Huomenna on vuoden ensimmäinen kaupunginhallituksen kokous. Listalla isoina asioina lausunnot metropolihallintolaista sekä esityksestä pääkaupunkiseudun kuntien + Sipoon yhteen liittämisestä.
Kummastakin asiasta ollaan väännetty peistä pitkään. Maan hallitus on vihdoin saanut metropolihallinnosta aikaan lakiesityksen. Espoon lausuntoesityksestä jo sinänsä melkoisen kevyeltä metropolihallinnolta haluttaisiin edelleen vähentää valtaa. En kannata. Kuntaliitokseen suhtaudun kriittisesti, mutta kannatan kansanäänestyksen järjestämistä, jotta asukkaat pääsisivät aidosti ottamaan asiaan kantaa.
Alla lista avattuna, esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä.
– Espoon kaupungin lausunto hallituksen esityksestä metropolihallintoa koskevaksi lainsäädännöksi (Kv-asia)
Olemme tällä valtuustokaudella lausuneet metropolihallinnosta jo useamman kerran. Me vihreät olemme saaneet lausuntoja muutettua pienesti metropolihallintoa vahvistavaan suuntaan, vaikka vastustus erityisesti Kokoomuksen suunnalta on ollut ankaraa.
Nytkin pohjaesityksessä esitetään lakiehdotukseen metropolihallinnon valtaa vähentäviä muutoksia. Näihin esitän muutoksia:
– Metropolikaava haluttaisiin pitää pelkästään strategisena, eikä sisällyttää siihen maapoliittisia keinoja. Kannatan maapolitiikan sisällyttämistä metropolihallinnon toimivaltaan sekä osaksi metropolikaavaa (lausunnossa esitetään, että maapolitiikka jätetään kokonaan kunnille).
– Maan hallitus on linjannut, että metropolivaltuusto valitaan vaaleilla. Espookin voisi vihdoin kannattaa tätä suorin sanoin, samoin sitä metropolivaltuutetut pitäisi valita yhdestä vaalipiiristä (Espoo esittää kolmea).
– Ely-keskuksen maankäytön ohjaustehtäviä ei pidä siirtää metropolihallinnolle. Ely-keskus on kaavoitusta ohjaava ja valvova viranomainen ja tämä rooli on syytä säilyttää myös metropolikaavan osalta.
– Metropolisopimus tulee tehdä valtion, metropolihallinnon ja kuntien kesken, eli myös metropolihallinnon tulee olla sopimusosapuoli (lausunnossa esitetään, että sopimus tehdään kuntien ja valtion kesken).
– Suunnittelutarveasiat on perusteltua siirtää metropolihallinnolle (lausunnossa esitetään, että säilyisivät kunnilla).
– Uuden taloussäännön hyväksyminen sekä kaupunginhallituksen, lauta- ja johtokuntien, palveluliiketoimen toimialan sekä rahastojen johtosääntöjen tarkistaminen (Kv-asia)
On tullut tarve tehdä taloussääntöön kokonaisuudistus, jotta se sisältää kaikki taloutta koskevat olennaiset toimivaltakysymykset. Muutokset koskevat mm. säännöksiä
– sijoitustoiminnan perusteita (kuntalain mukaan valtuusto päättää)
– konsernitilijärjestelmästä
– sijoitustoiminnan päätöksentekoketjusta (valtuusto – kaupunginhallitus – kaupunginjohtaja)
– kaupunkikonsernin yhteisistä lainanoton ja johdannaisten käytön periaatteista
– leasingrahoituksen käytön periaatteista (kaupunginjohtajan toimivaltaan)
– yhdistysten, järjestöjen tmv. jäsenyydestä päättäminen (kaupunginhallitus, lautakunnat, johtokunnat)
– avustusten myöntämisestä (lautakunnat tai toimialajohtaja, yleisavustusten osalta kaupunginjohtaja)
– valtionosuuksien ja -avustusten hakemisesta (kaupunginjohtaja ja toimialajohtajat voivat delegoida)
– vahinkorahaston omavastuun nosto 15 000 e -> 50 000 e, kaupunginhallitukselle tuotavien päätösten raja 100 000 e -> 200 000 e
– Palveluliiketoimen toimialan johtosäännön tarkistaminen (Kv-asia)
Lisätään Espoo Tietotekniikka -niminen tulosyksikkö, joka aloitti toimintansa vuoden alusta osana uutta IT-toimintamallia
– Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Espoon Toimitilojen otettavalle lainalle (osittain Kv-asia)
Kyseessä on Päivänkehrän koulun korjaus. Valtuusto päätti vuonna 2008, että koulujen peruskorjauksia ja laajennuksia tehdään elinkaarimallilla enintään 100 miljoonalla eurolla. Hankkeiden toteuttaja on kaupungin kokonaan omistama Kiinteistö Oy Espoon Toimitilat.
