Valtuustopäivä alkoi jo yhdeltä seminaarilla asunto-ohjelmasta. Jaoston evästyksiä ei oltu uudessa luonnoksessa huomioitu, joten edelleen käsiteltävänä oli nykytilanteen toteava virkamiesesitys vailla visioita tulevaisuuden asumisesta Espoossa tai kunnianhimoisia tavoitteita asunto-ongelmien ratkaisemiseksi.
Olin melkoisen harmissani jaoston työn mitätöinnistä. No, valtuusto kävi hyvän keskustelun ja nyt odotellaan ryhmien lausuntoja. Ainakin Vihreiden lausunnosta tulee varmasti pitkä ja perusteellinen. Alkupaloina vaadimme lisää opiskelija-asuntoja Espooseen.
Varsinaisessa kokouksessa puhetta riitti taas takarajaan eli klo 23 asti. Tässä mielenkiintoisimmat:
– Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman hyväksyminen
Kokouksen aluksi käytiin liki kaksituntinen keskustelu lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmasta. Puhe kääntyi loppua kohti maahanmuuttoon, kun perussuomalaiset esittivät maahanmuuttajia huomioivien kohtien poistamista. Esitys äänestettiin nurin selvin numeroin 70-5.
Vihreistä Mari Nevalainen puhui ja teki toivomuksen lasten ja nuorten matalan kynnyksen liikuntaharrastusten puolesta. Kaikkia ei kiinnosta kilpaurheilu tai tiukkoihin sääntöihin sitoutuminen.
Johanna Karimäki puolestaan toivoi, että Espoossa lisätään varhaista ja ennaltaehkäisevää tukea lasten ja nuorten syömishäiriöiden vähentämiseksi. Molemmat toivomukset hyväksyttiin yksimielisesti.
Nuorisovaltuuston edustaja kehui keskustelua ja totesi, että kyllä: Koulujen mielenterveyspalveluihin tarvitaan lisää rahaa, perheitä pitää tukea, tarvitaan maksuttomia harrastusmahdollisuuksia. Hän toivoi, että puheet muuttuvat teoiksi – pallo on nyt meillä.
Seppo Huhdan (perus.) toivomuksesta valtuustolle raportoidaan ohjelman toteutumisesta vuosittain. Hyvä niin.
– Auroran koulun, päiväkodin ja neuvolan hankesuunnitelman hyväksyminen
Tärkeä ja pitkään odotettu koulukorjaus, jonka hinnaksi on arvioitu 20,5 me.
Kestävän kehityksen ohjelmaryhmän puheenjohtaja Sirpa Hertell (vihr.) käytti puheenvuoron energiaratkaisuista. Rakennuksesta on tarkoitus tehdä lähes nollaenergiatalo. Tavoitteeseen pääseminen tarkoittaa niin maalämmön kuin aurinkoenergiankin hyödyntämistä. Maalämpöä käytetään siksi, että se tulee pitkällä aikavälillä edullisemmaksi kuin kaukolämpö.
Fortum tuottaa Espoossa käytettävän kaukolämmön kivihiilellä, mikä kasvattaa Espoon hiilidioksidipäästöjä. Jos Espoossa siirrytään suuremmassa mitassa maalämpöön, sillä on vaikutuksia kaukolämpöverkkoon ja lämmön hintaan. Se on myös keino painostaa Fortumia valitsemaan polttoaineensa toisin. Tähän keskusteluun palaamme varmasti, kun arvioimme Espoon kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiskeinoja.
Muutama kriittinen puheenvuoro käytettiin siitä, onko riski että energiatehokkuudella aiheutetaan sisäilmaongelmia. Pitää tietysti pitää huoli, että näin ei käy.
– Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen
Pijo Kemppi Virtanen (kok.) ihmetteli hankkeen kalleutta. Hänen laskelmiensa mukaan yhdelle asukaspaikalle tulee hintaa 160 000 euroa. Hän arveli, että hinta on liian korkea Ara:n investointiavustuksen saamiseen (hänen mukaansa kallein kohde, jolle tukea on myönnetty on ollut 157 000 e, muut selvästi halvempia).
Hanke meni kiireellisenä ja tarpeellisena eteenpäin, mutta tähän kustannuspuoleen pitää paneutua jatkossa huolella.
