Maanantain kaupunginhallituksessa hyväksyttiin tärkeitä linjauksia: Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma, pysäköintiohjelma ja energiatehokkuussopimus. Esityslista avattuna löytyy täältä.
– Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman 2017 – 2020 hyväksyminen
Suunnitelma sisältää yleiset linjaukset siitä, miten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa edistetään Espoossa. Tarkemmat toiminnalliset suunnitelmat tehdään toimialoilla ja työyksiköissä yhdessä henkilökunnan kanssa tämän vuoden aikana.
Nostimme esiin sen, että suunnitelmassa yhdenvertaisuus on kattavasti katettu, mutta tasa-arvoasiat jäävät vähemmälle painoarvolle. Valmistelijat vakuuttivat, että tasa-arvon näkökulma on vahvasti mukana henkilöstöpolitiikassa. Kysyimme myös, miten toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma 2014-2016 on toteutunut.
Tähän ei vielä kokouksessa saatu vastausta, mutta kysyn vielä sen perään. Lisäksi korostimme tasa-arvotoimikunnan roolia tasa-arvon edistäjänä.
Annoimme suunnitelman mennä eteenpäin, kun esittämämme täydennystarpeet luvattiin huomioida. Tärkeintä on tietysti, että henkilökunta ja etenkin toimialojen johto sitoutuu suunnitelman linjauksiin.
Perussuomalaiset tekivät melko käsittämättömiä esityksiä koskien yhdenvertaisuuden käsitteitä. Ne kaatuivat äänin 13-2. Teemu Lahtinen jätti asiasta eriävän mielipiteen.
– Kuntien vapaaehtoisen energiatehokkuussopimuksen jatkaminen vuosille 2017-2025
Käytiin keskustelua sopimuksen merkityksestä. Tähdensin, että se kannattaa nähdä mahdollisuutena sparrata kaupungin omaa toimintaa energiatehokkuuden parantamisessa ja uusiutuvien käytön lisäämisessä. Itse sopimus on todella byrokraattinen, mutta tarkoitus kuitenkin tärkeä. Olennaista on kytkeä se tiiviisti mukaan kaupungin kestävän kehityksen työhön ja ilmastopäästöjen vähentämiseen.
Tein seuraavan lisäysesityksen, joka hyväksyttiin yksimielisesti:
”Energiatehokkuussopimuksen toimeenpano toteuttaa osaltaan kaupungin kestävän kehityksen tavoitteita ja seurantaa. Sopimuksen edellyttämä tarkempi toimintasuunnitelma konkreettisine tavoitteineen ja toimenpiteineen tuodaan käsiteltäväksi kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaostoon, joka vastaa kaupungin tilojen hallinnasta.”
Edellisen vuoden raportointi valmistuu vasta huhtikuussa, joten asia on järkevää tuoda jaoston käsittelyyn sen jälkeen.
– Päätökset ja kirjelmät sekä kokouksessa kuultavat selostukset
Merkittiin tiedoksi nuvan puolivuotiskertomus.
– Pysäköinnin periaatteet ja pysäköinnin kehittämisohjelma (Pöydälle 9.1.2017)
Vihdoin saatiin pitkällinen prosessi päätökseen ja ohjelma hyväksyttyä. Ohjelma on varsin hyvä kokonaisuus. Yhden kohdan vielä äänestytimme: Kyse oli siitä, että mielestämme katutilan leventämisen ei pitäisi olla ensisijainen keino lisätä kadunvarsipysäköintiä. Eistys hävisi äänin 10-4, 1 tyhjä, Byman (sit) ja Repo (kesk) meidän esityksen kannalla, Lahtinen (ps) äänesti tyhjää.
Särkijärvi (kok) teki perustellun muutosesityksen joka koski lautakunnan hyväksymää pysäköintiohjetta. Esityksen mukaan pienten pientalojen normin pitäisi olla sama kuin rivitalojen, koska nyt lähtökohtaisesti edellytetään kahta autopaikkaa per omakotitalo sen koosta huolimatta. Tästä linjattiin myös asunto-ohjelman yhteydessä (mahdollistetaan myös pienten pientalojen rakentaminen). Esitys hävisi niukasti äänin 8-7 (puolesta olivat vihr ja ps sekä kokoomuksesta Särkijärven lisäksi Lehtola ja Kiijärvi).
Byman esitti vielä palautusta, joka hävisi äänin 13-2. Byman ja Lahtinen jättivät eriävän mielipiteen.