Tässä tila- ja asuntojaoston päätökset niiltä osin kuin ei päätetty esityksen mukaan tai käytiin merkityksellistä keskustelua. Esityslista kokonaisuudessaan avattuna löytyy täältä.
– Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014)
Ryhmien välisissä neuvotteluissa tehtiin asunto-ohjelman toimenpiteisiin joukko muutoksia, jotka hyväksyttiin yksimielisesti.
Lisäksi äänin 5-4 (muut vastaan kokoomus) hyväksyttiin Espoon Asuntojen asuntotuotantotavoitteen nosto ohjelma- eli valtuustokauden aikana 400 asuntoon nykyisestä vähintään 300 asunnosta. Lisäksi linjattiin, että nostetaan tavoitetta vieläkin enemmän, mikäli MAL-tavoitteen mukaista 500 asunnon tavoitetta ei muuten saavuteta.
Haluamme nostaa Espoon Asuntojen asuntotuotantomäärää, koska se on kaupungin keino tuottaa edullisempia vuokra-asuntoja asukkaille. Tavoitteen nosto edellyttää kaupungilta ennen kaikkea sopivien tonttien luovuttamista nykyistä rivakampaan tahtiin.
Edellä mainitun lisäksi Vihreiden keskeisiä tavoitteita on asuntotuotannon ohjaaminen niin, että saamme kohtuuhintaisia ja ihmisten asumistarpeita vastaavia asuntoja erityisesti hyvien joukkoliikenneyhteyksien ja palveluiden äärelle. Erityisesti tarvitaan pieniä asuntoja ja esimerkiksi autopaikkanormien väljentämistä siten, ettei pienten asuntojen hinta nouse pilviin. Myös opiskelija-asuntoja tarvitaan lisää.
Pientaloasumiseen kaipaamme uusia näkökulmia. Ryhmärakennuttaminen ei ole Espoossa jostain syystä edennyt. Myös uudenlaisille kaupunkipientaloille olisi varmasti kysyntää. Ja miten saadaan pientalomattojen sijaan syntymään moderneja kylämäisiä yhteisöjä, joissa lapsiperheet viihtyvät ja päiväkodit ja koulut ovat lähellä.
Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi kirjattiin asunto-ohjelmaan mm. seuraavat toimenpiteet:
– uusien asuntotuotantotapojen edistäminen (mm. ryhmärakennuttaminen, yhteisöasuminen, puurakentaminen ja kaupunkipientalot)
– vähintään yhden tontin luovuttaminen opiskelija-asuntotuotantoon vuodessa ja saman edellyttäminen valtiolta
– pysäköintinormien uudistaminen asuntotuotantokustannusten hillitsemiseksi
– asukkaiden asumistoiveiden ottaminen suunnittelun ja päätöksenteon keskeiseksi lähtökohdaksi
– lisää pieniä asuntoja erityisesti hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella ja mahdollistetaan myös pienten pientaloasuntojen rakentaminen
– huolehditaan rakentamisen ja ylläpidon laadusta siten, että turvataan terveellinen asuminen
– huolehditaan siitä, että päihde- ja mielenterveyskuntoutujille on tarjolla tuettua asumista
– Espoon kaupungin päiväkotien sekä koulujen ja lukioiden väistötilaperiaatteet
Väistötilaperiaatteet on nyt hyväksytty. Se tarkoittaa, että tilat pyritään ensisijassa järjestämään omalta palvelualueelta. Ensin etsitään mahdollisuudet järjestää väistötilat olemassa olevista rakennuksista, mutta jos se ei ole mahdollista, hankitaan siirtokelpoisia tiloja. Näinhän on päätetty viime vuoden aikana tehdä usean koulun osalta.
Periaatteissa todetaan, että tämä tulee kustannuksiltaan kalliimmaksi verrattuna tilanteeseen, jossa väistötilat järjestetään lain asettamat vähimmäisvaatimukset huomioiden. Tämä on ollut tiedossa, mutta päättäjien enemmistö on halunnut varmistaa, että koululaisten koulumatkat pysyvät kohtuullisina. Toki periaatteet jättävät sijaa tapauskohtaiselle harkinnalle jatkossakin. Pidän kuitenkin hyvänä, että tämä keskustelu on käyty ja yhteiset linjaukset saatu aikaan.
– Tilakeskus-liikelaitoksen siirtokelpoisten tilojen hankinta (Kh-asia)
Väistötiloja hankitaan siis noin 7 miljoonalla eurolla ja summa otetaan tämän vuoden investointibudjetista. Käytännössä rahan siirto ei nyt ole ongelma, koska investointirahoja on joka vuosi siirretty seuraavalle vuodelle viivästyneiden hankkeiden takia. Viime vuodelta tälle vuodelle siirtyi noin 30 me ja ensi vuodelle arvioidaan siirtyvän 20 me.
Nostin kuitenkin esiin sen, että investointibudjetin tiukentuessa ei voida olettaa, että ylimääräisten väistötilojen kustannukset löytyvät sen sisältä. Käytännössähän investointimäärärahat on sidottu tiettyihin hankkeisiin. Tämäkin asia on syytä katsoa huolella kun tehdään pitkän tähtäimen investointiohjelmaa. Lienee kuitenkin valitettavaa realismia, että hätäväistöihin on varauduttava jatkossakin.
– Kokouksessa kuultavat selostukset
Kuulimme selostuksen Matinkylän päiväkodin ja asukaspuiston arkkitehtuurikilpailun tuloksesta ja hankkeen etenemisestä. Investointiohjelmassa rakentamisrahat on varattu vuosille 2017-2018.
Kilpailu kuuluu Aaltoyliopiston ja työ- ja elinkeinoministelriön kanssa tehtyyn yhteistyösopimukseen puurakentamisen edistämiseksi. Kilpailulla haettiin vähähiilisen rakentamisen mallia ja siihen saatiin rahoitusta myös Tekesiltä. Samoin uutta oli, että kilpailu tehtiin yhdessä teknisen keskuksen kanssa, jolloin haettiin kokonaisratkaisuja rakennuksista ja ympäröivästä puistosta.
Kilpailuehdotuksista laskettiin myös kustannuksia ja kattona pidettiin talousarviossa asetettua 8,11 miljoonan hintaa. Tietenkin laskelmat ovat vasta alustavia, mutta on tärkeää että kustannustietoisuus on kokoajan matkassa mukana.
Kilpailu antaa hyvät lähtökohdat hankkeen toteuttamiselle osana puurakentamisohjelmaa. Kaupunki on ottamassa vahvempaa roolia siirryttäessä teollisen puurakentamisen maailmaan. Samalla on hyvä pitää mielessä, että toiminnallisesti tehokas voi olla arkkitehtoonisesti laadukasta.
– Tila- ja asuntojaoston työohjelma vuodelle 2014
Työohjelmasta käytiin evästyskeskustelu ja se jätettiin pöydälle täydentämistä varten. Ohjelmaan haluttiin lisätä seuraavat asiat:
– kiinteistösalkun tarkastelu
– investointiohjelman evästys (toukokuu)
– sisäilmaongelmaisten koulujen tarveselvitykset ja hankesuunnitelmat, tilannekatsaus ja yhteistyö käyttäjälautakuntien kanssa
– katsaus ja keskustelu Espoon Asunnot Oy:n toiminnasta