Tässä vähän viiveellä raporttia kaupunginhallituksen maanantaisesta kokouksesta, jossa tärkeimpänä asiana oli päätös subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta. Lopullisen päätöksen tekee valtuusto 15.2.
Ennen kokousta pidettiin iltakoulu taloustilanteesta ja tasapainotus- ja tuottavuusohjelman ”tatu 2” päivityksestä. Iltakoulussa alustivat ministeri Raimo Sailas sekä Antti Suvanto Suomen pankista.
Kasvavan kaupungin haasteet ovat tuloihin nähden liian suuri investointitarve ja kasvava palvelutarve. Erityisesti palveluita tarvitsevat lapset, ikääntyneet ja maahanmuuttajat. Viime vuonna espoolaisiin kouluihin tuli 900 oppilasta lisää. Kasvaminen on kallista.
Tatu 2:n tavoitteet ovat näillä näkymin tulossa linjattavaksi kaupunginhallitukseen 29.2. ja valtuustoon maaliskuussa. Joudutaan arvioimaan niin kaupungin palvelutasoa, erilaisia asiakasmaksuja kuin investointitasoa. Vaikeita päätöksiä edessä, mutta tällä tahdilla Espoo kyllä velkaantuu hurjaa vauhtia. Olennaista olisi tietysti pystyä parantamaan työllisyyttä. Ja veronkorotukseltakaan tuskin voidaan tässä tilanteessa välttyä, jos ja kun palvelutaso halutaan säilyttää.
Sitten päätöksiin. Esityslista avattuna löytyy täältä.
– Kaupunginhallituksen jäsenen ja kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenen eronpyyntö ja täydennysvaali (Kv-asia)
Meni viivana valtuustoon.
– Valtuutetun vaalikelpoisuuden menetyksen toteaminen (Kv-asia)
Carl Haglund (SFP) muutti Helsinkiin, valtuustoon nousee Nina af Hällström.
– Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen (Kv-asia)
Talousiltakoulun madonlukujen pohjalta virkamiehet perustelivat vahvasti rajaamisen tarvetta säästöjen saamiseksi ja kokoomusryhmän enemmistö peesasi.
Perustelimme, ettei rajaus ole lasten eikä perheiden edun mukainen. Se luo turhaa byrokratiaa, rajaa varhaiskasvatusta niiltä lapsilta, jotka sitä eniten tarvitsevat. Rajaus on myös ongelmallinen varhaiskasvatuksen tavoitteiden toteutumisen kannalta. Vanhempien työmarkkina-aseman ei pidä vaikuttaa lasten oikeuteen saada varhaiskasvatusta. Rajoitusten sijaan tarvitaan joustoja. Nykyinen työelämä silppua ja pätkää, ei lisästressiä vanhemmille lapsen hoitopaikasta ja kaverisuhteista.
Omassa puheenvuorossani korostin sitä, että kyse ei ole kotihoidon ja päivähoidon vastakkainasettelusta. Perheillä on nyt ja olisi edelleen subjektiivinen oikeus valita lapsen hoitomuoto. Korostin myös, että esikoululaisille on turvattava sama yli 8 h päivähoito-oikeus kuin sitä nuoremmille. Rajaus kahdeksaan tuntiin hankaloittaisi erityisesti yksinhuoltajien elämää.
Meidän Saara Hyrkkö teki opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksen mukaisen esityksen, ettei oikeutta rajata:
”Espoo ei ota käyttöön uuden varhaiskasvatuslain mahdollistamia rajoituksia lasten subjektiiviseen varhaiskasvatus- ja päivähoito-oikeuteen. Lasten yhdenvertainen oikeus varhaiskasvatukseen turvataan riippumatta vanhempien työmarkkina-asemasta. Päätöksen aiheuttamat vaikutukset talousarvioon valmistellaan päätettäväksi seurantaraportin yhteydessä. Muut tarvittavat toimenpiteet viedään ao. toimielinten päätettäväksi maaliskuun aikana.”
Esitys voitti äänin 8-5, 2 tyhjää. Oikeuden säilyttämisen puolesta olivat vihreiden lisäksi demarit, rkp sekä yksi kokoomuksesta ja yksi perussuomaisista.
Lisäksi hyväksyttiin yksimielisesti Ville Lehtolan (kok.) tekemä lisäys:
”Kh kehoittaa opetus- ja varhaiskasvatustoimea selvittämään kellokortin käyttöönoton varhaiskasvatuksessa. Erityisesti tulee selvittää tuntiperusteisen laskutuksen käyttöönotto, joka on käytössä mm. Oulussa.”
Nyt toivotaan, että valtuuston enemmistö päätyy samalle kannalle.
– Iltapäivätoiminnan asiakasmaksujen tarkistaminen 1.8.2016
Pohjaesitys oli, että iltapäivätoiminnan asiakasmaksuja korotetaan niin, että 1.8.2016 alkaen asiakasmaksu kokoaikaisesta iltapäivätoiminnasta on 140 e/kk ja osa-aikaisesta 80 e/kk.
Laki mahdollistaa maksujen korottamisen siten, että kokoaikaisen iltapäivätoiminnan osalta maksu voi olla max. 160 e/kk ja osa-aikaisen toiminnan osalta max. 120e/kk.
Espoossa maksut ovat nyt 120 e/kk ja 60 e/kk. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätyi äänestysten jälkeen esittämään maksuiksi 130 e/kk ja 80 e/kk.
Demarit tekivät esityksen korotuksesta 130 e / 70 e. Koska muilla ei ollut neuvotteluhaluja, päädyimme kannattamaan demareiden esitystä, vaikka lautakunnassa olimme valmiit korottamaan osal-aikaisen hoidon maksua kympin enemmän.
Demareiden esitys hävisi äänin 9-5, eli maksut nousevat esityksen mukaan. Tämä tulee karsimaan hoitoon hakeutuvia, mikä on valitettavaa. Eka- ja tokaluokkalaiset ovat pieniä olemaan kotona yksin pitkät iltapäivät.
– Päätökset ja kirjelmät sekä kokouksessa kuultavat selostukset
Saatiin pitkän istumisen päätteeksi lyhyt esittely Raide-Jokerin hankesuunnitelmasta. Hankkeen eteneminen liittyy käynnissä oleviin valtion ja kuntien välisiin MAL-neuvotteluihin ja erityisesti asuntotuotantotavoitteisiin. Ja Espoossa tarvitaan myös asemakaavamuutoksia ennen kuin päästään toteutukseen.