Maanantaina on tila- ja asuntojaoston viimeinen kokous tällä kokoonpanolla. Espoon vihreät valitsi minut jatkamaan kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajana sekä tila- ja asuntojaoston puheenjohtajana, joten työ jatkuu. Olen kiitollinen saamastani luottamuksesta.
Listalla tärkeimpinä asioina koulukorjaukset sekä mallit sisäilmaoireiden kartoitukseen. Alla kokousasiat avattuna, esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä.
– Päätökset ja kirjelmät sekä kokouksessa kuultavat selostukset
Kuullaan seuraavat selostukset:
– Hankeselvitys, Mankkaan päiväkoti, peruskorjaus ja laajennus, Maija Lehtinen
– Ajankohtaiset sisäilma-asiat, Maija Lehtinen
– Luottamushenkilöiden tyytyväisyyskyselyn vastaukset 2017
Ajankohtaisissa sisäilma-asioissa listalla ainakin Aarnivalkean, Jousenkaaren, Karamzinin, Meritorin ja Nöykkiön koulun tilanteet. Selostus saadaan julki kokouksen jälkeen. Osa kohteista on esillä myös kohdassa 6, jossa avaan asioita lisää.
– Tilapalvelut -liikelaitoksen investointimäärärahojen siirrot (Kh-asia)
Esitetään seuraavia määrärahasiirtoja:
1.) Hallinnon tilatehokkuuden parantamiseen varatuista rahoista:
– 100 000 euroa Tapiolan koulu ja lukio investointihankkeelle
– 350 000 euroa Auroran koulu, päiväkoti ja neuvola investointihankkeelle
– 250 000 euroa Tapion kentän huoltorakennuksen investointihankkeelle
– 250 000 euroa Keskuspaloasema investointihankkeelle
– 40 000 euroa Suvelan asukaspuiston varastotila investointihankkeelle
2.) Matinkylän terveysasema investointihankkeelta (jota lykättiin sote-uudistuksen takia):
– 1,3 me Suviniityn päiväkoti investointihankkeelle
– 1,4 me omaisuuslajille koneet ja kalusto (Espoo Cateringin keskuskeittiön varustus)
Ykköskohdan hankkeet ovat valmistuneet sopimuksen mukaisessa aikataulussa ja budjeteissa, mutta maksueriä on siirtynyt viime vuodelta tälle vuodelle. Hallinnon tilatehokkuuden parantamiseen on varattu tälle vuodelle 3 me, josta arviolta vähintään 1 me jäisi käyttämättä.
Suviniityn päiväkodin osalta kyse on siitä, että rahoitusta on varattu tälle vuodelle 200 000 e ja tarve on 1,5 me. Kokonaiskustannukset eivät ole kasvaneet.
Varaus koneisiin ja kalustoon puolestaan koskee Espoo Cateringin uuden keskuskeittiön keittiökalusteita. Kokonaistarve tulee olemaan 2,4 me.
Tämä on lähinnä budjettitekniikkaa. Muutokset yli tilivuoden pitää aina tuoda kaupunginhallitukseen hyväksyttäväksi.
– Lainahakemuksen puolto Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen hyväksymisvaltuudella
Kiinteistö Oy M2-Kodit hakee perusparannuslainan puoltoa Espoon Kaskimaa 4 vuokratalokohteelleen Latokaskessa. Kohde on valmistunut vuonna 1991 ja siinä on 54 asuntoa (4971 k-m2). Korkotukilainaa haetaan 1 212 193 euroa.
Kohde sijaitsee kaupungin omistamalla tontilla ja se on vuokrattu 20.12.2048 saakka.
M2-Kodit (entiseltä nimeltään Y-Asunnot) on Y-Säätiö -konsernin omistama yhtiö, joka tarjoaa valtion tukemia vuokra-asuntoja. M2-Kodeilla on 9 800 asuntoa 30 paikkakunnalla. Keskimääräinen neliövuokra vuonna 2016 oli 13 euroa/m2/kk.
– Selvitys säästyvien investointimäärärahojen uudelleen kohdentamisesta
Viime syksyn talousarvioneuvotteluissa saatiin 10 me lisää rahaa koulukorjauksiin. Sen jälkeen on käyty keskustelua siitä, oliko kyse investointibudjetin lisäyksestä vai siitä, että tuo 10 me säästetään muista hankkeista. Siksi pyysimme rahan käytöstä jaostolle selvityksen ja myös opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on tästä kysellyt.
Selostuksessa kerrotaan miten tuo 10 me lisäraha saadaan kasaan Tilapalveluiden tänä vuonna valmistuvien investointihankkeiden säästöistä, investointihankkeiden siirtymisen takia käyttämättä jäävistä määrärahoista sekä toteutumattomille investointihankkeille varatuista määrärahoista.
