Julkaistu Länsiväylässä 4.9.2021
IPCC:n viimeisimmän raportin jälkeen on entistäkin selvempää, että maapallon lämpenemisen hillitsemiseksi päästövähennyksiä on tehtävä viipymättä niin Suomessa kuin globaalisti. Tässä työssä suurilla kaupungeilla on tärkeä rooli.
Ilmastonmuutoksen torjuntatoimissa on valtava potentiaali Espoolle ja koko Suomelle. Päästöjen vähentämistarve luo yrityksille merkittävää liiketoimintaa. Suomen ja Espoon kannattaakin olla etujoukoissa synnyttämässä uusia ilmastoratkaisuja, joille on kysyntää myös maailmalla.
Maan hallitus valmistautuu parhaillaan syksyn budjettiriiheen, jossa on tehtävä tarvittavat päätökset, jotta Suomi on hiilineutraali 2035 ja hiilinegatiivinen pian sen jälkeen. Toimia tarvitaan kaikilla sektoreilla energiantuotannosta teollisuuteen, maatalouteen ja liikenteeseen.
Espoossa puolestaan valmistellaan uutta strategiaa, Espoo-tarinaa. Espoo on jo sitoutunut olemaan hiilineutraali 2030, ja kivihiilen polton on määrä loppua vuonna 2025. Nyt tarvitaan riittävät toimet näiden saavuttamiseksi.
Se tarkoittaa, että meidän on satsattava entistäkin määrätietoisemmin muihin kuin polttoon perustuviin energiaratkaisuihin, rakennettava lisää pyöräteitä, parannettava joukkoliikennettä, lisättävä sähköautojen latausinfraa, edistettävä rakennusten energiaremontteja ja vauhditettava kiertotaloutta.
Uusia toimintatapoja ja innovaatioita ei synny ilman rahoitusta ja muutosjohtamista. Kaupunki voi tukea tutkimus-, kehitys ja innovaatiotyötä panostamalla muun muassa kestäviin hankintoihin ja kiertotalousratkaisuihin osana kaupungin kehittämistä. Korkeakoulujen määrätietoisella kestävän kehityksen työllä viemme Espoota ja Suomea maailmankartalle Pisa-tulosten tapaan.
On tärkeää, että ilmastokestävät ratkaisut tehdään meille kaikille helpoiksi ja houkutteleviksi. Päästövähennysten lisäksi meidän on huolehdittava myös hiilinieluista. Suojelemalla metsiä ja lisäämällä kaupunkivihreää teemme asuinympäristöistä viihtyisiä ja sidomme samalla hiiltä pois ilmakehästä.
Nostetaan ilmasto- ja luontotyö uuden Espoo-tarinan ytimeen ja otetaan myös asukkaat aktiivisesti työhön mukaan.
Tiina Elo (vihr.) kansanedustaja, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Espoo
Meri Löyttyniemi (vihr.) Kestävä Espoo -ohjelmaryhmän puheenjohtaja, valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja Espoo