Ihmis- ja perusoikeuksien toteutuminen on meidän päättäjien vastuulla. Siksi Saamelaiskäräjälain korjaaminen viimein on välttämätöntä. Nykyinen laki jatkaa saamelaisiin kohdistuvia ihmisoikeusloukkauksia, joista Suomi on saanut toistuvia langettavia päätöksiä YK:n ihmisoikeustoimielimiltä.
Vihreät on puolueena ajanut saamelaiskäräjälain uudistamista vuosikausia. Viime kaudella saamelaiskäjärjälaki kaatui eduskunnassa, mikä oli valtava pettymys. Yksi Orpon hallitusohjelman harvoja hyviä kirjauksia on saamelaiskäräjälain uudistamisen vieminen maaliin. Tässä hallituksella on vakava näytön paikka.
Eduskunta kävi hallituksen saamelaiskäräjälakiesityksestä lähetekeskustelun 14.2.2024. Pidin keskustelussa puheenvuoron, jossa tuin voimakkaasti esityksen hyväksymistä viipymättä.
Asiantuntijoiden ja kaikkien ihmisoikeustoimijoiden viesti on selvä: saamelaiskäräjälaki on uudistettava saamelaisten itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi. On tärkeää, että myös saamelaiskäräjät on antanut hallituksen lakiesitykselle tukensa. Se on kompromissi, mutta sellaisena riittävän hyvä, jotta se kannattaa hyväksyä mahdollisimman pian.
On kohtuutonta, että saamelaiset ovat vaalikausi toisensa jälkeen joutuneet odottamaan oikeuksiensa toteutumista. Salikeskustelussa vetosin valiokuntiin, että asia käsitellään viivytyksettä. Itse pääsen käsittelemään asiaa maa- ja metsätalousvaliokunnassa, joka antaa siitä lausunnon. Varsinaisen päätöksen eli mietinnön tekee perustuslakivaliokunta.
Tätä lakiesitystä on vaadittu ja odotettu pitkään. Haluan kiittää saamelaisia tärkeästä, sitkeästä ja uuvuttavasta vaikuttamistyöstänne tämän lakiesityksen parissa. Nyt meidän velvollisuutemme on olla pitkittämättä käsittelyä yhtään pidempään kuin on tarpeen.