Ennustetut säästöt vuonna 2017 ovat yhteensä 7 430 000 euroa. Ennustettuja säästöjä kohdistetaan seuraaviin kohteisiin vuoden 2017 aikana:
Pohjois-Tapiolan koulu
Aarnivalkean koulu on siirtymässä Pohjois-Tapiolan kouluun 10.8.2017 alkaen. Kohteessa on tehty kuntotutkimus ja tarvittavien korjausten suunnittelu on aloitettu. Kohteeseen hankitaan lisäksi siirtokelpoinen, väliaikainen opetustila korvaamaan ns. Nappula-rakennus, joka osoittautui sisäilmaltaan ongelmalliseksi.
Friisilän päiväkoti
Friisilän päiväkodissa on tehty sisäilmatutkimus. Tarvittavien suunnitelmien laatiminen on käynnissä. Kohteen korjaustyötä tulee aikaistaa investointiohjelmassa esitetystä 2024 – 2025 aikataulusta. Peruskorjausselvitys ja -suunnittelu, varaus 100 000 euroa vuodelle 2017.
Aarnivalkean koulu
Selvitetään Aarnivalkean koulun peruskorjaus- ja purkumahdollisuutta selvitys- ja suunnitteluvaraus 200 000 euroa vuodelle 2017.
Rastaalan koulu
Rastaalan koulun korjaussuunnittelu ja korjaukset vuonna 2017. Kaupungin tiedote asiasta.
Meritorin koulu
Meritorin koulun korjaussuunnittelu ja ylläpitävät korjaukset ennen investointihanketta vuonna 2019 – 2021, varaus 130 000 euroa vuodelle 2017. Meritorin koulussa on valmistunut kuntotutkimus ja kaupunki tiedotti siitä 8.5.
Meritorin koulun sisäilmatutkimuksen tulokset vaikuttavat huolestuttavilta (lattiamateriaalien vaihto useissa tiloissa, tiivistyskorjaukset). Peruskorjaus ajoitettu alkavaksi 2019, joten nyt tehtävillä korjauksilla pitäisi varmistaa, että tilat saadaan terveellisiksi ja turvallisiksi. Tästä kyselen tarkemmin.
Niittykummun paloasema
Kohteen korjaustapaan on kolme vaihtoehtoa, joissa kustannukset vaihtelevat korjauksen laajuuden ja valitun väistöratkaisun mukaan. Kustannukset ovat ennusteen mukaan enintään 1,0 me, jonka lisäksi tulevat väistön kustannukset. Esitys vaihtoehdoista valmistuu 15.5.2017 mennessä.
Lisäksi ennustetaan kustannusylitystä noin 2 500 000 euroa tietyissä investointihankkeissa. Määrärahojen siirto tai lisämäärärahan anominen tehdään syksyllä, jolloin mm. lisä- ja muutostöiden määrä on paremmin tiedossa.
Ja vielä kerrotaan, että kunnossapidon vuosiohjelmaan sisältyviin elinkaarta jatkaviin investointeihin (6,7 me vuonna 2017) on tullut seuraavia muutoksia:
Jousenkaaren koulun elinkaarta jatkavan investoinnin määrärahaa käytetään kohteen peruskorjaussuunnitteluun, varaus 500 000 euroa. Kohteelta 2017 säästyvä osuus käytetään Haukilahden koulun laajentuneisiin korjauksiin koskien julkisivua ja salaojia, joiden alustava kustannusarvio on 800 000 euroa. Selvitetään Jousenkaaren koulun peruskorjaus- ja laajennus- sekä purkumahdollisuutta.
Tapiolan uimahallin elinkaarta jatkavan investoinnin määrärahaa käytetään kohteen korjauksiin, varaus 500 000 euroa ja korjaustarpeen laajentumisen myötä kohteen peruskorjaussuunnitteluun, varaus 200 000 euroa. Peruskorjauksesta muodostetaan investointihanke.
Karamzinin koulun korjaukset on siirretty pienistä perusparannuksista elinkaarta jatkaviin investointeihin, koska korjaustarpeet ovat laajentuneet. Vuonna 2017 tarvitaan noin 400 000 euroa kohteen korjaussuunnitteluun ja korjauksiin. Korjaustyöt jatkuvat vuonna 2018. Korjaustöiden alustava kokonaiskustannusarvio on 2 me. Koulun korjausväistö on suunnitteilla.
