Valtuusto hyväksyi tänään asemakaavan, joka mahdollistaa 5000 asukkaan kaupunginosan nykyisen Perkkaan ja Vermon raviradan väliin. Puheessani kiitin tarmokasta maanomistajaa, jolla oli vahva visio ekologisesta asumisesta ja joka jaksoi ajaa visioitaan myös läpi. Tässä puheenvuoroni.
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Olemme tekemässä Perkkaalle uutta kaupunginosaa noin 5000 asukkaalle. Alueelle tulee koulu ja päiväkoti sekä kaupallisia lähipalveluita. Lähellä ovat luonto ja hyvät joukkoliikenneyhteydet.
Tässä meillä on hyvä mahdollisuus tehdä kestävää ja urbaania, mutta kuitenkin luonnonläheistä kaupunkia.
Alueen liikenne on suunniteltu kävelyn ja pyöräilyn ehdoilla: Autoilu jää ulkokehälle, jolloin kaupunginosan sisäosat pysyvät viihtyisinä. Pysäköinti on keskitetty pysäköintilaitoksiin.
Leppävaarassa jo nyt 50 % ruokakunnista on autottomia. Myös uusi Perkkaan alue tarjoaa mahdollisuuden elää ilman omaa autoa. Toivottavasti alueelle saadaan toimivat autojen yhteiskäyttöpalvelut.
Kaavan keskusalueelle on tulossa ympäristöön nähden korkeaa rakentamista. 16-kerroksiset talot hallitsevat maisemaa ja ovat herättäneet huolta vanhan Perkkaan asukkaissa.
On tärkeää, että maantaso säilyy ihmisen kokoisena ja mielenkiintoisena. Tärkeää kiinnittää huomio tornirakennusten jalustoihin.
Kaavaa on tehty pitkään ja hartaasti. Työ aloitettiin v. 2008 ja viime valtuustokaudella kaupunkisuunnittelulautakunta teki paljon työtä kaavan parissa.
Asukkaat on otettu uusilla tavoilla mukaan prosessiin valmistelun varhaisessa vaiheessa erilaisissa työpajoissa
Erityisen hienoa, että yksi maanomistajista, Bergans kiinteistöt, on alusta asti halunnut tehdä ekologista aluetta, alkuun puhuttiin eko-Vermosta.
Kiitos heille vahvoista visioista ja sitkeästä työstä, jonka tuloksena alueelle nyt saadaan aurinkopaneeleja ja viherkattoja, kattopihoille viljelypalstoja ja -laatikoita, hyvät pyöräilyn edellytykset ja tarpeeksi pyöräpaikkoja.
Kaupunki olisi voinut olla aktiivisemminkin tukemassa ekologisten ratkaisujen suunnittelua alueella. Toivottavasti prosessista on otettu opiksi ja niin aurinkopaneelit, viherrakentaminen kuin kävelyn ja pyöräilyn suosiminen tulevat vallitseviksi suunnitteluperusteiksi kaikilla uusilla alueilla.
Alueen helmi ovat sitä halkovat puistot pyöräteineen, leikki ja lähiliikuntapaikkoineen. Myös vesielementti on mukana Monikonpuron muodossa.
Naapurikaupungissa Vantaalla on onnistuttu rakentamaan todella viihtyisä ja asukkaiden rakastama Kartanonkoski. Toivottavasti uudesta Perkkaasta tulee yhtä viihtyisä ja asukkaille mieluinen asuinalue, vaikka talot ovat korkeampia. Ja toivottavasti saamme pian Espooseen oman ”Kartanonkosken”.