Eilen kaupunginhallituksessa äänestettiin Keilaniemen tunnelista ja haluttiin turvata Lippulaivan palvelut myös remontin aikana. Valtaosin asiat päätettiin keskusteluitta esityksen mukaan. Ohessa raportti, esityslista avattuna löytyy täältä.
– Palveluliiketoimen toimialan ja sen liikelaitosten lakkauttaminen ja siitä aiheutuvat tarkistukset johtosääntöihin (Kv-asia) (Pöydälle 23.11.2015)
Tämä jäi pöydälle vihreiden esityksestä. Saimme vastauksia esittämiimme kysymyksiin ja olimme valmiita hyväksymään muutoksen tässä vaiheessa. Pidimme kuitenkin tärkeänä, että myös konsernipalveluiden ja niiden johtamisen osalta organisaatiota voidaan tarkastella laajemmin osana luottamushenkilöorganisaation ja johtamisen uudistusta.
Kysymykseen miksi nimike säilyy liiketoimintajohtajana vaikka toimenkuva muuttuu, vastattiin että toimenkuvaan kuuluu myös konserniohjausta liiketoimintaan liittyvissä asioissa. Uudistuksessa liiketoimintajohtaja rinnastuu toimialajohtajiin.
Olimme nyt valmiita hyväksymään esityksen, mutta jotta kaikille on selvää, että nyt tehdään vain välttämättömät muutokset ja näihinkin voidaan tarvittaessa palata, esitin päätökseen seuraavaa lisäystä, joka hyväksyttiin yksimielisesti:
”Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että johtosääntöjen laajempi tarkastelu ja tarvittavat muutokset valmistellaan päätettäväksi luottamushenkilöorganisaatiouudistuksen yhteydessä syksyllä 2016.”
– Asunto Oy Soukantie 14:n liiketilaosakkeiden ostaminen Soukan metroasemaa varten
Hyväksyttiin keskusteluitta esityksen mukaan.
– Yhteistoimintasopimuksen hyväksyminen Espoonlahden keskuksen kehittämiseksi (Kh-asia)
Vihreiden lisäksi demarit nostivat esiin huolen koko Lippulaivan sulkemisesta peräti kolmen vuoden ajaksi, kun toteutetaan kauppakeskuksen laajennus. Tilalle on tarjottu parakkikaupparatkaisua, mutta vielä ei ole tietoa siitä, mitkä liikkeet ja palvelut sinne mahtuisivat. Ruokakauppojen lisäksi Lippulaivassa on muun muassa kahviloita, ravintoloita, apteekki ja kaupungin yhteispalvelupiste. Palveluvalikoima on pidettävä kattavana myös remontin aikana.
Riittävän palvelutarjonnan lisäksi on huolehdittava turvallisuudesta ja liikenteen toimivuudesta. Lippulaivassa on suurehko parkkihalli, joka varsinkin viikonloppuisin on melko täysi. Jos parakkikaupparatkaisuun päädytään, on huolehdittava riittävistä parkkipaikoista, mutta ennen kaikkea myös siitä, että kävelijät ja pyöräilijät sekä pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa liikkuvat pääsevät palveluiden äärelle sujuvasti ja turvallisesti.
Lisäksi nostin esiin sen, että kulttuuritilaratkaisu pitää tehdä niin, että otetaan opiksi aiemmista kauppakeskuskuvioista (esimerkiksi Ison Omenan palvelutori). Jos mennään Cityconin vuokralaiseksi, on vuokrahinta saatava kohtuulliseksi. Ja vaihtoehtona pitää olla se, että toteutetaan kulttuuritilat kaupungin omana hankkeena.
Kannatin Markku Sistosen (sd) lisäystä, joka hyväksyttiin yksimielisesti:
”Lisäksi kaupunginhallitus kehottaa kaupunkia etsimään yhteistyössä Cityconin kanssa ratkaisuja Lippulaivan tarjoamien palveluiden toimintaedellytysten turvaamiseksi myös rakentamisen aikana.”
– Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen (Kv-asia)
Hyväksyttiin keskusteluitta yksimielisesti.
– Nuorisovaltuustovaalien uusintaäänestys ja nykyisen nuorisovaltuuston toimikauden jatkaminen
Vaalit uusitaan tammikuussa siten että niin ehdokaslista kuin äänioikeutettujenkin joukko pysyy samana. Kiitimme sitä, että nuorisovaltuusto oli otettu mukaan valmisteluun ja hyväksyimme esityksen mukaan.
– Kiinteistötoimitusmaksutaksan muuttaminen (Kv-asia)
Hyväksyttiin keskusteluitta esityksen mukaan.
– Valtuustokysymys palvelutorien omistaja- ja tilapolitiikasta, kumppanuuksista kansainväliseen kiinteistö- ja hoivabisnekseen sekä verosuunnittelusta ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksista (Kv-asia)
Tähän ei ollut vielä vastausta.
– Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan tavoitteet
Kiitin huolella tehtyä työtä, johon asukkaat ja kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenet ovat päässeet osallistumaan. Asukkailta on myös saatu hyvää palautetta valmistelutyöstä.
Viime lautakunnan kokouksessa todettiin, että yleiskaavatyö pitäisi saada ripeästi eteenpäin, jotta myös Pohjois-Espoolle saadaan edellytykset kehittyä. Nyt rakentaminen paljolti seisoo koska ely-keskus on edellyttänyt yleiskaavatasoista tarkastelua ennen asemakaavoitusta puhumattakaan poikkeusluvista.
Kiitin myös siitä, että tavoitteet noudattavat hyvin Espoon strategiaa. Painotuksissa on mm. joukkoliikenteen yhteydet, kävely ja pyöräily, viheryhteydet, uusiutuva energia sekä Kalajärven yhteydet yli kuntarajojen.
Teemu Lahtinen (ps) teki lisäyksen joka hyväksyttiin yksimielisesti:
”Tutkitaan mahdollisuudet sijoittaa pääkaupunkiseudun ampumaurheilukeskus Ämmässuolle, esimerkiksi itäpuolella Kalliosuon toimintansa päättävän läjitysalueen paikalle.”
Kannatimme tätä, koska ampumarata olisi hyvä saada pois Lahnuksesta vähemmän asukkaille häiriötä aiheuttavaan paikkaan.
– Kiinteistön ostaminen Kivenlahden kaupunginosasta
Hyväksyttiin keskusteluitta yksimielisesti.
– Kehä I:n parantamisen käynnistäminen Keilaniemessä (Kv-asia)
Tästä käytiin kokouksen pisin keskustelu ja äänestämään päästiin kahdesti. Kritisoimme suunnitelman taloudellisia riskejä kaupungille sekä sitä, että lopputuloksena syntyy autokaupunkia metroaseman päälle ja välittömään läheisyyteen. Kahdella tornilla saadaan pätkä katettua kehätietä ja valtava Otasolmun eritasokiertoliittymä keskelle kaupunkia. On valitettavaa, että ely-keskus on turvallisuuteen vedoten vaatinut massiivisia liittymäjärjestelyjä. Tässä myös toteutuu se riski, jonka kaavan valtuustokäsittelyssä otin esiin, että neljän tornin sijaan saadaan vain kaksi tornia ja niiden eteen tynkäkansi.
Käytiin myös keskustelu siitä, voiko kaupunginhallitus hylätä esityksen, kun valtuuston on halunnut asian käsiteltäväkseen. Siksi lopulta äänestimme kahdesta esityksestä: Jouni J. Särkijärvi (kok) esitti asian hylkäämistä, koska valtuuston asettamat ehdot eivät täyty (ei ole osoitettu, ettei järjestelystä aiheudu haittaa kaupungille). Teemu Lahtinen (ps) esitti, että kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että asia hylätään (valtuusto pääsee asiaa käsittelemään).
Lahtisen esitys hävisi äänin 8-5, 2 tyhjää ja Särkijärven esitys hävisi äänin 9-4, 2 tyhjää. Vastaan olivat vihreät, perussuomalaiset ja Särkijärvi. Demarit äänestivät tyhjää.
Keskustelu jatkuu valtuustossa 7.12.
– Green Net ry (pöydälle 23.11.2015)
Pyysimme tämän pöydälle lisäselvityksiä varten ja niitä saimme. Kaupunki ei ole osallistunut yhdistyksen hankkeisiin eikä rahoitukseen eli yhdistyksen jäsenyydestä ei ole ollut kaupungille toiminnallista hyötyä.
Hyväksyttiin yksimielisesti esityksen mukaan, että kaupunki irtautuu yhdistyksestä.
– Muita asioita
Kokouksen päätteeksi saatiin selostus sote- ja itsehallintoalueuudistuksen etenemisestä. Lausunnot on pyydetty tammikuun loppuun mennessä. Meillä asia on aikataulutettu niin, että sosiaali- ja terveyslautakunta käsittelee asiaa 7.1., kaupunginhallitus 11.1. ja valtuustoon lausunto tulee hyväksyttäväksi 25.1. Suuri ongelma on, että maan hallituksen tarkastelussa Helsingin seudun ei katsota poikkeavan millään lailla muusta Suomesta, vaikka asukasmäärä on aivan eri kertaluokkaa. Itsehallintoalueista suurin osa on asukasmäärältään pienempiä kuin Espoo. Uudenmaan sote-alueella olisi 1,6 miljoonaa asukasta ja 60 000 sote-työntekijää. Kyse olisi siis jättimäisestä fuusiosta. Yleisesti ottaen suurten kaupunkien näkökulma loistaa poissaolollaan.
Ja vielä käytiin kaupunginhallituksen evästyskeskustelu luottamushenkilöorganisaatio- ja johtamisuudistuksesta. Myös varajäsenet oli kutsuttu tähän sessioon mukaan. Työ jatkuu valtuuston seminaarissa 14.1.