Karamzinin koulun osalta kaupunki on tiedottanut, että koulun elinkaarta jatkava peruskorjaus on alkamassa 1.1 2018 ja että korjausväistöön siirtymisen aikatauluun vaikuttaa Järvenperän koulun alueella olevien siirtokelpoisten tilojen vapautuminen.
Minusta nyt on syytä tehdä selkeä päätös, että väistöön siirrytään välittömästi kun siirtokelpoiset tilat vapautuvat. Aarnivalkean koulun on määrä siirtyä Pohjois-Tapiolaan syyslukukauden alusta, mutta riski on, että sinne tilattavat siirtokelpoiset tilat eivät valmistu elokuun alkuun. Se on kuitenkin asetettu lähtökohdaksi, joten siinä pitäisi pysyä. Sen jälkeen Karamzinin koulussa on tehtävä riittävät sisäilmatutkimukset ja niiden pohjalta arvio, millaisia toimia koulun tilojen saaminen terveellisiksi ja turvallisiksi edellyttää. Lähtökohdan pitää olla, että koulu laitetaan kerralla kuntoon. Pidän tärkeänä myös sitä, että koululle perustetaan kohdekohtainen sisäilmaryhmä, jotta vuorovaikutus ja tiedonkulku vanhempien suuntaan saadaan toimimaan.
Ja vielä tuosta 10 me käytöstä:
Hyvä tietysti että rahaa yritetään löytää budjetin sisältä, mutta kyllä tämä pistää miettimään, että tehdäänkö kaikki tarpeellinen vai se, mihin saadaan nipistettyä rahat muualta. Kuitenkin valtuuston selkeä tahtotila oli, että 10 me lisätään investointibudjettiin. Näin asia kirjattiin talousarvioneuvottelujen pöytäkirjamerkintään:
”Kaupunginjohtajan koulujen sisäilmaongelmiin tehtyä 10 miljoonan euron varausta käytetään etupainotteisesti siten, että se varataan 2017 mm. Aarnivalkean, Jousenkaaren ja Haukilahden koulun korjauksiin ja koulujen elinkaarta pidentäviin hankkeisiin.”
– Tilapalvelut -liikelaitoksen huhtikuun kuukausiraportti
Tilapalvelujen toiminnan kehittäminen ja uudelleen organisointi on valmisteilla. Uudistuksella
tähdätään tuottavuuden parantamiseen, rakennuttamisen vahvistamiseen sekä investointikustannusten ja sisäilma-asioiden hallintaan. Muutoksessa vahvistetaan sisäilmakorjausten suunnittelua, tutkimista ja tiedottamista, sekä kohdennetaan resursseja ennakoivaan ylläpitoon. Siivous, kiinteistönhoito ja vahtimestaripalvelut yhdistetään palvelutuotannoksi.
Tyyppikoulu ratkaisujen kehittäminen on edennyt konkreettisiksi toimenpiteiksi kun koulujen toteuttaminen Niipperiin ja Karhusuolle on alkanut maanrakennustöillä. Perustyyppisen päiväkotimallin suunnittelu ja suunnitteluohjeiden päivitys on valmisteilla. Espoon alueella tehdään aktiivisesti selvityksiä väistötilojen hankkimiseksi olemassa olevista kiinteistöistä.
Käyttötalouden ennustetaan toteutuvan pääasiassa talousarvion mukaisena eikä olennaisia poikkeamia ole tiedossa.
Investointeihin on varattu tälle vuodelle 77,9 me josta on ennustettu toteutuvan 73 me. Vaje johtuu osin siitä, että rahaa on käytetty jo viime vuonna, osin rakentamisen viivästymisestä tai siitä, ettei hanketta toteuteta sosiaali- ja terveysuudistuksen takia (Matinkylän terveysasema). Säästyneet investointimäärärahat kohdennetaan sisäilmahankkeiden korjauksiin.
Oikeaan suuntaan mennään kehittämistoimissa. Ensi syksyn talousarvioneuvotteluissa pitää varmistaa, että sisäilmaongelmien hoitoon on riittävät edellytykset ja resurssit. Tämä on nyt ymmärtääkseni kaikkien valtuustoryhmien keskeinen prioriteetti.
– Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen
Tätä asiaa on väännetty monessa kokouksessa ja vihdoin se alkaa tuottaa tulosta. Asia sai alkunsa Mari Anthonin (vihr.) aloitteesta, joka sai alkuun varsin penseän vastanoton, mutta jonka yhteydessä valtuusto hyväksyi Marin tekemän toivomuksen yksimielisesti. Sen työstämistä sitten jatkettiin taas jaostossa.
