Uudenmaan Vihreät on nimennyt ensimmäiset 17 eduskuntavaaliehdokasta ja olen yksi heistä. Kiitos luottamuksesta! Edessä on työntäyteiset ja jännittävät 10 kuukautta.
Olin eduskuntavaaliehdokkaana ensi kertaa neljä vuotta sitten. Tuolloin teimme hyvällä meiningillä suuren kampanjan, joka tuotti 1650 ääntä. Viime kunnallisvaaleissa sain Espoossa 1123 ääntä, Vihreiden listalla toiseksi eniten Jyrki Kasvin jälkeen. Näiden kokemusten ja tulosten pohjalta lähdemme nyt tukijoukkojeni kanssa tekemään kampanjaa, jonka tuloksena on kansanedustajan paikka.
Kuka olen ja miksi haluan eduskuntaan
Olen 43-vuotias kokenut kuntapäättäjä Espoosta. Perheeseeni kuuluu lintuja harrastava aviomies ja joukkuevoimistelua harrastava 15-vuotias tytär. Koulutukseni on MMM, pääaine ympäristönsuojelutiede. Olen toiminut ympäristöalan tehtävissä ja ollut töissä Vihreissä vuodesta 2002 lähtien.
Olen toisen kauden kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja. Olen johtanut Vihreää valtuustoryhmää ja nyt johdan kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaostoa. Olen sitkeä, sitoutunut ja aikaansaava vaikuttaja, ja saanut tunnustusta työstäni yli puoluerajojen.
Kokemukset kuntapolitiikassa motivoivat vaikuttamaan myös valtakunnan tasolla. Asukkaiden arkeen ja hyvinvointiin liittyvät palvelut tuotetaan kunnissa, mutta niitä koskevasta lainsäädännöstä päätetään eduskunnassa. Sote-uudistus on tästä hyvä esimerkki.
Politiikassa tärkein tavoitteeni on maapallon säilyttäminen elinkelpoisena. Suojelen luontoa ja ilmastoa, vaalin viheralueita. Olen vastustanut Espoon Keskuspuiston nakertamista ja suojellut Suomenojan lintukosteikkoa, puolustanut joukkoliikenteen kohtuullisia lipunhintoja ja edistänyt pyöräilyä. Haluan suojella pääkaupunkiseudun viherkehän, perustaa kansallispuiston Porkkalaan sekä rakentaa lisää raiteita Uudellemaalle.
Olen työurallani tehnyt erilaisia pätkä- ja osa-aikatöitä ja tiedän, miten haasteellista on sovittaa yhteen työ, luottamustehtävät ja perhe-elämä. Haluan työelämästä inhimillisempää, joustoa työaikoihin, osa-aikatyön mahdolliseksi. Haluan parantaa yksinyrittäjien ja itsensä työllistäjien sosiaaliturvaa. Vanhempainvapaa on voitava jakaa joustavasti vanhempien kesken.
Juuri peruskoulun päättäneen nuoren äitinä haluan varmistaa, että jokaiselle lapselle ja nuorelle turvataan terveellinen ja turvallinen koulupolku sekä paikka kouluttautua ja päästä kiinni työelämään. Espoossa olen vaatinut, että sisäilmaongelmaiset koulut korjataan nopeasti ja lapsille ja henkilökunnalle järjestetään turvalliset väliaikaistilat. Kunnille on annettava lisää rahaa koulu- ja päiväkotikorjauksiin ja rakennuttajan vastuuta on tiukennettava koko rakennusprosessin osalta. On korkea aika pitää lasten ja nuorten puolta. Jokainen sisäilmasta sairastunut on liikaa!
Teen politiikkaa avoimesti ja läpinäkyvästi ja saan siitä kiitosta niin virkamiehiltä kuin äänestäjiltäkin. Raportoin kokouksista ja kerron päätöksenteon taustoista blogissa, twitterissä ja Facebookissa. Avointa politiikan tekoa lupaan jatkaa myös eduskunnassa.
Olen todella iloinen ja otettu siitä, että niin moni on valmis tukemaan ja tekemään kampanjaa kanssani. Olet lämpimästi tervetullut mukaan vaikka pienelläkin panoksella. Ilmoittautua voit täällä.
#TiinaElo2015