Tässä raporttia tämän päivän kaupunginhallituksen kokouksesta. Esityslista avattuna löytyy täältä.
– Vuoden 2017 talousarvion ja taloussuunnitelman hyväksyminen (osittain Kv-asia) (Pöydälle 7.11.2016)
Ryhmien väliset neuvottelut käytiin ja olemme budjettisovussa. Demarit sen sijaan eivät ja he esittivät 8 me lisää vanhusten hoitoon (3 me pitkäaikaishoidon henkilöstömitoitukseen, 1,5 me pitkäaikaishoidon lisäpaikkoihin, 2 me kotihoitoon ja 1,5 me omaishoitoon). Esitys hävisi äänin 12-3 Bymanin (ps/sit) kannattaessa.
Jaamme demareiden huolen vanhustenhoidon resurssien riittävyydestä. Neuvottelujen tuloksena siihen vanhustenhoitoon saatiin lisää 0,4 me. Sen lisäksi tehtiin esityksestämme pöytäkirjamerkintä: “Pitkäaikaishoitoon pääsyä tulee seurata, jotta hoitoonpääsykynnys ei nouse liian korkeaksi.” Lisäksi kohtihoidon johtamista ja toimintaa kehitetään siten, että sairauspoissaolojen määrä vähenee, hoivan laatu paranee ja vuokratyövoiman käyttötarve vähenee.
Byman esitti, että teatteria koskevasta pöytäkirjamerkinnästä poistetaan sanat ”kulttuurikeskuksen yhteydessä”. Tämä esitys raukesi kannattamattomana.
– Vuoden 2016 lokakuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet (Kv-asia)
Hyväksyttiin keskusteluitta.
– Valtuustoaloite pukeutumiskoodin laatimisesta valtuuston kokouksia silmällä pitäen (Kv-asia)
Bymanin aloite. Hän esitti pukeutumissuositusten laatimista valtuuston kokouksia varten. Esitys raukesi kannattamattomana. Keskustelu jatkuu valtuustossa
– Valtuustoaloite vuonna 2017 aloittavan valtuuston ja kaupunginhallituksen sekä lauta- ja johtokuntien jäsenten perehdyttämisestä ja kouluttamisesta (Kv-asia)
Tämäkin Bymanin aloite ja tästäkin riittänee keskustelua valtuustossa.
– Espoon kaupungin konserniohje (Kv-asia)
Konsernijaosto on tehnyt hyvää työtä, tämä hyväksyttiin esityksen mukaan.
– Espoon kaupungin omistajapolitiikka (Kv-asia)
Tätäkin on valmisteltu huolella valtuustossa. Vielä esitimme tarkennusta toimivilta markkinoilta irtautumiseen, että niin tehdään, mikäli se on kaupungin kokonaisedun mukaista. Esittelijä otti tämän nimiinsä.
– Lausunnon antaminen kuntarakennelain mukaisesta esityksestä Rysäkarin saaren siirtämisestä Helsingistä Espooseen (Kv-asia)
Otettiin asiaan myönteinen kanta. Esittelijä lisäsi vielä lausuntoon, että Espoon kaupunki pitää tärkeinä esityksessä mainittuja seikkoja saaristolain soveltamisesta ja yrittäjätoiminnan edistämisestä.
– Espoon kaupungin edustajan nimeäminen Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun virkamiesjohtoryhmään
Nimettiin kaupunginjohtaja ryhmään ja kuultiin selostus uudistusten valmistelutilanteesta. Valmistelu käynnistyy vihdoin myös Uudellamaalla, mutta paljon on vielä kysymysmerkkejä. Neuvottelut kasvupalveluiden järjestämisestä pääkaupunkiseudun kaupunkien toimesta ovat loppusuoralla.
– Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2017 kuntavaaleissa
Hyväksyttiin esityksen mukaan.
– Vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2017 kuntavaaleissa
Hyväksyttiin esityksen mukaan.
– Valtion ja Espoon kaupungin välinen sopimus asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman toteutuksesta 2016-2019 (AUNE), sopimuksen hyväksyminen
Tämäkin hyväksyttiin esityksen mukaan. Tärkeä ohjelma, jossa kunnianhimoiset tavoitteet.
