Tässä raporttia kaupunginhallituksen kokouksesta. Esityslista avattuna löytyy täältä. Hankalimmat asiat jäivät pöydälle.
– Valtuustoaloite turvallisuusohjelman valmistelusta (Kv-asia)
Hyväksyttiin esityksen mukaan.
– Hallintosäännön VII osan luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön 2 §:n tarkistaminen (Kv-asia)
Kyse on siitä, että kaupunginhallituksen jaostoineen sekä lautakuntien jäsenet saavat jatkossa kokouspalkkiota myös iltakouluista ja seminaareista (puolet kokouspalkkiosta). Lautakuntien osalta palkkiollisten iltakoulujen määrä rajattiin kahteen vuodessa.
Nostettiin keskusteluun se, olisiko rajauksen pitänyt koskea myös kaupunginhallitusta ja olisiko siinä tapauksessa määrän pitänyt olla neljä vuodessa. Näihin ehdotuksiin eivät muut lämmenneet. Nähtiin, että lukumäärän nostaminen ohjaisi lautakuntia pitämään maksimimäärän iltakouluja. Ja todettiin, että jos kaksi ei riitä, voi lautakuna anoa kaupunginhallitukselta ylimääräisen iltakoulun pitämistä. Kaupunginhallituksen rooli taas nähtiin niin merkittäväksi, ettei määrää haluttu sen osalta rajoittaa. Päätettiin keskustelun jälkeen yksimielisesti pohjan mukaan.
– Poikkihallinnollisten kehitysohjelmien hyötytavoitteiden hyväksyminen (Kv-asia)
Ohjelmaryhmät ovat tehneet hyvää työtä. Innostava Elinvoimainen Espoo -kehitysohjelman hyötytavoitteita valmistelijat vielä täydensivät, jotta ovat yhteismitallisia muiden kanssa.
Kestävä Espoo -kehitysohjelman päästötöntä energiantuotantoa ja älykkäitä energiaratkaisuja koskevaan tavoitteeseen lisättiin sana energiatehokkuus.
Muilta osin hyväksyttiin esityksen mukaan.
Keskustelussa nostin esiin sen, että Osallistuva Espoo -kehitysohjelman hyötytavoitteisiin olisi ollut hyvä kirjata, että asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien parantamiseen hyödynnetään digitalisaation mahdollisuuksia siten, että tiedon oman alueen käynnissä olevista hankkeista voisi saada jatkossa sähköpostiin. Tämä jäi evästykseksi ohjelmaryhmän jatkotyöhön.
– Edustajien nimeäminen kuuden suurimman kaupungin luottamushenkilöjohdon tapaamiseen Vantaalla 21. – 22.11.2017
Meiltä allekirjoittanut sekä kaupunginhallituksen jäsen Mikki Kauste.
– Kaupunginhallituksen jäsenen osallistuminen Eurocities-verkoston kulttuurifoorumin kokoukseen Ghentissä
Hyväksyttiin esityksen mukaan.
– Osallistujien nimeäminen Uudenmaan Maakuntaparlamenttiin 23.-24.11.2017
Tännekin meiltä allekirjoittanut ja Mikki Kauste.
– Työtapaturmavahingon kustannuksen korvaaminen vahinkorahastosta
Hyväksyttiin esityksen mukaan.
– Valtuustoaloite ikäihmisten alueellisten kuntosalipalvelujen parantamisesta (Kv-asia)
Hyväksyttiin esityksen mukaan pienellä vahvistuksella, että pyrkimisen sijaan kehitetään kuntosali- ja liikuntatarjontaa Tapiolassa ja Matinkylässä uimahallien avautumista odotellessa.
– Oikaisuvaatimukset vammaisneuvoston asettamisesta toimikaudelle 2017-2019
Hyväksyttiin esityksen mukaan.
– Valtuustoaloite nuorisovaltuustoaloitteiden tuomisesta valtuuston käsittelyyn (Kv-asia)
Meidän Mari Anthonin ja Ekim Özdemirin aloite, johon oli annettu varsin penseä vastaus.
Vastaus palautettiin esityksestäni yksimielisesti uudelleen valmisteltavaksi siten, että selvitetään parhaita käytäntöjä muista kaupungeista ja pohditaan laajemmin nuvan vaikutusmahdollisuuksien parantamista yhdessä nuvan kanssa. Asia on tärkeä sikälikin, että myös Osallistuva Espoo -ohjelmaryhmä on hyötytavoitteissaan kiinnittänyt huomiota lasten ja nuorten osallisuuden lisäämiseen.
