(Julkaistu Länsiväylässä 12.3.2024)

Espoon koko kaupungin kattava yleiskaava 2060 -työ on edennyt luonnosvaiheeseen. Valmistelutyötä on tehty huolella, ja seuraavaksi edetään poliittiseen päätöksentekoon ja kansalaisvuorovaikutukseen.

Iloksemme voimme todeta, että pitkäjänteinen työ Espoon keskuspuiston laajentamiseksi tuottaa tulosta. Jätimme helmikuussa 2019 valtuustoaloitteen, jossa esitimme Keskuspuiston laajentamista. Sen jälkeen valtuusto ja kaupunginhallitus ovat linjanneet eri yhteyksissä laajentamisesta. Nyt yleiskaavaluonnoksessa Keskuspuisto on 35 % laajempi kuin nykyisissä kaavoissa.
Espoon Keskuspuisto on arvokas luontoalue ja lukemattomille espoolaisille tärkeä virkistyskohde, ja sen merkitys tulee entisestään kasvamaan kaupungin asukasmäärän kasvaessa. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että puistoa laajennetaan.
Kiitos Espoon ympäristöyhdistykselle ja muille järjestöille aktiivisesta vaikuttamistyöstä Keskuspuiston puolesta.

Tiina Elo
kansanedustaja, kaupunginhallituksen jäsen (vihr.)

Risto Nevanlinna
valtuustoryhmän varapuheenjohtaja, kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen (vihr.)