Jokaiselle vanhukselle on turvattava riittävä ja hyvä hoiva. Tästä ei varmasti kukaan ole eri mieltä. Olemme saaneet lukea järkyttäviä uutisia huonokuntoisten vanhusten hoidon riittämättömyydestä ja epäkohdista niin hoivakodeissa kuin kotihoidossa. Samoin olemme kuulleet hoitajien raskaista työoloista ja väsymisestä työtaakan alla.
Suomi harmaantuu hurjaa vauhtia. Väestöennusteiden mukaan yli 65-vuotiaiden osuuden arvioidaan nousevan nykyisestä 16 prosentista 26 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Ikäihmisillä on nyt ja tulevaisuudessa monenlaisia tarpeita, joihin tarvitaan monenlaista hoivaa ja palveluja.
On tärkeää, että hallitus on lähtenyt määrätietoisesti hakemaan ratkaisuja tämän hetken akuutteihin vanhustenhoidon ongelmiin. Keinoista, joilla parhaiten turvaamme kaikille vanhuksille riittävän ja hyvän hoivan, on käyty viime päivinä laajaa keskustelua niin eduskunnassa kuin julkisuudessakin. Muun muassa tässä Ylen analyysissa kokonaisuutta avataan hyvin.
Keskustelun ytimessä on ollut ympärivuorokautisen hoivan hoitajajamitoitus, josta on väännetty eduskunnassa vuosien ajan. Hallitus on nyt antanut ministeri Krista Kiurun (sd) johdolla eduskunnalle lakiesityksen vanhusten hoivan sitovasta hoitajamitoituksesta 0,7 hoitajaa vanhusta kohden. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2020, mutta siirtymäaikaa 0,7 hoitajaan on 1.4.2023 saakka.
Sitova hoitajamitoitus on tärkeä ja vihreidenkin kannattama tavoite. Se ei kuitenkaan yksin takaa vanhusten riittävää ja hyvää hoivaa. Onkin tärkeää, että vanhusten hoivan ja palveluiden tarvetta tarkastellaan kokonaisuutena: Miten varmistetaan, että ikäihmiset voivat asua turvallisesti kotona mahdollisimman pitkään? Miten varmistetaan omaishoidon riittävä tuki ja palvelut? Miten varmistetaan, että hoiva-asumisen piiriin pääsee, kun kotona oleminen ei enää ole inhimillinen vaihtoehto?
Sitovalla hoitajamitoituksella halutaan varmistaa, että ympärivuotista hoivaa tarjoavissa hoivakodeissa hoiva on riittävää ja laadukasta. Laissa säädetyn mitoituksen lisäksi on tärkeää varmistaa, että mitoituksella on edellytykset toteutua. Koska hoitoalan ihmisistä on pulaa tälläkin hetkellä, vakavana huolena on, että hoitajien lisääminen hoivakodeissa johtaa vielä nykyistäkin suurempaan hoitajapulaan esimerkiksi kotihoidossa.
Vuonna 2018 iäkkäiden ympärivuorokautisissa yksiköissä, kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa työskenteli yhteensä noin 50 000 hoitajaa. Sitovan hoitajamitoituksen lisäksi väestön ikääntyminen lisää tarvittavien hoitajien määrää. Ennakoitu henkilöstötarve vuonna 2030 on 80 000 hoitajaa.
Aiheellisesti on kysytty, mistä nämä hoitajat otetaan. Hoitajien määrää ei saada kasvatettua riittävästi pelkästään koulutusmääriä nostamalla. Tarvitsemme vanhusmyönteisen asennemuutoksen, jotta ala nähdään nuorten keskuudessa houkuttelevana. Tarvitsemme työolosuhteiden parantamista sekä työperäisen maahanmuuton helpottamista, jotta hoitajia riittää ikäluokkien pienentyessä.
Vanhustenhoidon julkilausuttuna tavoitteena on, että mahdollisimman suuri osa vanhuksista asuisi kotonaan mahdollisimman pitkään. Onkin tärkeää, että kotona asumista tuetaan erilaisin palveluin. Tosiasia kuitenkin on, että tällä hetkellä kaikille kotona asuville ei pystytä tarjoamaan kotiin riittävää hoitoa. Vanhuksen (ja hänen läheistensä) pitäisi pystyä nykyistä paremmin osallistumaan sen arviointiin, onko kotona asuminen enää inhimillinen vaihtoehto. Koti ei välttämättä ole huonokuntoiselle vanhukselle turvallinen paikka.
Hallitusohjelmassa linjataan, että ympärivuorokautisen hoivan rinnalla vahvistetaan kotihoidon resursseja ja laatua sekä kehitetään omaishoitoa. Nämä on pidettävä vahvasti keskustelussa mukana, kun puhutaan vanhusten hoidon kokonaisuudesta.
Ennen kaikkea tarvitsemme vaihtoehtoja kotona asumisen ja ympärivuorokautisen hoiva-asumisen väliin. Esimerkiksi erilaisista yhteisöasumisen muodoista on puhuttu paljon. Uudet asumisratkaisut voisivat auttaa monia ikäihmisiä, jotka eivät enää pärjää kotona, mutta jotka eivät myöskään tarvitse raskasta ympärivuorokautista hoivaa. Yhteisöllinen asuminen olisi ratkaisu myös yksinäisyyteen, jota aivan liian moni vanhus tänäkin päivänä kokee.
Hyvinvointiyhteiskunnassa pidetään jokaisesta huolta. Kun resurssit ovat rajalliset, on tärkeää arvioida huolella, miten saamme rahat riittämään kaikkeen tärkeään. Siksi vanhustenhoitoakin on tärkeää tarkastella kokonaisuutena. Sitova hoitajamitoitus on vain yksi osa tätä kokonaisuutta.