Valtuusto hyväksyi tänään laajalla enemmistöllä ensi vuoden talousarvion. Demarit ja vasemmistoliitto olivat irti sovusta ja esittivät 8 miljoonaa lisää vanhusten hoitoon. Tärkeä asia, johon neuvotteluissa lisättiin 0,4 miljoonaa ja lisäksi linjattiin, että kotihoitotyötä on kehitettävä jotta hyvä hoito ja kotihoidon työntekijöiden jaksaminen voidaan taata.
Valtuustoryhmän pj. Inka Hopsu summasi kattavasti talousarvioneuvottelujen vihreät tavoitteet ja voitot.
Itse nostin puheessani kaksi asiaa, joissa tavoitteemme jäivät osin saavuttamatta: Koulukorjaukset ja pyöräilyn edistämisen. Vakioaiheita puheissani, mutta niiden eteen olen myös kovasti töitä tehnyt.
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
kiitos neuvottelijoille ja virkamiehille hyvästä työstä. Valtuuston enemmistön hyväksymä neuvottelutulos on vastuullinen ja torjuu leikkaukset asukkaille tärkeistä palveluista, kuten täällä on moneen kertaan todettu.
Keskityn tässä puheessa kahteen asiaan, joissa tavoitteemme eivät kaikilta osin toteutuneet: koulukorjauksiin ja pyöräilyn edistämiseen.
* * *
Haluamme turvata kaikille espoolaisille turvalliset ja terveelliset päiväkodit ja koulut. Tavoitteesta olemme samaa mieltä, keinoista ja resurssien riittävyydestä näkemykset ryhmien välillä eroavat.
Yksityiskohtainen pöytäkirjamerkintä sekä 10 miljoonan lisäraha on askel oikeaan suuntaan. Edelleen joudumme kuitenkin ratkomaan akuutteja sisäilmaongelmia ja väistötilanteita.
Jousenkaaren koulun osalta kaupunginhallituksen enemmistö valitettavasti päätti maanantaina, ettei väistötiloja Tapiolasta järjestetä, vaan kouluun tehdään elinkaarta pidentävä korjaus, jonka jälkeen sinne palataan muutamaksi vuodeksi odottamaan varsinaista peruskorjausta ja laajennusta.
Mielestäni parempi vaihtoehto olisi ollut tehdä korjaus ja laajennus yhdellä kertaa siten, että myös mahdollisuus purkaa rakennus ja rakentaa uusi tilalle, olisi selvitetty perinpohjaisesti. Nyt mennään kaupunginhallituksen päätöksen mukaan ja on syytä varmistaa, että korjaukset tehdään riittävän laajoina ja kouluun päästään palaamaan päätetyssä aikataulussa.
Seuraavaksi edessä on Aarnivalkean koulun kohtalo. Kunto- ja haitta-ainetutkimusten tulokset saataneen vielä joulukuussa ja sen jälkeen selviää, kuinka laajoja korjauksia tarvitaan ja kuinka pitkä väistötaival koululla on edessä.
Nyt on rivakasti panostettava siihen, että pysyviä väistötiloja hankitaan riittävästi, jotta väistöt ja korjaukset voidaan toteuttaa hallitusti. Tämän asian kanssa ei voida enää vitkastella.
Maanantaina hyväksyimme tila- ja asuntojaostossa 6 miljoonan euron ylitykset Kirstin ja Viherlaakson koulujen peruskorjauksiin, jotka tehdään elinkaarimallilla. Markkinavuoropuhelu on osoittanut, että vaativien kohteiden peruskorjaukset eivät rakaennusfirmoja houkuta ja ylläpidon riskit sisällytetään hintaan. On syytä harkita kannattaako elinkaarimallia käyttää jatkossa vaativien kohteiden peruskorjauksiin.
Neuvotteluissa saatu 100 000 euron lisäys Tilapalveluiden suunnittelupuolelle on tärkeä apu vauhdittamaan kehitystyötä.
Arvoisa puheenjohtaja,
Ilmasto-ohjelmassa asetimme pyöräilyn edistämiselle kunnianhimoiset tavoitteet. Laadukkaiden pyöräilyolosuhteiden suunnittelu ja toteutus edellyttää osaamista ja resursseja. Ei ole itsestäänselvää että:
– pyörätiet jatkuvat sujuvina kaava-alueelta toiselle,
– kauppakeskuksissa on riittävän isot pyöräparkit oikeissa paikoissa,
– tie- ja katusuunnitelmissa pyöräreitti on sujuva eikä matka tyssää reunakiviin.
Valitettavasti pysyvälle pyöräilykoordinaattorille ei löytynyt tukea tänäkään vuonna. Tulostavoitteeksi sen sijaan lisättiin pyöräilysuunnittelun osaamisen kehittäminen ja mittariksi tälle pyöräilyn laatureittejä suunnittelevien henkilöiden koulutus.
On aivan olennaista, että Espooseen hankitaan tavalla tai toisella riittävä osaaminen laadukkaan pyöräilyinfran tekemiseen. Ei hukata myöskään espoolaisten pyöräilyaktiivien osaamista, vaan otetaan heidät mukaan parempien pyöräreittien suunnitteluun.
Hyvät valtuutetut,
tämä on viimeinen talousarvio, jonka hyväksymme tällä kokoonpanolla. Monissa asioissa olemme neljän vuoden aikana päässeet eteenpäin, mutta paljon jää vielä parannettavaa. Käsissämme on suuria haasteita, kuten korkea työttömyys ja eriarvoisuuden lisääntyminen. Sote-uudistus mullistaa toteutuessaan koko palvelurakenteen.
Juuri tulleet PISA-tulokset osoittavat, että Suomessakin kodin sosioekonomisen taustan merkitys alkaa näkyä yhä enemmän oppimistuloksissa. Pidetään huoli, että Espoossa kaikki pysyvät mukana.