– Sivistystoimen lautakuntien ja johtokuntien johtosääntömuutos 1.1.2017 (Kv-asia)
Tarkoitus on selkiyttää päätöksentekovastuita tila-asioissa. Pohjaesitys tosin vaati vielä selkiyttämistä. Pidettiin tärkeänä, että palveluverkkoa koskevat päätökset tuodaan valtuuston päätettäväksi. Ja että lautakunnilla säilyy vaikutusmahdollisuus siihen, millaisia tiloja palvelutarpeisiin vastaamiseen tarvitaan.
Selostusosaan kirjattiin, että toimivalta palveluverkosta esitetään valtuuston tehätväksi keväällä tehtävän johtosääntöjen kokonaisuudistusten yhteydessä.
Olen itse ollut tila- ja asuntojaostossa kehittämässä uutta päätöksentekomallia ja tein lopulta ehdotuksen muotoilusta, jonka esittelijä otti nimiinsä:
Lautakuntien rooli muotoiltiin siten, että niiden tehätävänä on hyväksyä tehtäväalueensa osalta tilahankkeiden tarveselvitykset ja antaa lausunnot hankesuunnitelmista sekä tehdä kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaostolle esitykset palvelutarpeiden ja niiden muutosten aiheuttamista tilatarpeista.
– Salitun ulkoilumajan myynti tarjousten perusteella (Kv-asia) (Pöydälle 7.11.2016)
Byman esitti palautusta, mutta se raukesi kannattamattomana. Myytiin siis.
– Westendin liikekeskus, asemakaavan muutoksen ja maankäyttösopimuksen hyväksyminen, alue 230119, 13. kaupunginosa Westend (osittain Kv-asia)
Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti, että ennen kaavan hyväksymistä pitää varmistaa sivistystoimen tarpeiden mukaiset sopimukset päiväkotitilojen käyttöön saamisesta. Saatu selvitys osoitti, ettei tästä ole varmuutta, eikä kokouksessa saatu tarkempaa tietoa, miten paikat on tarkoitus korvata. Jätettiin esityksestäni yksimielisesti pöydälle.
– Kilonkartano, asemakaavan muutoksen sekä maankäyttö- ja esisopimusten hyväksyminen, alue 132600, 54. kaupunginosa Kilo (osittain Kv-asia)
Hyväksyttiin puheitta yksimielisesti. Hyvä kaava.
– Kaitaa – Iivisniemi osayleiskaavaehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 19 §), alue 840300
Kaava on monellatapaa huolella laadittu, mutta Hannuksenmetsän ja Bondaksenmäen rakentaminen vie merkittävän osan tärkeää viheraluetta. Toisaalta viereen tulee metroasema ja alue on maakuntakaavan tiivistettävän asumisen aluetta.
Esitin kuten vihreät kaupunkisuunnittelulautakunnassa, että muutetaan osayleiskaavaehdotuksen Kaitaantien pohjoispuolisen A1-alueen rajausta enemmän Hannusmetsää säästäväksi siten, että V-alueen rajaa siirretään itään päin kulkemaan luoteis-kaakkoissuunnassa linjassa A2-alueen itäreunan kanssa.
Jouni Särkijärvi (kok) esitti, että Bondaksenkallion A-alue muutetaan A2-alueiden pohjoisluoteisreunan pohjoispuolella V-alueeksi. Tämä olisi vähentänyt rakentamista merkittävästi enemmän kuin vihreiden esitys.
Teemu Lahtinen (ps) esitti, että Hannusjärven itärannan viheralueelle tulee lisätä saman sisältöinen pieni v -merkintä kuin etelärannalle.
Ensin äänestettiin vastakkain Särkijärven ja vihreiden esitykset. Särkijärven esitys voitti äänin 5-4, 6 tyhjää. Meidän esitystä tukivat Kiijärvi (kok) ja Lahtinen (ps). Äänestyksessä pohjaa vastaan Särkijärven esitys hävisi äänin 11-4. Äänestimme Särkijärven esityksen puolesta, samoin Byman.
Lahtisen esitys kaatui äänin 12-3 Särkijärven kannattaessa.
Kaavaehdotus meni siis nähtäville, joten vielä on mahdollista tehdä muutoksia saadun palautteen perusteella. Tässä on tasapainoteltava sen kanssa, kuinka väljää asumista kannattaa tehdä metroaseman ympärille. Etelä-Espoon yleiskaavassa asukasmäärätavoitteeksi alueelle asetettiin 2000 asukasta, tässä osayleiskaavassa noin 6000. Kaavatalouslaskelmat osoittavat, että infrakustannukset ovat noin 63 me (suuri osa kouluihin ja päiväkoteihin). Maankäyttötuloja rakennusoikeudesta olisi tulossa arviolta 70-110 me. Paljoakaan ei siis jää tällä mitoituksella metron maksamiseen.
