Tänään kaupunginhallituksessa kaikki asiat päätettiin esityksen mukaan ja suurin osa ilman keskusteluja. Esityslista avattuna löytyy täältä.
Kokouksen lopuksi kaupunginjohtaja kertoi sote-uudistuksen etenemisestä pääkaupunkiseudun osalta. Maan hallitus pyysi pks-kaupungeilta omaa esitystä alueen erityisratkaisuksi ja kaupunginjohtajat työstivät yhteisen näkemyksen muistioksi, jonka pohjalta valmistelu jatkuu virkamiestyöryhmissä. Seuraamme uudistuksen etenemistä. Työryhmissä Espoota edustavat:
– Rahoitustyöryhmässä: rahoitusjohtaja Ari Konttas ja taloussuunnittelujohtaja Pekka Heikkinen
– Sosiaali- ja terveydenhuollon työryhmässä: perusturvajohtaja Juha Metso ja talous- ja hallintojohtaja Markus Syrjänen
– Työllisyys-, elinkeino- ja maahanmuuttajapalvelujen työryhmässä: elinkeinojohtaja Tuula Antola ja maahanmuuttoasioiden päällikkö Teemu Haapalehto
– Henkilöstön seurantaryhmässä: henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski
Teknisen toimen johtaja puolestaan raportoi MAL-neuvottelujen tilanteesta.
– Vuoden 2016 talousarvion muuttaminen ja eräiden määrärahojen siirtäminen (Osittain kv-asia)
Byman olisi halunnut poistaa metron rakentamiseen liittyviä kustannuksia esityksestä ja siirtää Länsimetro Oy:n maksettavaksi. Isotalo totesi, että kulut tulevat joka tapauksessa kaupungin maksettavaksi, joten siirrolle ei olisi siltäkään osin perusteita. Esitys raukesi kannattamattomana.
– Lautamiehen valinta Espoon käräjäoikeuteen (Kv-asia)
Kokoomuksen paikka, viivana valtuustoon.
– Kaupunginhallituksen opintomatkan siirtäminen
Viime kokouksessa keskustellun ja ennakoidun mukaisesti Brysselin turvallisuustilanteesta johtuen matkaa esitetään siirrettäväksi syyskuulle 14.-16.9.
Keskusteluitta esityksen mukaan.
– Tila- ja asuntojaoston puheenjohtajan osallistuminen sisäilmaseminaariin 3.5.2016
Keskusteluitta esityksen mukaan.
– Valtuustoaloite maksuttoman ehkäisyn tarjoamisesta espoolaisnuorille (Kv-asia)
Vihreiden Saara Hyrkön tärkeä aloite, jossa hyvä vastaus: Tarjotaan ilmainen ehkäisy alle 20-vuotiaille. Asia siis etenee.
– Päihdeasiain neuvottelukunnan kokoonpanon muuttaminen
Nuorisovaltuuston edustajaksi Nicole Latin ja varaedustajaksi Alli Toivanen.
– Yhteistyösopimus sairaalayhteistyöstä Kirkkonummen kanssa
Espoon uuden sairaalan ylimääräistä kapasiteettia myydään Kirkkonummelle ja jatkossa samanlaisella sopimuksella myös Kauniaisille. Järkevää sote-palveluiden tuotantoa yli kuntarajojen.
– Espoon kaupungin vammaisasiamiehen selvitys vuodelta 2015
– Espoon kaupungin sosiaali- ja potilasasiamiehen selvitys vuodelta 2015
Molemmat selvitykset päätettiin lähettää myös liikunta- ja nuorisolautakunnalle sekä kulttuurilautakunnalle. Ja lisäksi ne liitetään tilinpäätökseen, jolloin tulevat myös valtuustolle tiedoksi, kuten tarkastuslautakunta on edellyttänyt.
– Valtuustoaloite hiljaisten tilojen turvaamiseksi Espoon kirjastoissa (Kv-asia)
Hyvä vastaus, joka ei herättänyt keskustelua kaupunginhallituksessa.
– Otahalli Oy:n osakkeiden siirto peruskaupungilta Tilapalvelut-liikelaitokselle (osittain Kv-asia)
Hyväksyttiin keskusteluitta.
– Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset
Kurt Byman (sit.) esitti otto-oikeuden käyttämistä sosiaali- ja terveyslautakunnan 23.3.2016 päätökseen koskien Matinkylän terveysaseman siirtoa sekä Puolarmetsän sairaalan purkua koskevaan päätökseen.
