Orpon hallitus on epäonnistumassa suurimmassa luontolupauksessaan: jäljellä olevien valtion vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelussa. Mediatietojen mukaan hallituksen vanhojen metsien kriteerit eivät ole lausuntokierroksen jälkeen muuttuneet eivätkä muuttumassa, vaikka ne on laajasti ja toistuvasti tyrmätty tutkijoiden ja luonnonsuojelijoiden toimesta. Yksi keskeinen ongelma on, että uudet suojelualueet painottuisivat pohjoiseen Suomeen, vaikka suurin suojelutarve on Etelä-Suomessa, jossa vanhoista metsistä on enää rippeet jäljellä.

Koska asia ei hallituksen toimesta etene, valmistelimme Vihreiden oman mallin vanhojen ja arvokkaiden metsien suojelemiseksi. Vihreät haluaa suojella kaikki vanhat ja luonnontilaiset metsät paitsi valtion, myös yksityisillä mailla. Vanhojen metsien kriteereiden tulisi olla avoimesti valmisteltuja, tieteellisesti perusteltuja ja linjassa sekä EU:n ohjeistuksen että jo käytössä olevien kriteereiden kanssa.

Vihreiden malli perustuu tutkijoiden ja Metsähallituksen valmistelemiin, yksityismailla jo käytössä oleviin, METSO-suojeluohjelman tiukimpiin I-luokan kriteereihin. Vihreiden mallilla valtion metsäisiä maita suojeltaisiin yhteensä 720 000 hehtaaria. Se on lähes kymmenen kertaa enemmän kuin hallituksen kriteereillä. Tästä 130 000 hehtaaria on kokonaan uutta suojelua ja 7 800 hehtaaria sijaitsee Etelä-Suomessa.

Yksityisten metsien suojelussa edettäisiin METSO-ohjelman puitteissa vapaaehtoisuuteen nojaten. Tämän lisäksi Vihreät esittää suojelupakettia, jossa avataan mahdollisuuksia kustannustehokkaille suojelutoimille sekä valtion että yksityisillä mailla.

Miksi vanhojen metsien suojelu on niin tärkeää? Siksi, että ilman jäljellä olevien vanhojen ja luonnoltaan arvokkaiden metsien suojelua emme pysty pysäyttämään luontokatoa emmekä saavuttamaan Suomen ilmastotavoitteita. Ilman hiilinielujen kasvattamista Suomi ei pysty saavuttamaan hiiineutraaliustavoitettaan. Vaikka vanhojen metsien hiilensidontakyky ei ole yhtä voimakas kuin kasvavien metsien, ne toimivat äärimmäisen arvokkaina hiilivarastoina.

Vihreiden malli konkretisoi, mitä vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelu tutkittuun tietoon sekä jo olemassa oleviin EU:n ohjeistuksiin perustuen tarkoittaa. On valitettavaa ja vastuutonta, että hallitus näyttää valinneen toisin.

Vihreiden esitys kokonaisuudessaan löytyy täältä.