Bondaksenmäelle on arvioitu saatavan asunnot 2500 asukkaalle. Valmistelussa on lähdetty siitä, että väljemmällä rakennusalueen rajauksella saadaan rakentaminen sovitettua paremmin ympäristöön.
– Espoon kaupungin rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä päätetyn taksan tarkistaminen
Perussuomalaiset esittivät ettei taksoja koroteta. Esitys häväisi äänin 13-2.
– Muistutuksen antaminen neljännen vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta
Muistutuksessa esitettiin lievennystä kaavamääräykseen, joka koskee Histan alueen rakentamisen kytkemistä ratayhteyden rakentamispäätökseen. Esitimme ettei tätä lievennystä tehtäisi. Esitys hävisi äänin 10-4, 1 tyhjä perussuomalaisten kannattaessa.
– Jousenkaaren koulu
Kyse oli siis toimialajohtajan käyttämästä otto-oikeudesta tila- ja asuntojaoston päätökseen. Harmittelin, ettei asiaa tuotu kaupunginhallitukseen ennen talousarvioneuvotteluja ja tein seuraavan esityksen, joka oli linjassa niin jaoston päätöksen kuin talousarvioneuvottelujen sovun kanssa:
”Jousenkaaren koulun läheisyyteen rakennetaan siirtokelpoiset tilat tila- ja asuntojaoston 10.10. päätöksen mukaisesti siten, että koulunkäynti voidaan aloittaa tiloissa 1.1.2018. Tai vaihtoehtoisesti Jousenkaaren koululle osoitetaan 1.1.2018 alkaen väistötilat Tapiolasta olemassaolevasta rakennuksesta, mikäli käyttöön pysyviksi väistötiloiksi sopivat tilat on jaoston 10.10. päätöksen jälkeen Tilapalveluiden etsinnän tuloksena löydetty.
Jousenkaaren koulun peruskorjaustyöt suunnitellaan siten, että peruskorjauksen ja laajennuksen aikaistamisesta voidaan päättää vuoden 2018 talousarvion yhteydessä, jotta pystytään vastaamaan Tapiolan alueen kasvavan oppilasmäärän tarpeisiin.
Lisäksi kaupunginhallitus kehottaa ennen peruskorjauksen aloittamista viipymättä teettämään kaavallisen selvityksen mahdollisuudesta purkaa Jousenkaaren koulu ja rakentaa tilalle kokonaan uusi toimiva koulurakennus mahdollisimman kustannustehokkaasti. Selvitys tuodaan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi viimeistään maaliskuussa 2017 samassa yhteydessä, kun raportoidaan kouluihin ja päiväkoteihin liittyvistä toimenpiteistä ja niiden vaikutuksista talousarviosopimuksessa tehdyn pöytäkirjamerkinnän mukaisesti.”
Asia jätettiin pöydälle, jotta voidaan vielä etsiä näissä olosuhteissa parasta mahdollista ratkaisua.
– Raide-Jokerin tilannekatsaus
Merkittiin tiedoksi Raide-Jokerin tilannekatsauksen ja selostuksen toteuttamismallin valinnasta. Ehdotus on, että hanke toteutetaan mukautettuna allianssi-mallina siten, että suunnittelijat ja rakentajat kilpailutetaan erikseen. Valmistelu pn tehty huolella ja valinta vaikuttaa perustellulta. Raide-Jokerin valmistelua ja päätöksentekoa on tarkoitus tehdä avoimesti ja kaupunginhallitukselle raportoidaan säännöllisesti.
– Kaupungin omavelkaisen takauksen korottaminen Länsimetro Oy:n lainoille sekä lainojen suojaamisessa käytettäville johdannaisille (Kv-asia)
Päätettiin esityksen mukaan kasvattaa omavelkaista takausta siten, että lainojen määrä on enintään 771 me ja laina-aika 35 vuotta lainan ensimmäisen erän nostosta. Saatiin perusteellinen selostus siitä mistä kustannusten nousu johtuu. Nyt on lupa odottaa, että tämä oli viimeinen korotus ja että 2. vaiheessa vältetään nyt tehdyt virheet.