Tässä raportti tila- ja asuntojaoston viime maanantain kokouksesta. Kaikki asiat päätettiin esityksen mukaan. Päätökset ja kirjelmät -kohdassa käytiin keskustelua ohjeistuksesta sisäilmaongelmien torjumiseen ja ratkomiseen sekä saatiin suullinen selostus Karhusuon koulun ja muutamien muiden koulujen tilanteesta. Esityslista avattuna löytyy täältä.
Lisäksi sovittiin, että jaostolle järjestetään alkusyksystä erillinen iltakoulu, jossa käydään tarkemmin läpi, miten Tilapalveluissa on kehitetty prosesseja, jotta sisäilmaongelmat saadaan hallintaan ja jotta uudisrakennus- ja peruskorjaushankkeissa löydetään edullisempia tapoja rakentaa hyviä, kestäviä ja helposti huollettavia rakennuksia. Kustannusten hallinnassa olennaista on myös se, että rakennetaan oikean kokoisia kouluja ja päiväkoteja oikeisiin paikkoihin.
– Päätökset ja kirjelmät sekä kokouksessa kuultavat selostukset
Sisäilma-asioiden menettelytapaohjeen päivitys (Maija Lehtinen)
Ohjeistus alkaa olla valmiina ja jaostolla oli mahdollisuus antaa omat kommenttinsa. Tavoitteena on yksi selkeä ohje, joka selkeyttää ja sujuvoittaa toimintaa. Ohjeen hyväskymisen jälkeen ei pitäisi olla yhtään työntekijää, joka ei tietäisi miten toimitaan alkaen tilojen käytöstä (siivottavuus) aina ylläpitoon ja korjauksiin. Keskeisessä roolit asiakaspäälliköt ja projektinvetäjät, jolloin tiedous paranee ja tutkimusten ja korjausten läpimenoajat saadaan lyhyemmiksi.
Nostin esiin sen, että myös oppilaiden oireita olisi syytä systemaattisesti kartoittaa ja seurata. Ohjeistus on tarkoitus käydä vielä kouluterveydenhuollon kanssa läpi.
Sovittiin, että ohjeistus tuodaan jaostoon vielä lista-asiana, jotta se tulee sitä kautta myös avoimesti julkiseksi. Hyvään suuntaan ollaan menossa.
Maija Lehtinen kertoi muutamien koulujen tilanteesta:
Jousenkaaren koulussa on selvitykset käynnissä, tähän palataan syyskuun kokouksessa. Rehtorintien kiinteistölle, jonne Jousenkaaren koulu siirtyy syksyllä väistöön, on 16.6. tehty kiinteistönhoidon tarkastus, jotta voidaan varmistua sisäilmaolosuhteista. Mitään erityistä ei tarkastuksessa löytynyt.
Boställskolaniin on tehty kuntoarvio ja korjauksia tehdään kesän aikana.
Karhusuon koulusta on tullut huolestuneita yhteydenottoja, kun teknisen toimen johtaja päätti 10.6. keskeyttää siirtokelpoisten tilojen hankinnan. Vielä 16.5. kokouksessa saimme tiedoksi aikataulun, jonka mukaan siirtokelpoiset tilat valmistuvat 1.1.2017. Tämä päätös tarkoittaa, että väistö Lagstadissa venyy kesään 2017. Ymmärrän vanhempien huolen ja harmin, kun taas kerran tehtyjä päätöksiä yllättäen muutetaan. Karhusuolla epävarmuus on jatkunut luvattoman pitkään, kun tuikitarpeellista peruskorjausta on lykätty.
Kilpailutus jouduttiin keskeyttämään, koska hävinnyt osapuoli vei päätöksen markkinaoikeuteen ja siitä olisi tullut joka tapauksessa tullut viivettä. Tilapalveluissa tilanne päätettiin kääntää hyödyksi ja lähdettiin etsimään uutta kustannustehokkaampaa kokonaisratkaisua.
Nyt haetaan ns. tyyppikouluratkaisua, jolla saadaan toteutettua Karhusuon koulun uudisrakennus vaiheittain ja edullisesti. Suunnittelua on tehty yhdessä Niipperin koulun suunnittelun kanssa. Tällaisia ratkaisuja on valtuusto moneen kertaan vaatinut. Tällä uudella ratkaisulla arvioidaan säästettävän useita miljoonia euroaja.
Harmillista, että viestintä taas kerran epäonnistui. Vanhemmille ja opettajille olisi heti pitänyt kertoa, mistä on kyse ja perustella sinänsä ikävä puolen vuoden viive väistöratkaisussa. Nyt hanke on käyty myös koulun henkilökunnan kanssa läpi ja ymmärtääkseni myös koulun puolella nähdään tässä hyviä mahdollisuuksia kunhan toteutus tehdään huolella.
Varmistin, että uudessa ratkaisussa liikuntatilat on turvattu. Alueelle on tulossa liikuntahalli, mikä on parannus aiempiin suunnitelmiin nähden. Nyt pitää vaan varmistaa, että se toteutetaan mahdollisimman pian.
Uusi ratkaisu on tulossa syksyllä niin jaoston kuin opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnankin käsittelyyn.
– Kungsgårdsskolan uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia)
Hyväksyttiin yksimielisesti esityksen mukaan.
– Järvenperän asukaspuiston ja nuorisotilan, hankkeen 3036, lisämääräraha (Kh-asia)
Hyväksyttiin yksimielisesti esityksen mukaan.
– Viiden lainahakemuksen puolto Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen hyväksymisvaltuudella
Jonna Löflund (ps) esitti ettei puolleta kahta TA-asuntojen asumisoikeusasuntohanketta. Eistys raukesi kannattamattomana.
– Vermon päiväkoti, uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen
Hyväksyttiin yksimielisesti esityksen mukaan. Kustannusarvion alittamiseen pyritään tyyppipäiväkotiratkaisulla. Tätä hankaloittaa vaikeasti rakennettava rinnetontti.
– Tilapalvelut-liikelaitoksen selvitykset vuoden 2015 arviointikertomuksen havaintoihin
Pyysin täydentämään vastauksia siltä osin, että koulujen ja päiväkotien priorisoinnin päivitystä jatketaan ja selvityksessä huomioidaan tarkemmin sisäilmaolosuhteet. Näin tehtiin.