Esitys raukesi kannattamattomana. Byman ei ollut paikalla viime kokouksessa kun asiaa käsiteltiin ja Juha Metson antama selostus merkittiin tiedoksi. Esitys raukesi kannattamattomana, mutta käytiin vielä pitkä keskustelu siitä, että asiat on jatkossa valmisteltava paremmin ja asukkaiden kysymyksiin vastattava nopeammin, jottei päätöksiä ja niiden perusteita tarvitse puida jälkikäteen. Itseäni harmitti erityisesti se, että kun Kari Uuotilan asiaa koskeva valtuustokysymys oli kaupunginhallituksessa, pyysin juuri näihin kysymyksiin vastaamista, ettei asian puiminen jatkuisi valtuustossa.
Pyysin viime kokouksen jälkeen selvityksiä Matinkylän terveysaseman väistöratkaisun kustannuksista ja muista perusteista, jotta voisin paremmin perustella ratkaisua sen kyseenalaistajille. Sote-lautakunta on aikanaan perustelut saanut ja niiden pohjalta päätöksensä tehnyt. Vastauksista käy ilmi, että Matinkylän terveysaseman väistäminen Tapiolaan remontin ajaksi (8-12 kk) on kaupungin kannalta kustannustehokas ja perusteltu ratkaisu mm. näistä syistä:
– Puolarmetsän ja Matinkylän terveysasemat eivät molemmat mahdu palvelutorille. Lisäksi yksityisen ja kaupungin toiminta samoissa huoneissa on nähdään epärealistiseksi vaihtoehdoksi.
– Sosiaali- ja terveystoimi on irtisanonut Puolarmetsän terveysaseman tilat 1.10.2016 alkaen. Tila- ja asuntojaosto päätti yksimielisesti 11.4.2016 sairaalan purkamisesta sen tyhjennyttyä. Tila on sisäilmaongelmainen ja huonossa kunossa ja alueen kaavoitus asunnoiksi käynnissä. Maanmyyntitulot on arvioitu merkittäviksi.
– Jos terveysasema jäisi Puolarmetsään vielä vuodeksi, sen vuokrakustannus olisi n. 370 000 vuodessa, minkä lisäksi tulisi erikseen arvioitaviksi koko kiinteistön ylläpito. Lisäkustannuksena tulisi myös vahtimestaripalvelut yms. taustatyö, joka on nyt kohdentunut koko kiinteistöön ja kohdentuisi pelkästään terveysasemaan.
– Tapiolan terveysasemalle voidaan väistää kaupungin omiin vajaakäytöllä oleviin tiloihin. Ahdasta tulee, mutta väistön ajan on suunniteltu selvittävän. Koska suurin osa tiloista on jo nyt sosiaali- ja terveystoimen käytössä versinaisia lisäkuluja tulee arviolta 2250 e/kk.
– On esitetty väite, että Ison Omenan tilat haluttiin antaa yksityiselle toimijalle. Väistöjä ei kuitenkaan ole ajateltu erityisest tuottajanäkökulmasta, vaan väistötilojen sopivuuden näkökulmasta. Puolarmetsän vastuuväestö jää ilman tilaa Puolarmetsän toiminnan lakatessa ja uudet palvelut ovat Omenassa. Yhdessä vaiheessa pohdittiin myös vaihtoehtoa laittaa Matinkylän henkilöstö Omenaan ja Puolarmetsän ulkoinen toimija Matinkylän kiinteistöön. Silloin kaikille asiakkaille olisi tullut uusi hoitava taho ja sitä pidettiin hoidon jatkuvuuden näkökulmasta huonona vaihtoehtona.
– Puolarmetsän (Mehiläinen) sopimuskausi on 10/2014 – 10/2018. Siinä on mahdollisuus yhden kerran option käyttöön, jatko on silloin 1 tai 2 vuotta eli pisimmillään sopimus voi jatkua 10/2020 asti. Option käyttämisestä pitää ilmoittaa viimeistään 10/2017.
– Kaupunki on tehnyt vuokrasopimuksen Palvelutorin tiloista 31.3.2036. Terveysasema on sikäli ”yleistasoinen”, että maailman mahdollisesti muuttuessa se soveltuu niin julkisen kuin yksityisen toimijankin (ei siis ulkoistettu toiminta, vaan esim. lääkäriasema) käyttöön. Tosin yhteiset odotustilat yms. tekevät ongelmia yhteiskäytössä.
Asiaperusteiden lisäksi peräänkuulutimme sitä, että virkamiehet varmistaisivat nyt hyvällä viestinnällä, että asukkaat saavat tarvitsemansa palvelut parhaalla mahdollisella tavalla väistön ajan. Esimerkiksi infotilaisuus yhdessä asukasfoorumin kanssa voisi olla paikallaan.