Arvoisa puhemies,
Täällä on puhuttu tänään paljon kuntataloudesta. Sitä keskustelua käydään paljon myös hallintovaliokunnassa ja sitä on tarpeen jatkaa kuntien kestävän talouden turvaamiseksi.
Nyt päätettävissä asiassa on kyseessä kansallinen tuki alueiden ja kaupunkien kestävän kasvun ja elinvoiman tukemiseen. Rahaa on varattu ensi vuodelle 20 miljoonaa euroa.
Summasta 15 miljoonaa euroa on tarkoitus käyttää sopimuksellisen yhteistyön kautta hallitusohjelman keskeisten tavoitteiden toteuttamiseen.
On tärkeää, että näidenkin rahojen käytöllä toteutetaan hallitusohjelman keskeisiä tavoitteita:
- ilmastonmuutoksen hillintää ja luonnon monimuotoisuuden turvaamista
- Elinkeinoelämän uudistamista ja innovaatiokeskittymien vahvistamista
- Osaamisen ja sivistyksen vahvistamista sekä
- Osallisuuden ja hyvinvoinnin lisäämistä ja eriarvoisuuden ehkäisyä
Arvoisa puhemies,
Vaikka raha kohdistetaan maakunnille, tuki on tarkoitettu myös kaupunkipoliitiikan toteuttamiseen. Se kannattaa tehdä yhdessä kaupunkien kanssa.
Valtakunnallisen kaupunkistrategian on määrä valmistua ensi keväänä. Vetovastuussa sen valmistelusta on valtiovarainministeriö.
Tämä työ on käynnistettävä viipymättä ja osallistettava myös kaupungit sen tekemiseen.
Kaupungit ovat avainasemassa kun ratkomme tulevaisuuden haasteita.
On siis tärkeää, että vaikka nyt päätettävä raha alueiden ja kaupunkien kestävän kasvun ja elinvoiman tukemiseen kulkee maakuntien kautta, myös kaupungit pidetään alusta asti mukana.
Pidän hyvänä myös tavoitetta alueiden välisen yhteistyön ja verkottumisen edistämisestä.
Samoin on tärkeää seurata, millaisia tuloksia rahalla saadaan aikaan.
Arvoisa puhemies,
Kaupunkien elinvoimasta huolehtiminen on koko Suomen etu. Tätä nyt päätettävänä olevaa kansallista tukimuotoa laajempi kysymys on EU:n uuden rakennerahastokauden tukirahojen ohjaaminen.
Myös niissä on huomioitava kumppanuus kaupunkien kanssa niiden kestävän kasvun ja elinvoiman turvaamiseksi.
Kestävän kaupunkikehittämisen ohjelmaa on tähän saakka toteutettu menestyksekkäästi kuuden suurimman kaupungin voimin 6Aika-hankkeen puitteissa.
Suhteellisen pienellä rahoituksella on saatu aikaan vakuuttavia tuloksia.
On varmistettava, että myös tulevalla ohjelmakaudella varmistetaan riittävät resurssit kaupunkien tulokselliseen yhteistyöhön hiilineutraalien ratkaisujen kehittämiseksi, laadukkaan koulutuksen tarjoamiseksi ja tuloksellisten työllisyystoiminen edistämiseksi.
Kaupungit ovat meille tärkeä yhteistyökumppani, kun ratkomme suuria tulevaisuuden haasteita. Meidän on tunnistettava suurten kaupunkien haasteet ja Metropolialue koko Suomen veturina.