Julkaistu Helsingin Sanomissa 25.8.2019
Luonto on osa suomalaisuutta. Tarvitsemme paikkoja, joissa pääsemme nauttimaan siitä helposti. Pääkaupunkiseudulla asuu merkittävä osa väestöstämme ja asukkaat ovat ottaneet omakseen Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistot. Porkkala täydentäisi Suomenlahden merellisten kansallispuistojen verkostoa ja toimisi pääkaupunkiseudun viherkehän läntisenä reunana. Porkkalan merellisen kansallispuiston etu olisi, että se on saavutettavissa myös ilman venettä.
Ympäristöministeriö on esittänyt, että Porkkalaan perustettaisiin 12 777 hehtaaria luonnonsuojelualuetta, mikä olisi riittävä koko kansallispuistolle. Kirkkonummen kunta on päättänyt suhtautua myönteisesti kansallispuiston perustamiseen. Espoon saaristossa kulkevat yhteysalukset ovat saavuttaneet suuren suosion ja vastaavanlainen reitistö voisi ulottua myös Porkkalaan.
Porkkalan niemi on maamme keskeisimpiä lintujen muuttoreittejä. Se kokoaa lintuja – ja lintuharrastajia – ympäri Suomen. Avarat merimaisemat ja yhä arvokkaammaksi käyvä hiljaisuus kutsuvat ihmisiä rauhoittumaan. Porkkala on myös tähtien ihailijoiden ja sukeltajien suosima paikka.
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että kansallispuistoverkostoamme laajennetaan. Porkkala on ollut jo pitkään matkalla kansallispuistoksi. Sinne on viimeisen vuoden aikana tehty selkeät reitit ja uudet retkikatokset. Myös heikossa kunnossa ollutta museotietä on alettu kunnostamaan.
Porkkala on valmis kansallispuistoksi.
Tiina Elo, kansanedustaja, Uusimaa (vihr.)
Minna Hakapää, Kirkkonummen kunnanvaltuuston 1. vpj