunginjohtajan talousarvioesitystä, kuten elokuussa päätimme.

Koulukorjausten määrä kaudella 2014-2018

– Rakenteilla/allekirjoitetut 4 kpl
– Päätetyt 3 kpl
– Investointiohjelmaesityksessä 6 kpl
– Selvityshankkeita 7 kpl (ei aikataulutettu)

Yht. 20 kpl = keskimäärin 4 / vuosi

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ja svenska rum pitävät näitä kaikkia hankkeita välttämättöminä. Näistä 13 hankkeelta puuttuu tarveselvitykset ja hankesuunnitelmat.

12.8. kokouksessa päätimme, että vuoden 2014 aikana laaditaan tai päivitetään hankesuunnitelmat kaikille kouluille ja päiväkodeille, joiden sisäilmaongelmien poistaminen edellyttää peruskorjaamista. Vuoden 2015 talousarvion yhteydessä päätetään näitä koskevasta aikataulusta. Tämä on tärkeää, jotta selvityshankkeet saadaan myös aikataulutettua.