Tänään neuvoteltiin aamulla yli neljä tuntia talousarviosta ja saatiin vihdoin ja viime hetkellä sopu aikaan. Kaupunginhallituksen kokous meni sitten neuvottelujen jälkitunnelmissa vauhdikkaammin. Isoin asia, eli palveluliiketoimen purkamiseen liittyvät johtosääntömuutokset jätettiin pöydälle.
Alla tiivis raportti, esityslista avattuna löytyy täältä.
Kokouksen alkuun puheenjohtaja Markus Torkki kertoi, että seuraavan kokouksen yhteydessä käydään evästyskeskustelu luottamushenkilöorganisaation uudistamisesta. Uudistusprosessia johtaa johtoryhmä, johon kuuluvat kaupunginhallituksen puheenjohtajisto, kaupunginjohtaja, strategiajohtaja sekä sihteerinä toimiva kaupunginsihteeri.
Ja lopuksi kuultiin sivistystoimen johtaja Sampo Suihkon selvitys mönkään menneistä nuorisovaltuuston vaaleista.
– Vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet (Kv-asia)
Kysyin Kivenlahden maakaupoista, joista piti listatekstin mukaan päättää tässä kokouksessa. Korjattiin tekstiä niin, että päätetään viikon päästä.
Lisäksi ilmaisin huoleni siitä, että raportissa todetaan Espoo Cateringin yhtiöittämisen olevan toiminnallisesti ja aikataulullisesti haastavaa ja kysyin, missä erityisesti on haasteita.
Tähän liiketoimintajohtaja Mauri Suuperko vastasi, että raporttia kirjoitettaessa ei ollut tiedossa, miten taloushallinto järjestetään. Nyt on tiedossa, että talouspalvelut on tarkoitus ostaa ulkopuolelta kaupungin puitesopimuksen mukaisesti. Ja muuten toiminta tulee jatkumaan paljolti entiseen tapaan. Huolien hälventämiseksi viestintää on parannettu ja henkilöstö on on otettu mukaan. Valmista ei tule kerralla, vaan vaan työ jatkuu vielä vuodenvaihteen jälkeenkin.
Korostimme, että muutos on syytä viedä maaliin hyvässä yhteistyössä henkilöstön kanssa ja heidän huoliinsa vastaten.
– Vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman hyväksyminen (osittain Kv-asia) (pöydälle 2.11.2015)
Talousarviosta neuvoteltiin pitkään ja hartaasti ja kyllä kannatti!
Kaupunginjohtajan esitykseen lisättiin 5,86 me ja lisäykset kohdistuivat erityisesti lapsiin. Päivähoidon ryhmäkokoja ei kasvateta, Kotihoidon kuntalisää maksetaan jatkossakin myös 2-3 vuotiaille, summa laskee 200 e/kk (laskua 18 e). Subjektiivisesta päivähoidosta päätetään erikseen tammi-helmikuussa ja sitä ennen tehdään ihmis- ja lapsivaikutusten arviointi.
Myös opetukseen saatiin lisärahaa 550 000 euroa perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen (kompensoimaan valtion leikkaamia avustuksia). Tämä erityisesti kiitos meidän Inka Hopsun sitkeyden ja määrätietoisuuden.
Tärkeänä pidän myös 230 000 euron lisäystä kulttuurille kompensoimaan Ison omenan palvelutorin käyttökustannuksia. Näin ei muusta kulttuurista tarvitse leikata niin paljon (kokonaistarve olisi ollut 500 000 e). Myös liikuntatoimeen lisättiin 190 000 e kompensoimaan Leppävaaran uimahallin käyttökustannuksia (kokonaistarve 450 000 e).
Pöytäkirjamerkintöihin saimme mm. kirjauksen Mustanpurontien kunnallistekniikan ja Nupurintien kevyenliikenteen väylän kiirehtimisestä, paikkatietoasiantuntijan resurssin saamisesta ympäristökeskukseen sekä riittävien resurssien turvaamisesta pyöräilyn edistämisohjelman toteuttamiseen.
Näissä oloissa hyvä saavutus, kiitos Inka Hopsulle taitavasta neuvottelemisesta ja neuvotteluja vetäneelle demareiden Maria Guzeninalle kärsivällisyydellä ja sitkeydellä vedetyistä neuvotteluista. Perussuomalaiset kävelivät lopuksi ulos, mutta muut olivat tyytyväisiä saavutettuun lopputulokseen.
– Espoo-Kauniainen-Kirkkonummi-Vihti -selvitys ja yhteistyösopimus (Kv-asia)
Hyväksyttiin keskusteluitta.
– Valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaali (Kv-asia)
Valtuustoa johtaa ensi vuonna demareiden Maria Guzenina, 1. varapuheenjohtajaksi meiltä Sirpa Hertell ja 2. vpj:ksi Kokoomuksen Marika Niemi. Hieno naiskolmikko.
– Palveluliiketoimen toimialan ja sen liikelaitosten lakkauttaminen ja siitä aiheutuvat tarkistukset johtosääntöihin (Kv-asia)
Kyseessä on iso ja merkittävä organisaatiomuutos ja asia jäi esityksestäni viikoksi pöydälle. Ryhmät voivat keskiviikkoon mennessä esittää kysymyksiä, joihin saadaan vastaukset ennen seuraavaa kokousta päätöksentekoa helpottamaan. Tässä kohtaa tehdään toimialan lakkautukseen liittyvät johtosääntömuutokset. Laajempii johtosääntötarkastelu tehdään luottamushenkilöorganisaatiouudistuksen yhteydessä.
– Green Net Finland ry:stä eroaminen
Kyselimme, ovatko Vantaa ja Helsinki myös irtautumassa. Eivät kuulemma ole. Esitimme asiaa pöydälle, koska halusimme vielä tarkemmin kuulla, mitä yhdistyksen puitteissa on tehty ja siten saada lisäperusteita irtautumiselle. Koska kokoomus vastusti, tästä jouduttiin äänestämään. Jäi pöydälle äänin 10-5.
– Matinkylän Liikekiinteistö Oy:n osakkeiden myynti
Byman esitti hylkäystä, joka kannattamattomana raukesi. Muuten hyväksyttiin keskusteluitta yksimielisesti.
– Nuorisovaltuuston vaalit
Olipas surkeaa kuulla, että nuorisovaltuuston vaaleissa oli inhimillisen erehdyksen takia ollut osalla kouluista virheellinen ehdokaslista ja siksi vaalit täytyy joko osin tai kokonaan uusia.
Vaalit pidettiin 42 koululla 12.11. Saadun selvityksen mukaan 16 koululla ja lukiolla sekä Omniassa ja yhteispalvelupisteissä oli oikea materiaali. Virheellinen lista sen sijaan oli esillä 31 koulussa ja lukiossa (yksi nimi väärin). Kaitaan koulussa ja Postipuun koulussa ei ole järjestetty äänestystä ollenkaan.
Koska kaupunginhallitus päätti vaalien järjestämisestä, on sen päätettävä nyt, miten vaalit uusitaan. On kaksi vaihtoehtoa: Joko järjestetään uudet vaalit niillä kouluilla missä oli väärät listat, tai järjestetään kokonaan uudet vaalit. Nuorisovaltuusto on omassa kannanotossaan vaatinut kokonaan uusien vaalien järjestämistä. Joka tapauksessa vaalit olisi hyvä pitää vielä tämän vuoden puolella, kun vaalityö on tuoreessa muistissa.
Viikon päästä teemme siis päätöksen asiasta. Kehotimme tekemään valmistelua yhteistyössä nuvan kanssa, jotta nuorten näkökulma tulee huomioitua.