Tässä huomisen tila- ja asuntojaoston lista-asiat avattuna. Pahoittelut myöhäistä ajankohtaa, vaalit pitävät kiireisenä. Päätösasioita on vähän ja suurin osa ajasta kuluu kokouksessa kuultavien selostusten läpikäymiseen. Esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä.
– Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia)
Veera Ruohon (ps) ja 34 muun allekirjoittama aloite, jossa vaaditaan ettei Karhusuon yhtenäiskoulun valmistumista myöhennetä hankesuunnitelman mukaisesta vuodesta 2020 (investointiohjelmassa valmistumisajankohta on 2023).
Vastauksessa todetaan budjettineuvotteluissakin linjattu aikataulu:
Vaihe 1:
Toteutus tilaelementtiratkaisuna tyyppikoulusuunnitelmaan pohjautuen. Kilpailutus on tehty, toimittaja on valittu ja suunnittelu on käynnissä. Käsittely rakennusvalvonnan kanssa on käynnissä ja jonkin verran jäljessä tavoiteaikataulusta. Valmistumistavoite on syksy 2017. Toteutetaan vuokratilana, joka lunastetaan investointiohjelman mukaisesti vuokrakauden jälkeen arviolta vuonna 2021.
Vaihe 2:
Liikuntahalli, uusi kenttä ja esteetön kulkureitti kentältä koululle sekä pysäköintialue. Esisuunnittelu ja hankkeen valmistelu on aloitettu. Hankkeen valmistumistavoite on loppuvuosi 2018, kentän osalta valmistuminen mahdollisesti jo kesällä 2018. Kentän toteuttaminen edellyttänee erillistä määrärahaa vuodelle 2018, määräraha-arvio n. 600 ‑ 700 000 euroa. Toteutus- ja rahoitustapa on vielä päättämättä, lunastus ajoittuu investointiohjelman mukaan vuoteen 2022. Vanhan koulun purkamisen tavoiteajankohta on kesä 2018 edellyttäen, että purkulupa saadaan. Kaupunkitekniikan keskus leventää ja parantaa osaa Karhuniityntiestä ja -kujasta vuosien 2017 – 2018 aikana.
Vaihe 3:
Koulun laajennus lopulliseen kokoonsa, piha-alueiden toteutus sekä tilamuutoksia vaiheeseen 1 joidenkin toimintojen siirtyessä vaiheen 3 rakennukseen. Esisuunnittelu ja hankkeen valmistelu on aloitettu. Valmistumistavoite on viimeistään kesäkuu 2020. Toteutus- ja rahoitustapa on vielä päättämättä, lunastus ajoittuu investointiohjelman mukaan vuoteen 2023.
Olen tehnyt urakalla töitä Karhusuon koulun parissa niin jaostossa kuin budjettineuvotteluissa. Lähtökohta on ollut, että 1. vaihe valmistuu syyslukukauden alkuun. Vanhemmat saivat kuitenkin järkytyksekseen wilman kautta viestin todennäköisestä viivästyksestä.
Karhusuon uuden yhtenäiskoulun saaminen Karhusuonmäelle on surullisen kuuluista monista vaikeuksistaan. Koululla on oireiltu vuosia ja nyt arki pyörii kahdessa väistötilassa jo toista vuotta. Pienemmillä oppilailla ja esikoululaisilla väistö alkoi siirtotiloissa syyskuussa 2015, loput siirtyivät Lagstadin kouluun tammikuussa 2016. Siirtokoulusta puuttuvat liikuntatilat, käsityötilat, oppilashuoltotilat ja ruokala.
Asukkaiden on voitava luottaa siihen, että tehdyt päätökset ja kirjaukset pitävät ja että kaupungin organisaation sisällä yhteistyö toimii ja tieto kulkee. Nyt on neljä kuukautta aikaa saada Karhusuon koulun ensimmäinen vaihe valmiiksi. Tilapalveluiden, rakennusvalvonnan ja hankkeen toteuttajan on viipymättä löydettävä ratkaisut, joilla koulu saadaan valmiiksi aikataulussa.
– Valtuustoaloite Matinkylän terveyskeskuksen peruskorjauksen siirtämisestä kahdella vuodella ja Tapiolan väistötilojen käyttämättä jättäminen niiden vaikean saavutettavuuden johdosta (Kh-Kv-asia)
Kurt Bymanin (sit.) ja 14 muun aloite Matinkylän terveyskeskuksen peruskorjauksen siirtämisestä kahdella vuodella ja Tapiolan väistötilojen käyttämättä jättäminen niiden vaikean saavutettavuuden johdosta.
Vastaus on lyhykäisyydessään seuraava:
”Sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt 18.1.2017 esittää Tilapalvelut-liikelaitokselle, että Matinkylän terveysaseman peruskorjaushankkeen aikataulu arvioidaan uudelleen ja tuodaan sosiaali- ja terveyslautakunnan päätettäväksi vuoden 2017 aikana.
Tilapalvelut-liikelaitos on alustavasti selvittänyt Matinkylän nykyisen terveyskeskuksen peruskorjausta. Tila- ja asuntojaosto on hyväksynyt 19.1.2015 kohteen hankesuunnitelman. Kohteesta on tehty muun muassa kuntoarvio, rakennetutkimuksia ja sisäilmaselvityksiä.
Tilapalveluissa jatketaan peruskorjauksen suunnittelua, kun sosiaali- ja terveyslautakunta on määritellyt peruskorjaushankkeen aikataulun. Tilapalvelut on käynnistänyt keväällä 2017 selvityksen tontin kehittämisestä ja tilannut tontinkäyttösuunnitelman laatimistyön.”
Tässä otettiin siis aikalisä sote-uudistuksen takia ja se päätös oli minusta ihan perusteltua.
– Päätökset ja kirjelmät sekä kokouksessa kuultavat selostukset
Kuultavia selostuksia on tällä kertaa useampia:
– Hankeselvitys, Jupperin päiväkoti, peruskorjaus, Maija Lehtinen
– Tilapalveluiden kehittäminen, Maija Lehtinen
– Leppävaaran urheilupuiston katsomon käyttökiellon purkaminen kesäksi 2017, Maija Lehtinen
– Selvitys Karhusuon koulun 2. ja 3. vaiheen toteutuksesta, Maija Lehtinen
– Ajankohtaiset sisäilma-asiat, Maija Lehtinen
– Raportointi 27.3.2017 kaupunginhallitukselle esitetystä, talousarvioneuvotteluissa tehdystä koulutiloja koskevasta pöytäkirjamerkinnästä
Näistä riittää varmasti keskusteltavaa. Sisäilmaraportista toivottavasti uutta infoa ainakin Jousenkaaren ja Aarnivalkean väistöjen tilanteesta.
Hei, tuliko Jousenkaaren koulun tilanteesta lisätietoa kokouksessa?
Valitettavasti väistöstä ei vieläkään ollut varmaa tietoa. Tilapalvelut tiedottaa heti kun selviää. Koitan saada raportin kokouksesta kirjoitettua tänään.