Osallistuin tänään Karakallioseuran järjestämään mielenilmaukseen otto-automaatin palauttamiseksi. Kartsissa rakkaus kotikylään näkyy vahvana yhteisöllisyytenä ja valtavana toimintatarmona oman kylän palveluiden puolesta.
Karakalliossa on kaksikin vanhusten palvelutaloa aivan torin laidalla. Se jos mikä madaltaa kynnystä lähteä huonokuntoisempanakin ihmisten ilmoille. Ja se jos mikä tekee myös monipuolisista lähipalveluista erityisen tärkeitä. Karakallio on ikääntymisestään huolimatta – tai ehkä juuri siksi – sangen vireä lähiö. Sitä vireyttä on syytä kaikin keinoin tukea.
Torille olivat tulleet erityisesti ikäihmiset, joille käteisen rahan nostaminen on tärkeää. Myös laskunmaksuautomaattia kaivattiin. Ostarin R-kioskista saa oston yhteydessä nostaa max 50 euroa. Kioski ei kuitenkaan voi pitää suuria rahavaroja asiakkaiden nostoja varten.
Mielenilmaukseen osallistuivat asukkaiden lisäksi paikalliset yrittäjät ja seurakunta mm. kahvitarjoilun muodossa. Myös yrittäjille Otto-automaatti on ollut tärkeä liiketoiminnan kannalta. Lähtiessäni ostin tulppaaneja torin kukkakioskista. Se onnistui, koska olin tulomatkalla nostanut käteistä Sellon automaatista. Kukkakioskilla kun käy maksuvälineenä vain käteinen. Otto-automaatin lähteminen on jo vaikuttanut kukkien myyntiin.
Lämmin kiitos Karakallioseuralle ja erityisesti sen puheenjohtaja Aulikki Pentikäiselle sekä muille mielenilmauksen puuhahenkilölle, adressiin nimiä keräävälle Harriet Klar-Nykvistille, alueen toimijoille sekä kaikille mukana olleille. Tällä energialla jos millä luulisi yhden otto-automaatin palautuksen onnistuvan.
Tässä vielä puheenvuoroni, jonka pidin vihreiden valtuustoryhmän puolesta. Vähän muokkasin lennosta tilaisuuden luonteeseen sopivammaksi.
* * *
Hyvät karakalliolaiset,
oli ilo saada kutsu tulla puhumaan tähän tilaisuuteen ja aistimaan asukkaiden aito halu pitää oma kotikylänsä viihtyisänä ja elinvoimaisena. On tärkeää olla osa sitä joukkovoimaa, jolla pidetään Karakallion puolta!
Alkuun tuon terveisiä valtuustoryhmämme puheenjohtaja Inka Hopsulta, joka ei valitettavasti itse päässyt paikalle. Hänellä on erityisen lämmin suhde päivän aiheeseen, koska tämä automaatti oli myös hänen mumminsa lähi-automaatti.
Inka pyysi nostamaan esiin erityisesti palvelutalojen asukkaat, joille oman lähiostarin palvelut ovat kullan kalliita, kun liikkuminen on vaikeaa ja taksikyytejä on rajattu määrä. Me vihreät haluamme olla mukana etsimässä keinoja pitää Karakallio kaikille hyvänä asuinpaikkana jatkossakin.
On hienoa, että palvelutalot on rakennettu keskelle kylää, jolloin niiden asukkailla on mahdollisuus liikkua itse palveluiden äärelle. Tämä jos mikä pitää ikäihmiset ja heikommin liikkuvatkin osana yhteisöä.
On surullista, että samaan aikaan kun puhumme lähipalveluiden merkityksestä, siirtyvät kaupalliset palvelut pois lähiöiden keskustoista isojen autoteiden varteen.
Automatia Pankkiautomaatit Oy:n asiakkuusjohtaja Jyri Marviala vastasi Helsingin sanomissa, että pankkiautomaatti siirtyi Karaportin S-Marketin yhteyteen. 800 metriä voi tuntua terveestä tai autolla liikkuvasta lyhyeltä matkalta. Se on kuitenkin pitkä matka rollaattoria käyttävälle. Ja otto-automaatin sijainti on aivan kriittinen Karakallion ostarin palveluiden elinvoimalle.
Lehtikirjoituksissa on perätty yhteiskuntavastuuta pankkiautomaattiyritykseltä. Sitä tarvitaan myös kaupungilta ja kaupan keskusliikkeiltä, jotta kaikki sitoutuvat kehittämään kaupallisia palveluita aitoina lähipalveluina. Karakallion ostarin uudistaminen on saatava vikkelästi liikkeelle. Ei saa käydä niin, että palvelut siirtyvät laajemmassa mitassa Karaporttiin tai muualle.
Ja sama uhka koskee myös muita vanhoja lähiöitä ja niiden ostareita.
Hyvä mielenilmausväki,
on ilo nähdä asukkaita, jotka arvostavat kylänsä palveluita. Karakallion kaltaiset retrolähiöt ovat Espoon sydän. Ja niitä on tosiaankin muitakin kuin paljon ylistetty Tapiola.
Minulla oli ilo pitää kaupungin puolesta juhlapuhe Karakallion huollon 50-vuotisjuhlassa viime marraskuussa. Koolla oli suuri joukko paikallisten taloyhtiöiden hallitusten jäseniä ja asukasaktiiveja. Puheista ja keskusteluista henki rakkaus ja ylpeys omiin kotikulmiin, halu kehittää omaa asuinaluetta.
Vaikka Espoossa rakennetaan metroa, pitää muistaa, että Espoo on paljon muutakin. Junaradan vaikutusalueen kehittäminen on aivan yhtä lailla tärkeää ja kestävän kehityksen mukaista.
Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä sanoo usein, että kaupunki on hyvä niissä asioissa, joihin saamme asukkaat mukaan. Karakallio on hyvä esimerkki siitä, että kaupungin kannattaa olla tukena ja apuna asukkaiden rakastaman lähiön elinvoiman parantamisessa. Onnistumme, koska asukkaat ovat työssä mukana ja siihen sitoutuneet.
Hyvät kuulijat,
Olen itse melkein paljasjalkainen espoolainen ja asunut melkein koko ikäni Laajalahdessa. Perinteinen vanha lähiö sekin, tosin pientalovaltaisempi kuin Karakallio. Meilläkin on paikallinen ostarimme, jossa on mm. kirjasto, Alepa ja sen kyljessä Otto-automaatti. Näitä palveluita asukkaat arvostavat.
Kiitos teille oman kotikylänne aktiivisesta ja äänekkäästä puolustamisesta! Me vihreät haluamme olla tekemässä työtä sen eteen, että asuinaluetta ja sen palveluita saadaan uudistettua alueen viihtyisyys ja luonnonläheisyys säilyttäen.
* * *
Nyt on tärkeää, että kaupalliset toimijat tekevät oman osuutensa. Osoittakaa kykyä tilanteen uudelleen arviointiin ja palauttakaa asukkaille tärkeä Otto-automaatti. Ja tehdään yhdessä kaikkemme, jotta ostarin uudistushanke saadaan pian liikkeelle.
Kyllä tuo Laajalahden Ottokin on ollut vähäisen käytön takia lopetusuhan alla, mutta toistaiseksi olemme saaneet pitää sen. Täytyy patistaa laajalahtelaisia käyttämään sitä enemmän.