9.1.2017 jaosto päätti esityksestäni seuraavaa:
”Tila- ja asuntojaosto edellyttää, että vuosittain koostettavaan tilannekuvaan sisällytetään toimiva malli oppilaiden sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittamiseksi valtuuston toivomuksen mukaisesti. Tilannekuvan toteutustapa tuodaan tila- ja asuntojaoston käsiteltäväksi viimeistään toukokuun kokoukseen. Samassa yhteydessä arvioidaan uudelleen hyödyt liittää THL:n tai vastaava strukturoitu sisäilmakysely osaksi sisäilmaongelmien ratkaisuprosessia.”
Nyt on koostettu malli Tilapalvelut-liikelaitoksen tilahallinnan olosuhdejaoston (= sisäilmaryhmä) johdolla yhdessä sivistystoimen ja sosiaali- ja terveystoimen koulu- ja opiskeluterveydenhuollon kanssa.
Mallissa ehdotetaan, että oppilaskysely tehtäisiin ensimmäisillä kyselykerroilla rinnakkain kahdella mallilla, joista myöhemmin tehtäviin kartoituksiin valitaan soveltuvin kysely.
Toinen kyselyistä on THL:n kehitteillä oleva oppilaille suunnattu kysely ja toinen kouluissa oppilaiden itsearvioinnin ja kouluterveydenhoitajan kysymyksiin perustuva kysely, jonka kouluterveydenhoito on laatinut. Kysely tehdään kouluterveydenhoitajalla käynnin yhteydessä niille oppilaille, jotka kokevat oireiden johtuvan sisäilmaongelmasta.
THL:n kysely toteutetaan alueittain tammi-helmikuun aikana porrastettuna kolmelle vuodelle. Peruskouluissa kysely toteutetaan 3. luokasta ylöspäin sekä kaikille lukioille rakennuksen omistuspohjasta riippumatta. Kyselyyn osallistuvat kaikki koulut. Kyselyn hinta-arvio sadalle koululle olisi noin 25 000 euroa.
Kyselyjen tuloksista saadaan koulukohtainen tilannekuva sisäilman laadusta, mikä arvotetaan kohteen sisäilman tilannekuvaksi. Tilannekuvan perusteella tehdään selvityksiä, joiden pohjalta päätetään toteutettavat tarvittavat toimenpiteet.
Kouluterveydenhoidon ja itsearvioinnin koulukysely toteutetaan marras-helmikuun aikana aluksi noin 10 peruskoululle 4. luokasta ylöspäin ja kaikille lukioille. Itsearvioinnin uudistamisen vuoksi, pilotissa on lukuvuonna 2017 – 2018 vain noin 10 peruskoulua.
Koulukohtaisten kyselyjen vastaukset arvotetaan, jolloin saadaan arvio oireiden merkityksestä ja pystytään luomaan tilannekuva. Tilannekuvan perusteella tehdään selvityksiä, joiden pohjalta päätetään toteutettavat tarvittavat toimenpiteet.
Mallin laatineen asiantuntijatyöryhmän ehdotus kyselyn toteuttamiseksi:
– Ensimmäisellä oppilaiden oireiden kartoituskerralla käytetään kahta päällekkäistä kyselyä, jotka ovat THL:n kysely ja kouluterveydenhuollon- ja itsearviointikysely. Näistä kyselyiden tuloksista koostetaan taulukkomuotoinen tilannekuva, joilla kartoitetaan mahdollisia sisäilmaongelmista johtuvia oireita.
– Jatkossa vaihtoehdoista valitaan kyselytapa, joka voidaan toteuttaa joko alueittain vuosittain (THL) tai kaikissa kouluissa vuosittain (kouluterveydenhuollon ja itsearviointikysely).
– Tilannekuvalle määritellään arvotusasteikko, jonka pohjalta mahdollisesti tarvittavat toimenpiteet toteutetaan ja joita olisivat: 1) ei toimenpiteitä, 2) ylläpidolliset tarkastukset ja mahdolliset korjaukset sekä 3) sisäilmastotutkimukset (kuntotutkimukset) ja mahdollisten ongelmien aiheuttajien ja riskien korjaukset sekä terveyteen liittyvät selvitykset ja ympäristöterveyden lausunnot.
– Koostettu tilannekuvataulukoista laaditaan esitys tila- ja asuntojaokselle vuosittain.
Kiitos vielä kerran Mari Anthonille tärkeän aloitteen tekemisestä ja sitkeästä vaikuttamisesta, jotta oirekartoitukset saataisiin Espoossa käyttöön. Valtuusto toivoi Espoon omaa mallia ja tässä sellaista on nyt kehitetty. Pitää vielä varmistaa, että kartoituksia lähdetään myös toteuttamaan.