Faktat maailman tyttöjen ja naisten asemasta ovat karuja edelleen vuonna 2015:
– Maailman naisista 35 % on kokenut joko fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa.
– Yli 64 miljoonaa tyttöä on avioitunut alaikäisenä, osa vasten tahtoaan.
– Maailmanlaajuisesti naisten palkka on yhä 60-80% miesten vastaavista tuloista, naiset myös tekevät huomattavan osan kaikesta palkattomasta työstä.
– Noin 70 % maailman köyhistä on naisia.
– Maailman omaisuudenhaltijoista naisia on vain 1 prosentti.
– Kolme neljästä maailman lukutaidottomasta on naisia.
– Vain joka viides maailman parlamentaarikoista on nainen.
On sietämätöntä, että ihmisiä niin lapsia kuin aikuisia syrjitään sukupuolen perusteella. On sietämätöntä, että tytöt joutuvat naimisiin ja äideiksi vastoin tahtoaan ja ennen aikojaan. On sietämätöntä, että niin monet tytöt eivät saa käydä koulua ja toteutta unelmiaan.
On tärkeää, että meillä on Naisten oikeuksien sopimus, johon on liittynyt yli 90 prosenttia (188 maata) YK:n jäsenvaltioista. On tärkeää, että maailmassa moni järjestö ja monet ihmiset tekevät antaumuksella työtä tyttöjen ja naisten aseman parantamiseksi. Rohkea valokuvaaja Meeri Koutaniemi toi aamiaispöytiimme rajun todellisuuden naisten ympärileikkauksista. Naisten pankki on konkretisoinut, miten naisten yrittäjyyden tukeminen auttaa perheitä ja yhteisöjä. Planin Koska olen tyttö -kampanja on tähän mennessä parantanut tyttöjen koulutusta jo 50 maassa.
Kansainvälistä naisten päivää tarvitaan, jotta emme unohda tyttöihin ja naisiin tänäkin päivänä kohdistuvia vääryyksiä ja rikoksia. Meidän ei pidä levätä ennen kuin tyttöjen ja naisten syrjintä lakkaa, he pääsevät kouluun ja saavat toteuttaa unelmiaan siinä missä miehetkin.
Naisena ja 16-vuotiaan tytön äitinä haluan olla rakentamassa sellaista maailmaa, jossa epätasa-arvoa ja syrjintää ei hyväksytä. Reilussa maailmassa kenenkään tulevaisuus ei ole sukupuolesta kiinni. Siksi olen feministi.
Maailma muuttuu kun sitä muutetaan. Hyvää naisten päivää!