Kaupunginhallituksen vuoden ensimmäinen kokous oli tunnustelua uuden kokoonpanon merkeissä. Keskustelua ja äänestyksiäkin riitti. Isoimmat asiat, eli lausunto metropolihallintolaista ja kannanotto kuntaliitokseen jätettiin viikoksi pöydälle ryhmien neuvotteluja varten.
Alla asiat, joissa tehtiin pohjasta poikkeavia päätöksiä tai käytiin merkittävää keskustelua. Esityslista avattuna löytyy täältä.
– Uuden taloussäännön hyväksyminen sekä kaupunginhallituksen, lauta- ja johtokuntien, palveluliiketoimen toimialan sekä rahastojen johtosääntöjen tarkistaminen (Kv-asia)
Muutokset olivat teknisluonteisia ja hyväksyttiin yksimielisesti. Demarit halusivat tässä yhteydessä pöytäkirjamerkinnän, että johtosääntöjä tarkistetaan syksyllä 2015 ja kirjaus hyväksyttiin yksimielisesti.
Yhteisesti todettiin, että luottamushenkilöorganisaation uudistuksen yhteydessä näin on tarpeen tehdä ja myös sote- ja kuntalainuudistus tuonevat mukanaan muutostarpeita. Korostin, että olennaista on tarkastella myös virkamiesten ja luottamushenkilöiden välistä vallan ja vastuun jakoa.
– Kaupunginhallituksen edustajien valitseminen lautakuntiin ja johtokuntiin toimikaudeksi 2015-2016
Tämä jätettiin viikoksi pöydälle.
– Mulby, asemakaavan sekä maankäyttösopimuksen hyväksyminen, alue 521500, 45. kaupunginosa Kurttila (Kv-asia)
Kaavan käsittelyssä hiersi se, että alue on pilkottu osiin, kun kaksi maanomistajaa joiden kanssa ei ole syntynyt maankäyttösopimusta, on rajattu ulkopuolelle kaupungin maiden ohella. Nyt hyväksyttävällä alueella on yksi isompi maanomistaja ja useita pieniä. Alue on jo pitkälti rakentunut ja paineita täydentämiseen on. Ulosrajatun alueen osalta haasteena on myös vaikea rakennettavuus (tulva-aluetta) ja kunnallistekniikan kalleus.
Rkp:n Christina Gestrinin esitti asian palauttamista siten että kaava käsiteltäisiin kokonaisuutena. Perusteena se, että alueen tarvitsemat liikenneratkaisut ovat ulosrajatulla alueella. Palautus hävisi äänin 8-5, äänestin palautuksen puolesta.
Byman esitti kaavan hylkäämistä, mutta esitys raukesi kannattamattomana.
Tämä kaava kirvoitti myös pitkän keskustelun maankäyttösopimuskorvausten tasosta ja periaatteista sekä maapolitiikan tarpeesta. Maapoliittinen ohjelma on valmistelussa ja tulee kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston kautta valtuustoryhmille kommentoitavaksi ja edelleen valtuustolle päätettäväksi. Prosessi on sama kuin asuntopoliittisen ohjelman kanssa, jonka prosessin vedin läpi. Ei mennyt sekään vääntö avoimen valmistelun ja päätöksenteon puolesta hukkaan!
– Lausunto ympäristöministeriölle valituksesta rakennussuojeluasiassa
Wikbergin korjaamon kohtalosta on päästy jo äänestämään useamman kerran. Teemu Lahtinen (ps) teki lausuntoon muutosesityksen, että kaupunki yhtyy valituksen perusteluihin ja toteaa rakennuksen olevan suojelun arvoinen. Esitys hävisi äänin 10-3. Äänestin esitystä vastaan, koska rakennusta ei ole suojelun arvoiseksi todettu ja se on purkukunnossa.
Sinänsä ikävää, että rakennuksen säilyttämiseen ei ole tartuttu ajoissa.