Tila- ja asuntojaostossa päätettiin tänään asiat keskustelujen kera esityksen mukaan, lukuun ottamatta asunto-ohjelmaa, joka jätettiin vielä kerran pöydälle. Esityslista avattuna löytyy täältä.
Asunto-ohjelmaan olimme työstäneet jaoston jäsenten kesken muutosehdotuksia, jotka haluttiin vielä viedä valtuustoryhmien käsiteltäväksi.
Vihreiden keskeisiä tavoitteita on asuntotuotannon ohjaaminen niin, että saamme kohtuuhintaisia ja ihmisten asumistarpeita vastaavia asuntoja erityisesti hyvien joukkoliikenneyhteyksien ja palveluiden äärelle. Erityisesti tarvitaan pieniä asuntoja ja esimerkiksi autopaikkanormien väljentämistä siten, ettei pienten asuntojen hinta nouse pilviin. Olemme valmiit nostamaan Espoon Asuntojen asuntotuotantomäärää, koska se on kaupungin keino tuottaa edullisempia vuokra-asuntoja asukkaille. Lisäksi tarvitaan muita toimijoita tekemään oma osansa. Myös opiskelija-asuntoja tarvitaan lisää.
Kyse on paljolti kaupungin tonttipolitiikasta. Kun kaupunki omistaa maata vähän, on omaan vuokra-asuntotuotantoon sopivien tonttien löytäminen haasteellista. Toisaalta, jos omaa vuokra-asuntotuotantoa halutaan lisää, on keksittävä keinot tonttien tarjoamiseen.
Pientaloasumiseen kaipaamme uusia näkökulmia. Ryhmärakennuttaminen ei ole Espoossa jostain syystä edennyt. Myös uudenlaisille kaupunkipientaloille olisi varmasti kysyntää. Entä minne nousevat Espoon ensimmäiset BoKlok-talot? Ja miten saadaan pientalomattojen sijaan syntymään moderneja kylämäisiä yhteisöjä, joissa lapsiperheet viihtyvät ja päiväkodit ja koulut ovat lähellä.
Ohjelman laatimiseen kannatti ottaa lisäaikaa, jotta päästään käymään aitoa asuntopoliittista keskustelua jo tässä vaiheessa eikä vasta valtuustossa, joka ohjelman lopulta hyväksyy.
Espoon ensimmäiset bo klokit on rakennettu Vanttilaan 10 vuotta sitten.
Kaupungin tonttipolitiikka on oleellisesti muuttunut noista ajoista, tonttien luovutuksessa maksimoidaan kaupungin kassatulot.
Bo klokin idea oli että asumiskustannus on sama kuin alueen vuokrataloissa, tähän tarvitaan ARA hintainen tontti. Ja tämähän ei nykyisin sovi tontti menisi omakustanushintaan.
Kiitos kommenteista! Tuota BoKlok kohdetta ei juuri ole Olavi Louko ja kumppanit mainostaneet. Pitääpä kysellä tarkemmin. Ja tosiaankin, olennainen kysymys on kaupungin tonttipolitiikka, johon pitäisi saada muutosta. Tuskaa tuntuu olevan jo tonttien löytäminen Espoon Asunnoille. Vaan näinhän ei tarvitse olla, jos toisin päätetään.
Noita Bo Klokin tapaisia tyyppitaloja on muutkin rakennusliikeet kehittäneet, kaavaan ja kaupunkikuvaan ”soveltumattomuus” myös vaikeuttavat hankkeiden toteuttamista .
Kaupunkikuvaa vaalivat tahot lähtökohtaisesti vastustavat ajatusta tyyppitalosta, rakennuskomponentien tuotteistaminen ja vakiointi ei onnistu kun jokaiselle tontille vaaditan suunniteltavaksi uniikki rakennus.
Ongelmana rakennustypissä on myös kaavamääräys, kyseessähän on kaksikerroksineen kerrostalo vaikka näyttääkin rivitalolta.
Vaatisi kaavamääryksen A (kerrostalo) kun yleensä kaksikerroksiset on kaavoitettu AR:ksi (rivitaloksi). Tällaisia kaavapoikkeamia tai tonttikohtaisia kaavamuutoksia ei yleensä asuntotuotannossa saa läpi, toimisto- ja liikerakentamisessa muutokset ovat hyvinkin yleisiä.
Tietysti naapurit tätäkin vastustaisivat, mutta toisaalta ei lainkaan vie virkamiesten suunnitteluresursseja pelkästään hallinnollinen toimenpide.
Näitä kaksikerroksisia rakennetaan hyvin harvakseltaan, jjoku Grynderi teki yhden pienkerrostalon Koulumestarin koulun viereen 2013 muita hankkeita en juurikaan ole havainnut.
Taidettiin juuri ajaa tuon Koulumestarin koulun viereisen talon ohi ja se kyllä kiinnitti huomiota. BoKlok näyttää kyllä fiksulta systeemiltä. Toivottavasti Vanttilan talot eivät jää ainoiksi Espoossa.