Valtuustossa eilen ympäristön kannalta isoin asia oli Blominmäen puhdistamon mahdollistava osayleiskaava. Asia jäi pöydälle viime valtuuston kokouksessa kun pj. Timo Soini lopetti kokouksen klo 23.
Kirjoitin ennen tuota kokousta asian taustoista.
Kuukauden aikana ehdimme selvittää asiaa lisää. Tuore ympäristölautakunnan pj. Henna Partanen oli ollut yhteydessä ympäristöviranomaisiin, jotka olivat sitä mieltä, että ennen osayleiskaavan hyväksymistä olisi syytä odottaa ely-keskuksen lausuntoa Espoonjoen hätäpurkuyhteyden uusista suunnitelmista.
Ely-keskuksen aiempi lausunto oli kriittinen, ja HSY oli tehnyt uuden suunnitelman, jolla voidaan pienentää riskiä, että puhdistettua jätevettä jouduttaisiin juoksuttamaan suuria määriä Espoonjokeen ja sitä kautta Espoonlahden natura-alueelle. HSY:n uusi suunnitelma on päivätty 14.2., eli se tuli tietoomme vasta kaupunginhallituskäsittelyn jälkeen.
Päädyimme esittämään asiaa pöydälle odottamaan ely-keskuksen lausuntoa. Perustelimme esitystä sillä, että lausunnon saatuaan valtuusto voisi perustaa päätöksensä riittäviin tietoihin siitä, että HSY:n tekemä uusi suunnitelma turvaa riittävällä tavalla Espoonlahden natura-alueen suojelun. Odottamalla ely-keskuksen lausuntoa, eliminoimme myös yhden mahdollisen valitusperusteen.
Pöydällepanoa vastustettiin sillä perusteella, ettei purkuputkesta päättäminen ole kaava-asia, eikä kaavaa pitäisi nyt viivyttää, jotta puhdistamo saadaan mahdollisimman pian rakenteille. Meidän mielestämme kyse on myös kaava-asiasta, koska ennen kaavan hyväksymistä pitää voida varmistua, että puhdistamo voidaan toteuttaa alueelle ilman ympäristöriskejä.
Kun pöytääminen ei tuntunut saavan enemmistön kannatusta, neuvottelimme myös toivomuksen, jolla voitaisiin varmistaa riittävät tiedot asemakaavan käsittelyssä.
Neuvottelutoimikunnan yhteinen toivomus kuului näin:
”Valtuusto toivoo, että HSY kiinnittää puhdistamon suunnittelussa ja ympäristöluvan hakemisessa erityistä huomiota siihen, että hätäylivuotoyhteys Espoonjoen kautta Espoonlahden natura-alueelle ei aiheuta haittaa Espoonjoen kalakannalle eikä uhanalaiselle meriuposkuoriaiselle. HSY:n suunnitelmista ja tarvittavista viranomaislausunnoista tuodaan kaupunginhallitukselle selvitys ennen asemakaavan hyväksymiskäsittelyä.”
Risto Nevanlinna teki viheryhteyksiä koskien seuraavan toivomuksen:
”valtuusto toivoo, että asemakaavavalmistelun yhteydessä tutkitaan vihersiltojen osalta erilaisia vaihtoehtoja ja niiden kustannuksia, mukaan lukien mahdollisuus toteuttaa osayleiskaavassa vaadittu ekologinen yhteys kaava-alueelle siten, että Kehä III nostetaan pitkälle sillalle tai painetaan osittain tai kokonaan maan alle. Siltaratkaisuissa on kiinnitettävä erityistä huomiota liikennemelun suojaukseen.”
Kokouksessa Seppo Huhta lohkaisi, että meno on kuin vihreiden puoluekokouksessa. Pöydällepanoesityksemme hävisi äänin 22-53. Sen jälkeen Byman esitti hylkäystä, joka kaatui äänin 63-10, 2 tyhjää. Neuvottelutoimikunnassa sorvaamamme toivomus hyväksyttiin yksimielisesti. Riston toivomus hävisi äänin 31-43, 1 tyhjä. Demarit olivat ryhmänä toivomuksen takana.
Vaikka pöydällepano ei menestynyt, olemme tyytyväisiä toivomuksen sanamuotoihin. Se takaa, että saamme riittävät lausunnot ennen kuin asemakaava tulee hyväksyttäväksi.
Toinen paljon puhuttanut asia oli demareiden terveyskeskusaloite. Itse aloitevastaus oli hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa (demari-pj.) yksimielisesti, mutta demarit tulivat näyttävästi julkisuuteen esittämällä hätäohjelmaa terveyskeskusjonojen purkuun. Tätä muut ryhmät paheksuivat, koska esitys tuli ihan puskista.
Kaupunginhallituksessa oli sovittu hyvässä yhteisymmärryksessä, että terveyskeskusjonojen purku on kaikkien ryhmien yhteinen huoli. Palautusesitys koettiin dramaattiseksi pisteiden keruuksi. No lopputuloksena oli neuvottelutoimikunnan yhteinen palautus, jossa vaaditaan ohjelmaa jonojen purkamiseksi toukokuun loppuun mennessä.
Olimme jo kaupunginhallituksessa päättäneet kh:n ja sosiaali- ja terveyslautakunta yhteisestä iltakoulusta kevään kuluessa. Nyt on tärkeää antaa työrauha uudelle terveyspalveluiden johtajalle Eetu Saloselle. Haasteet ovat kovat, eikä ihmeitä voi odottaa kuukaudessa tai kahdessa.
Kokous loppui yllättäen jo yhdeksän maissa.