Tässä viikon viiveellä raporttia tila- ja asuntojaoston kokouksesta. Eipä kokouksesta ole juuri raportoitavaa, asiat päätettiin esityksen mukaan. Esityslista avattuna löytyy täältä.
Lista-asioiden ulkopuolelta käytiin keskustelua työskentelytavoista ja koulutustarpeista. Edelleen on tarpeen panostaa siihen, että pääsemme käymään oikea-aikaista linjauskeskustelua strategisista asioista.
Olen kuluneen kahden vuoden aikana kutsunut koolle kolme iltakoulua sisäilmaongelmien ratkomiseksi. Niihin on kutsuttu jaoston lisäksi opetuslautakuntien ja viimeisessä myös sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenet sekä kyseisten alojen keskeiset virkamiehet. Keskustelut ovat nostaneet esiin ongelmakohtia, lisänneet yhteisymmärrystä ja vieneet valmistelua eteenpäin.
Tulossa on elinkeino- ja kilpailukykyjaoston kanssa yhteinen iltakoulu Espoon Asuntojen asioista.
Lisäksi näistä asioista olisi hyvä käydä strategista keskustelua:
– tilastrategia ja tatu-tavoitteet, tilojen määrä, kustannuskehitys
– Hyvän koulun ja päiväkodin kriteerit + palveluverkkotarkastelu
– asuntoasiat (asunto-ohjelman seuranta, iltakoulu ennen taja-käsittelyä?)
– Kestävä kehitys: puurakentaminen, energiatehokkuus
Puheenjohtajana lähden siitä, ettei turhia tilaisuuksia järjestetä ja käytetään myös kokouksiin varattu aika tehokkaasti. Mietitään vielä tarkemmin, voisiko kokousten yhteydessä pitää ”aamukouluja”, jolloin asioita päästään työstämään kokousmuodollisuuksien sitomatta.
– Tilakeskus -liikelaitoksen talonrakennuttamisen palvelualueen organisaatiouudistus ja Tilakeskus -liikelaitoksen toimintaohje 1.1.2015
Organisaatiouudistus on ollut pitkä prosessi, jossa on nyt päästy askel eteenpäin. Lähtökohtana on Tilakeskuksen perustehtävä: kaupungin kiinteistöomaisuuden hallinta. Tätä kautta olennaista on kiinteistöjen arvon säilyttäminen ja kehittäminen. Uudistuksella on haettu mallia, jossa hankepäälliköt vastaavat hankekokonaisuudesta aina suunnittelusta toteutukseen.
Organisaatiouudistuksen myötä Tilakeskuksesta lakkautettiin kaupunginarkkitehdin virka ja se on korvattu suunnittelupäälliköllä. Tästä olen ilmaissut huoleni aiemminkin.
Päätöstä perusteltiin sillä, että Tilakeskuksen tehtävä ei ole huolehtia koko kaupungin kaupunkikuvan ja kaupunkiin rakennettavien rakennusten laadusta, koska sillä on vastuu vain kaupungin omista kiinteistöistä. Oikeampi paikka kaupunginarkkitehdille olisi rakennusvalvontakeskus. Kuitenkaan rakennusvalvontakeskukseen ei ole osoitettu uutta resurssia tätä varten. Siellä kaupunkikuvan vaaliminen on kaupunkikuvatoimikunnan vastuulla.
Tilakeskus on kovilla ja tilaajapuolelle tarvitaan lisää henkilöresursseja. Tämä tulee ratkaistavaksi osana kaupungin laajempaa omistaja-tilaaja-tuottaja-mallin uudistusta.
– Tilakeskus-liikelaitoksen ennakkotilinpäätös 2014
Investointien ajoitusseurantaraportista pisti silmään, että Träskändan korjaus on sijoitettu vuosille 2019-2020. Tilojen uuden käytön kilpailutus on tulossa jaostoon hyväksyttäväksi seuraavaan kokoukseen. Lähtökohta on, että tilalle löytyy käyttöä ja se kunnostetaan mahdollisimman pian.
– Tilakeskus-liikelaitoksen vuoden 2015 talousarvion muuttaminen investointien osalta (Kh/Kv-asia)
Kysyin, onko kyse budjettiteknisestä rahojen siirtämisestä, vai siitä että hankkeet ovat oikeasti myöhässä. Vastaus oli, että etupäässä kyse on jäykästä budjettijärjestelmästä. Seurantaa luvattiin kehittää niin, että myös päättäjien on helppo seurata hankkeiden pysymistä aikataulussa.