Useat vieraslajikasvit ovat Espoossa levinneet laajoille alueille. Espoossa ongelmia on etenkin jättiputkien, jättipalsamin, aasialaisten tattareiden, pajuangervon, kurtturuusun, rikkapalsamin, ruttojuurten, raunioyrttien, viitapihlaja-angervon, kanukan, terttuseljan, suomenröyhötatarin, pikkutalvion sekä uusimman tulokkaan, espanjansiruetanan, kanssa. Jotta tilanteeseen saataisiin selkeä parannus, olisi vieraslajeja tärkeää torjua entistä määrätietoisemmin, sekä kaupungin omin toimin että talkoovoimin. 

Espoossa esiintyviä haitallisia vieraslajeja sekä niiden levinneisyysalueita on kartoitettu varsin tarkasti vuonna 2018 tehdyssä Espoon vieraslajilinjauksessa (päivitetty 2020). Linjauksessa esitetään useita toimenpide-ehdotuksia, joilla tilannetta saataisiin parannettua nykyisestä. 

Vieraslajilinjauksessa todetaan, että vieraslajien torjunnan tehostaminen vaatii lisää voimavaroja. Tähän asti kaupunki on keskittynyt omalla toiminnallaan torjumaan lähinnä vain jättiputkea. Muiden haitallisten vieraslajien torjunta on nojannut pitkälti satunnaiseen vapaaehtoistyöhön.

Vuoden 2018 linjauksen arvion mukaan pelkästään jättiputkien tehokkaaseen torjuntaan olisi varattava vähintään 25 000 €/vuosi. Koska torjuttavia lajeja on useita, tulisi vuotuiseen budjettiin varata 100 000 euroa lisärahoitusta vieraskasvien torjuntaan. Tällainen rahoitus on toistaiseksi jäänyt vain tavoitteeksi. 

Yksi keino toteuttaa resurssitehokasta vieraslajitorjuntaa olisi ohjata kaupungin palkkaamia kesätyöntekijöitä tekemään vieraslajitorjuntaa. Vieraslajien torjunta sopii hyvin kesätyöntekijöiden tehtäväksi, jos ja kun työ on suunniteltu ja ohjattu kunnolla.

Kesätyöntekijät voisivat torjuntatyön ohessa myös neuvoa kaupunkilaisia ja järjestää asukkaille suunnattuja talkoita.

Nuoria on jo työllistetty vieraslajien torjuntaan kunnissa ympäri Suomea. Esimerkiksi Pietarsaaressa komealupiinia ja jättipalsamia torjui vuonna 2021 viisi nuorta kesätyöntekijää. Liperissä, Polvijärvellä, Tuusniemessä ja Iisalmessa Maaseudun sivistysliitto palkkasi kesiksi 2021–22 paikallisia nuoria vieraskasvien torjuntaan. Lahdessa puolestaan noin sata nuorta on osallistunut vieraslajitalkoisiin, joista korvauksena paikallinen Lions-yhdistys on tukenut nuorten harrastustoimintaa urheiluseuroissa.

Vieraslajien torjunta on tärkeää ja pitkäjänteistä työtä, johon on sitouduttava määrätietoisesti vuosiksi. Jotta tilanne paranisi nykyisestä, me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Espoon kaupunki selvittää mahdollisuudet työllistää tulevina kesinä nuoria vieraslajien torjuntaan.

27.2.2023

Mikki Kauste   Tiina Elo