Ensimmäiseen vaiheeseen kuuluivat Karamalmin ruotsinkielinen koulu, Hansakallion koulu ja Soukan koulu ja toiseen vaiheeseen Espoonlahden, Karakallion ja Mainingin koulut, kolmanteen vaiheeseen Lintuvaaran koulu ja päiväkoti.
Päivänkehrän koulun peruskorjaus kuuluu neljänteen vaiheeseen ja sen on tarkoitus valmistua 6/2017. Kiinteistö Oy Espoon Toimitilat anoo nyt Espoon kaupungilta 22 miljoonan euron omavelkaisen takauksen peruskorjaukseen otettavalle lainalle.
– Valtuuston neuvottelutoimikunnan asettaminen toimikaudelle 2015 – 2016
Valtuuston neuvottelutoimikunnan jäseniksi nimetään ryhmien puheenjohtajat. Uutta on, että Ulf Johansson on eronnut Rkp:n ryhmästä ja perustanut oman ryhmän Vårt Esbo – Meidän Espoomme. Hänet nimetään näin myös neuvottelutoimikunnan jäseneksi.
– Kaupunginhallituksen neuvottelutoimikunnan asettaminen toimikaudeksi 2015-2016
Kustakin kaupunginhallituksessa olevasta ryhmästä nimetään jäsen ja varajäsen. Meiltä allekirjoittanut jäseneksi ja Saara Hyrkkö varalle.
– Kaupunginhallituksen edustajien valitseminen lautakuntiin ja johtokuntiin toimikaudeksi 2015-2016
Meillä on valvottavana kaupunkisuunnittelulautakunta, varhaiskasvatusjaosto ja tekninen lautakunta sekä vammaisneuvosto.
– Paikkajakotoimikunnan asettaminen vuosille 2015-2016
Ohjeistus on, että jäseniksi nimetään asemansa perusteella kustakin kunnallisvaaleissa valtuutettuja saaneesta valtuustoryhmästä ryhmän puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja tai kunnallisjärjestön puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai vastuuhenkilö eli yhteensä kahdeksan jäsentä ja heille varajäsenet.
Meiltä varsinaiseksi jäseneksi valtuustoryhmän puheenjohtaja Inka Hopsu ja varalle kunnallisjärjestön puheenjohtaja Kaarina Saramäki.
– Valtuuston, kaupunginhallituksen sekä sen jaostojen jäsenten osallistuminen FCG Finnish Consulting Group Oy:n ja Suomen Kuntaliiton järjestämiin koulutustilaisuuksiin vuonna 2015
Nämä tiedoksi koko valtuustoryhmälle.
– Korvauksen maksaminen vahinkorahastosta Tilakeskus-liikelaitokselle
Esitetään, että Tilakeskus-liikelaitokselle maksetaan vahinkorahastosta korvauksena 285 000 euroa 1.1.2014 tapahtuneen tulipalon vahinkojen siitä osuudesta, jota vakuutus ei kata.
Kohteen jälleenhankintakustannukset ovat n. 1,2 miljoonaa euroa, minkä kaupungin vakuutusyhtiö korvaa. Omavastuu on kuitenkin 300 000 euroa ja kaupungin vahinkorahaston omavastuu 15 000 euroa.
– Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan asettaminen toimikaudelle 2015 – 2016
Meiltä jatkavat varsinaisena Ahmed Goshnaw ja varalla Dmitry Vyskupov.
– Mulby, asemakaavan sekä maankäyttösopimuksen hyväksyminen, alue 521500, 45. kaupunginosa Kurttila (Kv-asia)
Tämä kaava on ollut kaupunkisuunnittelulautakunnassa 2010, ja sen jälkeen seissyt ilmeisesti maankäyttöneuvottelujen takia. Nyt päätettäväksi tuodaan vain osa. Tavoitteena on täydentää jo suureksi osin rakennettua pientaloaluetta Kauklahden keskustan tuntumassa. Perusteena erityisesti pientalotonttien tarve.
