Ylimääräisessä kokouksessa eilen tärkeimpänä asiana oli Länsimetron liityntäliikenteen ongelmien ratkaiseminen. Lisäksi käytiin evästyskeskustelua kouluverkkosuunnitelmasta.
– Kannanotto Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän Etelä-Espoon joukkoliikenteeseen esittämiin toimenpiteisiin
Käsittelyn pohjana oli konsernijaoston aiemmat tiukat linjaukset ongelmien poistamiseksi. Kaupunginhallitus työsti yhteistuumin tiukan valmistelukehotuksen, jonka kopioin tähän alle. Meidän Tiina Pursula on tehnyt todella ansiokasta työtä ja hänen kädenjälkensä näkyy lauseina tekstissä useassa kohtaa:
”Kapunginhallitus antaa toimialajohtajalle ja edustajilleen HSL:n hallituksessa valmistelukehotuksen neuvotella HSL:n kanssa siten, että HSL pikaisesti tunnistaa ja ratkaisee Länsimetron ja sen liityntälinjaston Espoon esille nostamat ongelmat sekä keskinäisen aikataulutuksen ja reittioppaan ongelmat, eliminoi liityntävaihtoihin liittyvät ylipitkät odotusajat sekä tahdistaa bussivuorojen lähtö- ja saapumisajat metron liikennöintiaikoihin paremmin sopiviksi.
Kaikki toimenpiteet koskevat ajanjaksoa ennen Kivenlahden metron käyttöönottoa. Kiireelliset toimenpiteet kohdennetaan etenkin ruuhka-aikoina metron liityntäliikenteeseen Matinkylästä länteen. Kaikkien metrovuorojen tulisi ruuhka-aikoina lähteä Matinkylästä ja jatkaa Matinkylään.
HSL:n tehtävänä on lakisääteisesti hoitaa pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä. HSL:n vastauksen liitteenä on kuuden kohdan ohjelma Espoon bussilinjastoon kohdistuvista toimenpiteistä, joita HSL esittää vastauksena Espoon kaupungin luettelemiin ongelmiin. Toistaiseksi liityntälinjaston liikennöinnin toteutumisesta saatu tieto on Espoossa perustunut pääosin kuntalaisilta saatuun palautteeseen. Liikennejärjestelmästä saatavia HSL seurantatietoja ei Espoossa vielä ole käytettävissä.
Tässä tilanteessa HSL:n tulee pikaisesti laatia ja toimittaa Espoon kaupungille linjakohtainen tilanneanalyysi liityntäliikenteen toteutumisesta ja analyysi alueittaisista matkustajamäärien muutoksista ennen ja jälkeen linjastomuutoksen sekä analyysi saadusta asukaspalautteesta kokonaisuudessaan, ja valmistella näistä lähtökohdista Espoon joukkoliikennejärjestelmää tukevia, matkustajien kannalta vaikuttavia ja kustannustehokkaita ratkaisuja yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa. Espoo on valmis kasvattamaan HSL:lle kuntaosuuttaan matka-aika- ja kapasiteettiongelmien ratkaisemiseksi.
Kaupunki kuitenkin edellyttää, että valmistelun yhteydessä varmistetaan, että toimenpiteet korjaavat ongelmia erityisesti siellä, missä palvelutaso ja matka-ajat on heikentyneet eniten. Espoo tarvitsee toiminnalliset ja taloudelliset ennakkolaskelmat siitä, miltä alueilta matka-aikoja voitaisiin olennaisesti lyhentää lisäämällä suoria bussivuoroja ruuhka-aikoina joko liityntäliikenteenä Matinkylään tai jollekin muulle metroasemalle tai suoraan Kamppiin. Espoo edellyttää myös, että kaikkien muutosten taloudellisia vaikutuksia arvioidaan muutosten suunnittelun yhteydessä, erityisesti muutosten vaikutus Espoon kuntaosuuteen huomioiden arvioitu lipputulojen lisäys.
Espoon kaupunki edellyttää että HSL toteuttaa tehokkaaksi ja vaikuttavaksi toteamansa liityntäliikenteen ja Espoon sisäisen liikenteen puutteita koskevat toimenpiteet pikaisesti niin, että nykyisten sopimusten mahdollistamat korjaukset saadaan käyttöön ensitilassa ja muiden muutosten osalta valmistelua kiirehditään.
Espoo edellyttää, että tietopohjan kasvaessa linjaston toimivuuden parantamista jatketaan edelleen kunnes Espoon kaupungin esiin nostamat ja muut esille tulleet linjastomuutosten ongelmat on saatu ratkaistua.
Samalla Espoo muistuttaa, että HSL:n tulee kehittämistoimenpiteillään jatkuvasti tarkastella joukkoliikenteen palvelutasoa kaikkialla Espoossa.
HSL käsittelee asiaa seuraavan kerran iltakoulussaan 7.2.2018. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto ja myös kaupunginhallitus käsittelevät asiaa 12.2.2018 sekä HSL hallitus seuraavan kerran 13.2.2018.”
Nyt toivotaan, että saadaan viikon päästä jo konkreettiset parannukset eteenpäin.
– Päätökset ja kirjelmät sekä kokouksessa kuultavat selostukset
– Tilankäyttösuunnitelma 2018 – 2027, lukiot ja peruskoulut
Kouluverkkosuunnitelmasta saatiin määräaikaan mennessä yli 1000 asukaspalautetta, pyysin ne myös kaupunginhallituksen nähtäväksi. Viranhaltijat ovat muokanneet esitystä saadun palautteen pohjalta ja uusi esitys tuli julki tänä aamuna. Esitys menee 14.2. opetus- ja varhaiskasvatuslautakuntaan, jolla on päätösvalta asiassa.
– Espoon keskuksen väistötilasuunnitelma
Tätä käsiteltiin pitkästi aamun tila- ja asuntojaoston kokouksessa.