Valtuusto hyväksyi tänään vesihuollon kehittämissuuunnitelman seuraavaksi 10 vuodeksi. Keskustelu käytiin lähinnä yhden kohteen, Mustapurontien vesihuollon ympärillä. Henna Partanen kuvasi ansiokkaasti puheessaan, kuinka alueen vesihuoltoa on koitettu saada eteenpäin valtuuston erilaisin päätöksin. Marjaana Siivola (vihr.) teki esityksen hankkeen aikaistamisesta. Valitettavasti Siivolan esitys kaatui niukasti 38-33, 2 tyhjää. Mustapurontien asukkaat joutuvat siis edelleen odottamaan puhdasta juomavettä.

Omassa puheenvuorossani nostin esiin Kalajärven alueen tilanteen. Valitettavasti tämä asia ei muistunut mieleen kaupunginhallitusvaiheessa. Kalajärvi on matala ja ekosysteemiltään herkkä järvi, jonka kuormitusta tulisi välttää kaikin mahdollisin keinoin. Kalajärvenkallioiden kaavan yhteydessä kaupunkisuunnittelulautakunta ja kaupunginhallitus linjasivat, että järven ympäristön vesihuolto on laitettava kuntoon myös nykyisen asutuksen osalta, jotta järven tila paranee.

Tein toivomuksen, joka hyväksyttiin yksimielisesti:

”Valtuusto toivoo, että Kalajärven (Kalajärventien pää) vesihuollon toteutusta kiirehditään.”

Nyt on tärkeää seurata tämänkin alueen vesihuollon etenemisestä. Kaupunginhallituksessa tehtiin puheenjohtaja Markkulan esityksestä ohjelmaan yleinen lisäys, jossa korostettiin lisärahan tarvetta, jotta vielä keskitetyn vesihuollon ulkopuolella olevia alueita saadaan nopeammalla tahdilla vesihuollon piiriin.

Alla puheeni kokonaisuudessaan.

* * *

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

kiistanalaista Kalajärvenkallioiden kaavaa hyväksyessään kaupunginhallitus kehotti asemakaavan toteuttamiseen osallistuvia mahdollisuuksien mukaan ottamaan huomioon kaupunkisuunnittelulautakunnan tekemät esitykset, joista yksi oli:

”Asemakaava-alueelle ja muulle järven alueelle laaditaan yhtenäinen hulevesien hallintajärjestelmä ja alueen viemäröintisuunnitelmaa täydennetään. Näiden toteuttamisesta neuvotellaan kaikkien asianosaisten tahojen kanssa siten, että ne toteutetaan myös nykyisen asutuksen osalta. Toimenpiteet suoritetaan tiiviissä yhteistyössä myös rakennusvalvonnan kanssa.”

Vihreiden ryhmä vastusti kaavaa kaikissa käsittelyvaiheissa rakennettavaksi suunnitellun alueen luontoarvojen sekä ekosysteemiltään herkän Kalajärven suojelun takia. Kaavasta on valitettu, joten vielä ei ole varmuutta saako kaava lainvoiman.

Vesihuollon kehittämissuunnitelmassa Kalajärven järveä ympäröivälle alueelle ei ole osoitettu kunnallistekniikan rakentamista seuraaville 10 vuodelle, koska kohde ei noussut pisteytyksessä kiireellisimpien hankkeiden joukkoon.

Ympäristönsuojelulliset syyt vesihuollon rakentamiselle on kuitenkin pisteytyksessä tunnistettu: Alue rajautuu vesistöön ja alueella on luonnonsuojelualue.

Terveydensuojelullisia syitä sen sijaan ei ole tunnistettu, vaikka alueen nykyisten asukkaiden kaivovesissä on havaittu ongelmia. Näitä on tarpeen selvittää lisää.

On selvää, että vaikka Kalajärvenkallioiden kaava saisi lainvoiman, kaava-alueen rakentamista ei voida käynnistää ennen kuin myös järven toisella rannalla oleva Kalajärventien pää on saatettu keskitetyn vesihuollon piiriin. Tähän myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja viittasi omassa puheenvuorossaan sekä pöytäkirjamerkinnässä.

Kaljärventien pään alue on vuoden 2006 kehittämissuunnitelmassa nimetty vesihuollon kehittämisalueeksi ja tuolloin on arvoitu aloitusvuodeksi 2011.

Jotta ekosysteemiltään herkän Kalajärven tila voidaan turvata teen seuraavan toivomuksen, joka on jaettu teille numerolla 14:

Toivomus:

Valtuusto toivoo, että Kalajärven (Kalajärventien pää) vesihuollon toteutusta kiirehditään.