Tänään päästiin vihdoin käsittelemään Mari Anthonin tärkeä valtuustoaloite oppilaiden oirekartoitusten tekemisestä. Olen tehnyt kovasti töitä, että vastaus saatiin tila- ja asuntojaostossa ja kaupunginhallituksessa oirekartoituksille myönteisemmäksi. Työ jatkuu.
Seuraava Mari Anthonin toivomus hyväksyttiin yksimielisesti:
”Valtuusto toivoo, että Espoossa kehitetään pikaisesti toimiva malli oppilaiden sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittamiseksi ja että kartoitukset aloitetaan niistä kouluista, joissa on syytä epäillä sisäilmaongelmia.”
* * *
Arvoisa puheenjohtaja hyvät valtuutetut,
Tällä Mari Anthonin aloitteella on ollut tärkeä vaikutus siihen, että oppilaiden oireilun seuranta on noussut sisäilmaongelmien torjunnassa selkeämmin esiin. Alkuperäinen virkamiesvastaus kuitenkin osoitti, että suhtautuminen oirekyselyihin on varsin penseää.
Vastaus palautettiin tila- ja asuntojaostossa uudelleen valmisteltavaksi ja vielä kaupunginhallituksessa tehtiin muutoksia. Kovan työn tuloksena vastausta saatiin käännettyä siihen suuntaan, että oirekartoitukset otetaan Espoossa välineeksi sisäilmaongelmien ratkomiseen.
Tässä asiassa Espoon pitää kertakaikkiaan olla vastaan hangoittelevan sivusta seuraajan sijaan aktiivinen toimija.
Espoossa ollaan vasta alkutekijöissä oppilaiden oireiden kartoituksessa. Yhteistyötä kouluterveydenhuollon kanssa on tarkoitus parantaa, mutta vielä ei ole päästy muutamaa palaveria pidemmälle. Kun tähän suuntaan mennään, on tärkeää huolehtia siitä, että kouluterveydenhuollolla on työhön riittävä osaaminen ja resurssit.
Kaupunginhallitus linjasi, että Espoossa kehitetään pikaisesti toimiva malli oppilaiden sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittamiseksi, ja että asiaa seurataan tila- ja asuntojaostossa. Seuranta on tärkeää, jotta asia ei katoa luottamushenkilöiden ulottumattomiin.
On välttämätöntä, että oirekartoituksiin luodaan pikaisesti toimiva malli. Esimerkiksi Vantaalla niissä kouluissa, joissa koulu- tai opiskeluterveydenhuollon tietoon on tullut epäily mahdollisesta sisäilmaongelmasta tai siitä nousseesta huolesta, aloitetaan oireseuranta. Kouluterveydenhoitajat on koulutettu tähän, ja he kirjaavat vanhempien ilmoittamat oireet sovitulla tavalla.
Oireseuranta ei korvaa systemaattisia oirekyselyitä, mutta on kuitenkin askel oikeaan suuntaan.
Espoossa sisäilmaprosessia on kehitetty, mutta edelleen siinä keskitytään rakennusten kunnon seuraamiseen. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että prosessi on ollut Tilapalveluiden vastuulla.
Nyt tarvitaan poikkihallinnollista yhteistyötä. Lasten ja henkilökunnan oireiden kartoitus on saatava kiinteäksi osaksi sisäilmaprosessia. Tähänä toimivan mallin tarjoavat systemaattiset oirekyselyt.
Tärkeintä on aloittaa oirekyselyiden tekeminen niissä kouluissa, joissa oireillaan tai on epäilyjä sisäilmaongelmista. Näin kyselyt ohjaavat myös tekniset kuntotutkimukset oikeisiin tiloihin.
Oirekysely on periaatteessa myös ainoa keino, jonka avulla voidaan selvittää, ovatko tehdyt korjaukset poistaneet ongelmat.
Tilanne on Espoossa liian usein se, että oireilu tulee esiin joko julkisuuden kautta tai suorina yhteydenottoina luottamushenkilöille. Silloin hätä on jo suuri ja on selvää, ettei sisäilmaprosessi toimi. Asian vähättelyn sijaan on syytä korjata prosessi niin, että lasten ja henkilökunnan oireet tunnistetaan ja että niihin reagoidaan viipymättä.
Jokaisen oirehtivan lapsen ja opettajan pitää voida kokea, että hänen terveytensä otetaan vakavasti.
Avoimuus on tässäkin asiassa aivan keskeistä luottamuksen lisäämiseksi.
Kannatan Mari Anthonin tekemää toivomusta.
Kiitos!