Maanantaina viimeinen kaupunginhallituksen kokous ennen vaaleja. Lista on lyhyt, kun edellinen kokous oli viime maanantaina. Alla asiat avattuna, esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä.
Lähinnä keskusteluttanee selvitys lumenkaatopaikoista, joka tuodaan vaatimuksestani kaupunginhallitukselle tiedoksi. Uusia lumenkaatopaikkoja tarvitaan, kun Turvesuon lumenkaatopaikan tilalle rakennetaan retail-park. Vanttilan väliaikaisen lumenkaatopaikan perustaminen osoitti, että paikat tulee hakea avoimesti asukkaita kuullen.
– Valtuustoaloite muun kuin metroverkon liikenteen sujuvuuden varmistamiseksi ja parantamiseksi (Kv-asia)
Kurt Bymanin (sit.) valtuustoaloite, jossa pyydetään kaupunkia selvittämään ja ryhtymään riittäviin toimenpiteisiin, jotta sujuva liikkuminen varmistetaan myös niille espoolaisille, jotka eivät asu metroasemien välittömässä läheisyydessä.
Vastauksessa todetaan, että metron liityntälinjastosuunnitelmassa on pyritty varmistamaan vähintään nykyisen tasoinen joukkoliikennepalvelu myös niille, jotka eivät asu metroaseman välittömässä läheisyydessä. Osa joukkoliikennematkustajista voi toki kokea joukkoliikennevälineen vaihdon hankalaksi, mutta vaihdot on järjestetty mahdollisimman helpoiksi ja liityntäliikenteen aikataulut on sovitettu metroliikenteeseen ja Espoon sisäisiin poikittaisyhteyksiin.
Edelleen todetaan, että liityntää varten Matinkylään on toteutettu ja Tapiolaan on rakenteilla laadukas bussiterminaali. Liityntäyhteyksien toimintaedellytysten varmistamiseksi myös katuverkkoa on parannettu keskeisillä bussireiteillä ja liityntäterminaalien ympäristössä.
Ja lopuksi kerrotaan, että joukkoliikenteen suunnittelussa huomioidaan jatkossakin matkustuspalvelujen kysyntä ja asiakkailta tuleva palaute. Liityntälinjastoa on käyttöönoton yhteydessä varauduttu tarvittaessa hienosäätämään, jotta palvelu vastaa mahdollisimman hyvin espoolaisten tarpeita.
Liityntäliikenteen toimivuus on tärkeää, mutta ongelma on, että niiltä alueilta, jotka ovat kauempana metrosta, yhteydet heikkenevät suorien vuorojen lopettamisen myötä. Palautetta tulee mm. Kuurinniitystä sekä Espoonlahdesta Nöykkiön Latokasken suunnalta. Aiemmin valtuutettunakin toiminut kuntavaaliehdokkaame Tiina Pursula kirjoittaa aiheesta hyvin blogissaan.
HSL:ssä ja Espoolla pitää olla valmius joukkoliikenneyhteyksien parantamiseen. On tärkeää, että Espoossa pääsee sujuvasti myös kaupunkikeskuksesta toiseen.
– Päätökset ja kirjelmät sekä kokouksessa kuultavat selostukset
– Selvitys aurauslumien sijoittamisesta Espoossa 2016
Teknisen lautakunnan 15.2.2017 hyväksymä selvitys aurauslumien sijoittumisesta Espoossa 2016
Kaupunginhallitus päätti 28.9.2015, että kaupunginhallitukselle raportoidaan kaupunkisuunnittelulautakunnan ja teknisen lautakunnan yhdessä tekemien selvitysten etenemisestä siitä, mihin Espoossa voidaan perustaa pysyviä lumen kaatopaikkoja.
Selvitystaä on käsitelty kaupunkisuunnittelulautakunnassa, teknisessä lautakunnassa ja ympäristölautakunnassa. Vihreät ovat olleet aktiivisia päätösesityksen muotoilussa. Pidämme tärkeänä, että jos Sammalvuoreen tulee lumenkaatopaikka, se pitää sijoittaa metrotyömaalta vapautuvalle alueelle niin ettei virkistysmetsää tarvitse enempää kaataa. Pidämme myös tärkeänä, että Vanttilan väliaikaiselle lumenkaatopaikalle etsitään pian korvaava vaihtoehto ja että lumensulatuskoneita kehitetään ympäristöystävällisemmiksi. Parasta olisi, jos eri puolilta kaupunkia löytyisi useita pienempiä alueita lumille, jotta kuljetusmatkat jäisivät mahdollisimman lyhyiksi.
– Espoon kaupungin lausunto ympäristöministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi asumisoikeusasunnoista
Espoon kaupungin näkökulmasta suurimmat muutokset uudessa asumisoikeusasuntoja koskevassa lakiluonnoksessa koskevat järjestysnumeron hakemista, asumisoikeuden saajien hyväksymismenettelyä ja asumisoikeuden enimmäishinnan vahvistamista. Lisäksi lakiluonnoksessa ehdotetaan parannuksia muun muassa asumisoikeuden saajien valintakriteereihin, tappiollisten asumisoikeustalojen käyttö- ja luovutusrajoituksista vapauttamiseen ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksiin asukashallinnon puitteissa.
Tämä lausunto on jo virkamiesten toimesta annettu.