– Suomenkielisen esiopetuksen järjestäminen sivistystoimen varhaiskasvatuksen tulosyksikössä (Kv-asia)
Hankala asia, joka jätettiin pöydälle, jotta valtuustoryhmät ehtivät käsitellä asiaa. Siirto tarkoittaisi 36 esiluokanopettajan työsuhteiden muutosta. Henkilöstön yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta siirto olisi perusteltu. Toisaalta yksilöiden kannalta voimassa olevien virkasuhteiden purkaminen tuntuu kohtuuttomalta. Tärkeintä on saada tälle pitkään vireillä olleelle prosessille piste.
– Puustellinkallio, asemakaavan muutoksen sekä maankäyttö- ja esisopimusten hyväksyminen, alue 110516, 51. kaupunginosa Leppävaara (Kv-asia)
Hyväksyttiin esityksen mukaan. Kaupunkisuunnittelulautakunnassa on tehty hyvä pohjatyö.
– Valtuustoaloite Liikkuminen palveluna eli Mobility as a Service (MaaS) -palvelun käyttöönottamisesta (Kv-asia)
Kirsi Louhelaisen (vihr), Henrik Vuornoksen (kok) aloite. Vastausta täydennettiin seuraavalla tekstillä, joka on poimittu kaupungin HSL:lle antamasta lausunnosta:
Valmisteilla olevalla joukkoliikenteen lainsäädännön muutoksella pyritään edistämään uusien liikkumispalvelujen syntyä. Niillä on vaikutusta myös HSL-alueen joukkoliikenteeseen.
Espoon tavoitteena on, että HSL ja sen jäsenkunnat muodostavat yhdessä alan toimijoiden kanssa monitoimijaverkon, jonka kautta voidaan HSL:n joukkoliikenteeseen tukeutuen luoda jäsenkuntia ja niiden asukkaita palvelevia uusia liikkumiseen palveluja, mahdollisesti yksityisten tahojen järjestäminä.
Joukkoliikenteen ja liikkumispalvelujen kannalta on tärkeää, että HSL laajentaa joukkoliikenteen lippu-, tieto- ja markkinointiyhteistyötä muiden viranomaisten ja kaupallisten toimijoiden kanssa.
Espoo on kantanaan esittänyt, että HSL:n tulisi keskittyä kehittämään ensisijaisesti HSL-alueen joukkoliikenteen käyttäjille suunnattuja reittioppaan palveluja.
MaaS-palvelujen yleistyessä HSL:n tuottamat liikkumisen palvelut ja reittiopas voi olla osa liikkumisen palveluja ja toimia uusien palveluiden kanssa samalla liikkumisen palvelujen välitys- ja yhdistelyalustalla, joka voi olla kolmannen osapuolen tuottama.
Espoon näkökulmasta on tärkeää, että uusia liikkumispalveluja pilotoidaan yhdessä alan toimijoiden kanssa. Lähtökohdaksi tulee asettaa kestävien, joukkoliikennettä tukevien liikkumismuotojen edistäminen ja henkilöautoilun vähentäminen.
– Valtuustoaloite Laaksolahden jäähallin purkamisesta (Kv-asia)
Sirpa Hertellin (vihr.) aloite. Loppukappaletta viilattiin vähän, jotta asuntorakentaminen ei dominoi:
Urheilupuiston alueen kehittämistä jatketaan teknisen ja ympäristötoimen
ja liikuntapalveluiden yhteistyönä niin, että haetaan mahdollisuutta lisätä
urheiluun liittyviä palveluita ja/tai -tiloja sekä tarpeellisten liikuntatilojen rakentamisen ja rannan kunnostamisen rahoittamiseksi selvitetään mahdollisuutta sijoittaa myös VÄHÄISESSÄ MÄÄRIN
asuntorakentamista alueelle.
– Lausunnon antaminen tiesuunnitelmasta Kehä I välillä Kalevalantie – Turunväylä (VT 1), Espoo
Iso asia, joka jätettiin pöydälle paneutumista varten.
– Kehä I:n (Mt 101) parantamista Laajalahden kohdalla koskevan aiesopimuksen hyväksyminen
Tämä hyväksyttiin. Liittyy edelliseen tiesuunnitelmaan, mutta koskee vain Laajalahden osuutta, joka tarvitaan Raidejokerin toteuttamista varten. Tällä sopimuksella päätetään vain rahanjaosta, valtio maksaa 2/3 ja Espoo 1/3.