Tässä raporttia tämän aamuisesta kokouksesta. Esityslista avattuna löytyy täältä.
Kokouksen aluksi kuultiin Espoon Asunnot Oy:n tilannekatsaus ja asukasvalinnan perusteet. Toimitusjohtaja Seppo Kallio kiitteli jaostoa asuntopoliittisen ohjelman laadinnasta sekä kaupunkia puurakentamisen edistämisohjelmasta. Jäämme odottamaan ensimmäistä Espoon Asuntojen puurakentamiskohdetta.
Sovitusti saamme jokaiseen kokoukseen siirtokelpoisten ja väistökoulujen tilannekatsauksen. Jostain syystä seloustusta ei nyt löydy esityslistan liitteenä toisin kuin elokuussa. Edelleen takkuilee tämä asiakirjahallinta.
Muutoksia elokuussa saatuun selvitykseen ovat:
Veräjäpellon koulu
Parhaillaan kohteessa asennetaan tilaelementtejä. Suunnitelmamuutosten ja perustusurakoitsijan viivästyksen vuoksi tilaelementtiurakoitsija on päässyt aloittamaan elementtien pystytyksen myöhässä. Arvioitu valmistumisaika 21.11.2014 (oli 30.10.)
Kirstin koulu
Kohteesta on löytynyt pilaantuneita maa-aineksia. Tämä edellyttää maaperän puhdistustöitä kohteessa. Ylimääräinen puhdistustyö aiheuttaa aikatauluviivästystä. Arvioitu valmistumisaika 19.12.2014 (oli 28.11.)
Karhusuon koulu
Arvioitu valmistumisaika 31.12.2014 (oli 19.12.)
Mattlidens skola
Arvioitu valmistumisaika 31.12.2014 (oli 19.12.)
Lintulan siirtokelpoinen päiväkoti (ei ollut mukana elokuun listassa)
Hankkeessa toteutetaan uusi siirtokelpoinen päiväkoti tulipalossa 1.1.2014 tuhoutuneen päiväkodin tilalle. Vakuutusyhtiö vastaa hankkeen rakennuskustannuksista. Hankkeen arvioitu valmistumisaika on 15.11.2014.
Lipunkantajanpolun siirtokelpoinen päiväkoti, Leppävaara (ei ollut mukana elokuun listassa)
Vastaanottotarkastus pidetään 18.9.2014.
Rödskogs skola och daghem (ei ollut mukana elokuun listassa)
Svenska Rum -lautakunnalle annetaan syyskuussa tilannekatsaus Rödskogin koulun korjaustilanteesta. Korjausten, terveystarkastuksen ja sisäilmamittausten jälkeen päätetään rakennusten jatkokäytöstä.
Svenska Rum -lautakunnan lokakuun kokouksessa käsitellään opetuksen järjestämistä eri vaihtoehtojen pohjalta. Tilakeskus aloittaa mahdollisen siirtokelpoisten tilojen hankintaprosessin vasta käyttäjälautakunnan päätöksen jälkeen.
– Vuoden 2015 erityisryhmähankkeiden avustusten sekä niihin liittyvien korkotukilainahakemusten käsittely
Päätettiin esityksen mukaan.
– Kahden korkotukilainahakemuksen puolto Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen hyväksymisvaltuudella
Päätettiin esityksen mukaan.
– Tilakeskus-liikelaitoksen esitys talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2015 – 2017 ja investointiohjelmaksi vuosille 2015 – 2019 (Kh-asia)
Käytiin pitkä ja perusteellinen keskustelu siitä, ovatko Tilakeskuksen resurssit riittävät kaupungin kiinteistövarallisuuden kunnossapitoon ja korjausvelan selättämiseen. Valmistelua sitoo valtuuston päättämä kehys, mutta Tilakeskuksen johtokuntana jaosto on vastuussa siitä, että kiinteistöomaisuus pysyy kunnossa.
Keskustelimme pitkään korjausrahojen riittävyydestä. Vuosikorjausrahat ovat suunnilleen tämän vuoden tasolla ja sen lisäksi investointeihin on lisätty 3 me elinkaarta pidentäviin korjauksiin. Rahat loppuivat tänäkin vuonna kesken ja korjauksia joudutaan siirtämään ensi vuodelle. Tilanne ei siis ole kestävä, mutta niukkuutta jaetaan kaikilla toimialoilla.
Rahan lisäksi on kyse myös toiminnan uudelleen organisoinnista. Tällä hetkellä korjaustarpeita ei ole kaikkien kohteiden osalta riittävällä tavalla ohjelmoitu. Tähän työhön on Tilakeskuksessa ryhdytty, mutta haasteena on löytää tekijät, kun töitä riittää peruskorjaus- ja uudisrakennuskohteiden pyörittämisessä.
Investointiohjelman osalta on ongelmallista, että jouduimme jaostona hyväksymään investointiohjelman ilman tietoa toimialojen kannanotoista, jotka lautakunnat antavat vasta jaostokäsittelyn jälkeen.
Näihin molempiin asioihin päädyimme puuttumaan esityksillä, jotka hyväksyttiin hyvässä yhteisymmärryksessä yksimielisesti:
Investointiohjelman osalta tein seuraavan esityksen, jota varapuheenjohtaja Kirsi Åkerlund kannatti:
”Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto (johtokunta) antaa kaupunginhallitukselle liitteen mukaisen Tilakeskus-liikelaitoksen talousarvioesityksen ja taloussuunnitelman vuosille 2015 – 2017 sekä investointiohjelman 2015 – 2019 siten muutettuna, että sivistystoimen esittämät tilatarpeet (esimerkiksi Suviniityn ja Pohjois-Tapiolan päiväkotien sekä Karhusuon ja Meri-Matin koulujen toteutus esitettyä aikaisemmin) otetaan jatkovalmistelussa huomioon ja selvitetään investointien toteuttamista erilaisilla rahoitusvaihtoehdoilla ja toteutusmalleilla.”
Meidän Saara Hyrkkö teki korjausrahoihin liittyen lisäysesityksen, jota lämpimästi kannatin:
”Jaosto kehottaa jatkovalmistelussa kiinnittämään huomiota vuosikorjauksiin varattujen määrärahojen riittävyyteen, jotta kaupungin kiinteistöomaisuuden hyvän hoidon kannalta tarpeelliset korjaukset saadaan toteutettua.”
Näin evästimme jatkovalmistelua ja nostimme esiin kohdat, joihin on tarpeen vielä puuttua. Nyt jäädään odottamaan lautakuntien käsittelyä investointien osalta ja kokonaisuuteen palataan budjettineuvotteluissa kaupunginjohtajan esityksen pohjalta.
– Riilahden toimintakeskuksen peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen
Päätettiin esityksen mukaan.