Asemakaavaehdotuksesta pois rajatun alueen osalta kaavoituksen valmistelua jatketaan siten, että varmistetaan kaavan toteuttamisen taloudelliset edellytykset. Ehdotuksesta pois rajattu alue voidaan kaavoittaa erillisenä tai tarkastella sitä yhdessä alueen kaakkoispuolella olevan Viirukallion alueen kanssa.
– Tuomarila III Kulovalkea, asemakaavan muutoksen sekä maankäyttösopimuksen hyväksyminen, alue 611302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus
Muutetaan asuinrakennusten korttelialue asuinkerrostalojen korttelialueeksi. Suunnittelussa tarkastellaan rakennusalat, rakennusoikeus ja kerrosluvut sekä autopaikat. Melunsuojaus huomioidaan. Asemakaavan muutoksen rakennusoikeus on 5 300 k-m2. Asemakaavan muutoksella muodostuu 3 250 k-m2 uutta rakennusoikeutta.
Voimassa oleva asemakaava mahdollistaa kaksikerroksiset paritalot, mutta se ei ole toteutunut. Nyt tehdään kerrostaloja.
Kaava on hyväksytty kaupunkisuunnittelulautakunnassa yksimielisesti.
– Valtuustoaloite Kauklahden Mankin ja Kirkkonummen Luoman alueiden asuntorakentamismahdollisuuksien selvittämiseksi (Kv-asia)
Vihreiden Susanna Rahkosen ja Heli Halavan aloite, jonka vastaus on lyhyt ja ytimekäs:
Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti 10.12.2014 sisällyttää kaupunkisuunnittelun vuoden 2015 työohjelmaan ko. kohteen, mikä kirjattiin päätökseen: ”Selvitetään Mankin aseman lähialueiden soveltuminen asumiskäyttöön.”
Kaupunkisuunnittelukeskus selvittää Mankin lähialueiden soveltuvuuden asumiskäyttöön vuoden 2015 aikana. Selvitystyö tehdään yhteistyössä Kirkkonummen kanssa niiltä osin, kun maankäyttöä selvitetään Espoon ja Kirkkonummen rajan tuntumassa sekä Kirkkonummen puolella Luoman alueella.
Hyvä näin.
– Lausunto ympäristöministeriölle valituksesta rakennussuojeluasiassa
Viherlaaksolaiset ry valittaa Wikbergin korjaamon purkupäätöksestä ja vaatii rakennusta suojeltavaksi. Lausunnossa toistetaan aiemmat perustelut sille, miksi on purkamiseen on päädytty (rakennuksen huono kunto ja sijainti katualueella).
– Päätökset ja kirjelmät ja kokouksessa kuultavat selostukset vuonna 2015
– kaupungille on myönnetty erityisavustusta perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen reilut 1 086 400 euroa.
– kaupungille on myönnetty erityisavustusta 2 170 000 euroa vuosille 2015-2016 koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin
– Nuvan puolivuotiskertomus, syksy 2014
Avustuksista jälkimmäinen on se, jonka hakeminen unohtui viime vuonna ja jonka takia sivistystoimen johtajalle ja opetustoimen johtajalle ei myönnetty tili- ja vastuuvapautta. Nyt kun rahaa saatiin, voidaan sekin asia käsitellä loppuun.
– Kuntajaon muuttamisesta tehdyn esityksen hylkääminen (Kv-asia)
Kyse on valtioneuvoston asettamasta erityiskuntajakoselvityksestä koskien Espoon, Helsingin, Kauniaisten, Vantaan ja Sipoon liittämisestä yhteen. Espoo ja erityisesti kaupunginjohtaja ovat suhtautuneet tähän selvitykseen alusta asti yksiselitteisen kielteisesti. Nyt annettava kannanotto jatkaa otsikkoa myöten samaa linjaa.
Koko teksti on valitettavan epäasiallinen. Itse olen sitä mieltä, että asiasta olisi syytä järjestää kuntakohtainen kansanäänestys, jotta asukkaat pääsisivät aidosti ottamaan asiaan kantaa. Tätä tulemme kokouksessa esittämään.