Hallituksen kaavailema Kemijoen vesivoimatuotannon lisääminen sekä Sierilän voimalaitoksen rakentaminen vaarantaisivat uhanalaisten lajien elinympäristöjä ja estäisivät kalojen vaelluksen.

Ministerit Kai Mykkänen ja Anders Adlercreutz osoittivat tällä viikolla tukensa Kemijoen vesivoimatuotannon lisäämiselle, Sierilän voimalaitokselle ja uusille pumppuvoimaloille vierailullaan Kemijoki Oy:n luona Rovaniemellä. Hallituksen linja osoittaa törkeää vesiluonnon arvon vähättelyä. On surullista, että vesivoimaa ajetaan voimakkaasti vaelluskalojen ja jokiluonnon kustannuksella.

Pitkään valmisteilla ollut Rovaniemen Oikaraiseen kaavailtu Sierilän voimalaitos on yksi lähihistorian kiistellyimmistä rakennushankkeista Suomessa. Sierilän vesivoimalaitoksen rakentaminen tuottaisi lisää ongelmia jo valmiiksi merkittävän padottuun Kemijokeen: se vaarantaisi uhanalaisten lajien elinympäristöjä, estäisi kalojen vaelluksen ja haittaisi koko joen ennallistamista.

Kemijoen alkuperäinen lohikanta on jo tuhottu sukupuuttoon vesivoimaloilla. Nyt käynnissä on työ vaelluskalakantojen palauttamiseksi ja esimerkiksi raakun elinympäristöjen elvyttämiseksi. Myös monet muut uhanalaiset lajit kärsisivät voimalaitoksen rakentamisesta: esimerkkeinä mainittakoon EU:n direktiivilajit lapinleinikki, kirjojokikorento ja saukko. Tämän tuore ympäristöministeri Kai Mykkänen on valmis uhraamaan sen sijaan, että keskittyisi virtavesiluonnon elvyttämiseen.

Uusien pumppuvoimaloiden rakentaminen tarkoittaisi uusia tekoaltaita ja jo valmiiksi voimakkaasti säännöstellyn jokivirtaamaan lisäsäännöstelyä ja virtaaman muokkausta. Tämä vaikeuttaisi entisestään vaelluskalojen paluuta Kemijokeen.

Ministerit Mykkänen ja Adlercreutz korostivat tiedotteessaan puhtaan energian ratkaisujen tarvetta syynä tuelle Kemijoen uusille voimalaitoshankkeille. Puhtaan energian tarvetta ei kiistä kukaan, mutta uusiutuvaa energiaa ei tule rakentaa heikentämällä luonnon monimuotoisuutta. Vihreiden vaihtoehto on panostaa voimakkaasti tuuli- ja aurinkovoimaan sekä energian varastointiin ja säästöön.

Vihreää siirtymää ei saa toteuttaa luonnon kustannuksella, kuten hallitus näyttää nyt tekevän.

 

Tiina Elo & Jenni Pitko