– Niittykummun keskuksen asemakaavan hyväksyminen
Kävin puhumassa kaavaprosessista, kun tätä viime kaudella lautakunnassa perusteellisesti työstettiin:
Ensimmäiset suunnitelmat olivat kaukana viihtyisästä kaupungista: korkeita tornitaloja liikenneympyrän ympärillä ja autoliikenne kahdessa tasossa. Onneksi suunnitelmat torpattiin yksimielisesti ja päästiin tekemään kaavaa järkevämmistä lähtökohdista.
Kaavassa tavoitellaan kaupunkimaista miljöötä kuitenkin Niittykummun vanhojen osien vehreys säilyttäen. Alueen kulttuurihistorialliset arvot on huomioitu suojelemalla arvokkaat rakennukset kaavamääräyksin. Kaavasta tosin päätettiin seurakuntien varsin myöhäisen palautteen takia rajata ulos suojeltavaksi merkitty kappeli.
Ryhmämme kannattaa kappelin suojelua, mutta halusimme välttää kaavan valituskierteen ainakin tältä osin, kappelin suojeluun voidaan palata myöhemmin.
Espoossa vanhan suojelu on liian usein jäänyt kasvupaineiden jalkoihin. Hienoa, että Niittykummussa historia on nivottu osaksi tulevaa. Kerroksellisuus ja historia tekevät kaupungin. Monimuotoisesta rakennuskannasta ja vaihtelevasta katukuvasta syntyy laadukkaampaa ja asukkaille viihtyisämpää elinympäristöä.
Asukkaiden keskuudessa vehreän ja puistomaisen asuinympäristön muuttuminen kaupunkimaiseksi aseman seuduksi on herättänyt ymmärrettävästi vahvaakin vastustusta. Kaavaprosessin kuluessa pidettiin ylimääräinen asukastilaisuus ja lautakunta tapasi asukkaita paikan päällä.
Palautteen perusteella suunnitelmia muutettiin, mm. rakennusoikeuksia vähentämällä ja näkymiä säilyttämällä. Kiitos asukkaiden aktiivisuuden lopputulos parantui huomattavasti.
Tornien korkeudesta totesin, että Vihreät ovat lautakunnassa kaavakäsittelyn eri vaiheissa esittäneet tornien madaltamista. Kaupunginhallituksessa päädyimme kuitenkin siihen, että kun kokonaisuus on monella tapaa kohtuullinen kompromissi, voimme sen hyväksyä.
Jatkossa on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota siihen, että tornit toteutetaan korkean rakentamisen periaatteiden mukaisesti, eli siten, että tornien visuaalisesta näyttävyydestä ei tingitä ja katutila tornien juurella toteutuu jalankulkijan näkökulmasta viihtyisänä.
Kaava hyväksyttiin selvin numeroin, samoin metroaseman rakentaminen.
– Perkkaa, Rovion ja Tiedon kaavan hyväksyminen
Tämä kaavaprosessi eteni vauhdikkaasti, jotta saatiin Rovion pääkonttorille ja huvipuistolle paikka. Hanke on mielestäni paljon parempi kuin aiemmin paikalle suunniteltu Super Life Lab tai Ikea. Myös Monikonpuro on on otettu hyvin huomioon.
Ympäristölautakunnan puheenjohtaja Henna Partanen (vihr.) puhui Monikonpuron puolesta ja teki toivomuksen, että Monikonpurolle tehdään kaava-aluetta koskeva hoito- ja kunnostussuunnitelma, jotta puroon liittyvä viheraluekokonaisuus voidaan toteuttaa kaava-alueen rakentamisen yhteydessä. Toivomus hyväksyttiin yksimielisesti.
– Valtuustokysymys alueen varaamisesta Suomen Lähikauppa Oy:lle
Byman (sit.) nosti esiin Suomen Lähikauppa Oy:n veroparatiisikytkennän. Meidän Risto Nevanlinna teki toivomuksen, että Espoon kaupunki vaatii jatkossa, että suunnitteluvarauksia myönnettäessä sekä kaupungin tekemien hankintojen yhteydessä edellytetään asianosaisten yritysten maakohtaisten tilinpäätöstietojen julkistamista.
* * *
Lukuisia vihreitä kädenjälkiä ja hienoja puheita. Kyllä sai taas olla ylpeä meidän asiantuntevasta ja fiksusta ryhmästä. 🙂