Epäuskoisena olen seurannut soidensuojeluohjelman kohtaloa, kun ympäristöministerin salkku siirtyi Vihreiltä Kokoomukselle. Espoon kuntapolitiikassa olen toki tottunut siihen, että kun on kyse luonnonsuojelusta, Vihreät jäävät useimmiten yksin erityisesti Kokoomuksen keskittyessä vähättelemään luontoarvoja ja korostamaan kulloisenkin rakennushankkeen hyötyjä.

Sen sijaan huolestuttavaa on, jos ympäristöministeri ei hoida työtään, eli puolusta suomalaista luontoa, tässä tapauksessa uhanalaisia soita.

Ympäristöministeri Ville Niinistön johdolla soidensuojeluohjelma eteni hyvässä hengessä. Vastakkainasettelu syntyi vasta, kun Sanni Grahn-Laasonen sen synnytti. Ministerin sooloilu näyttää johtavan siihen, että koko ohjelma typistyy kattamaan vain valtion maat ja mahdollisesti vapaaehtoisesti suojeltavaksi annettavat yksityiset maat.

Vapaaehtoinen suojelu kuulostaa mukavalta, mutta ei käytännössä toimi. Arvokkaat alueet on suojeltava siellä missä ne ovat, riippumatta siitä, kuka maat omistaa. Soiden suojelussa on sekin ongelma, että niitä ei vesitalouden takia voi suojella osissa. Vapaaehtoisessa mallissa yhdenkin maanomistajan vastustus vaarantaa suon säilymisen.

Suomalaiset ovat luontokansaa ja ulkomaalaisetkin arvostavat Suomessa nimenomaan luonnonläheisyyttä. Meillä on vastuu maamme uhanalaisen luonnon suojelusta. Kerran sukupuuttoon hävitettyä lajia ei saa takaisin. Kerran tuhottua suota ei voi palauttaa ennalleen.

Suossa on jotain perisuomalaista: Suopursun tuoksu, saappaan alla lilluva mätäs. Suolla tepasteleva kurkipari, suon laidan käkkärämännyt. Se tunne, kun silmiin osuu kullankeltainen hilla! Kyllä, niitä voi löytää etelästäkin, muun muassa Nuuksion kansallispuiston soilta.

Minulle suuri suoelämys oli, kun pääsin pienenä Lapissa sodan käyneen vaarini kanssa vaellukselle hienon palsasuon laitaan. Viime kesänä vein tyttäreni katsomaan samoja palsoja.

Nyt vaaditaan ympäristöministeriltä suoraselkäisyyttä ja oman rootelin hoitamista kunnialla. Ei voi olla niin, että vuosien huolellinen valmistelu ja kartoitustyö heitetään romukoppaan, koska ministerillä on tarve miellyttää MTK:ta ja maanomistajia.

Minä haluan Suomen, jossa monimuotoisen luonnon arvo tunnustetaan ja se on rikkaus ja ylpeyden aihe. Toivon, että ympäristöministerimmekin on lopulta samaa mieltä ja vie soidensuojeluohjelman maaliin hallitusohjelman kirjausten mukaisesti.

Koska aika alkaa käydä vähiin, on jokaisen luonnoystävän kevään eduskuntavaaleissa syytä miettä tarkkaan mille puolueelle äänensä antaa. Ääni Vihreille on ääni luonnonsuojelulle.